Busterin uusi design ilahdutti venekansaa

29.4.2008

Buster–vene on klassikko - Suomen tunnetuin, ja rekisteritilastojen mukaan myös suosituin moottorivenemerkki. Menestystarinat eivät kuitenkaan jatku automaattisesti. Mallistoa on uudistettava ajan vaatimusten mukaisesti. Fiskarsin Inhan tehtaat valitsi Sweco Industryn pääsuunnittelijaksi kehittämään kahta uutta Buster–venemallia. Täysin uudistettu Buster XXL ja ensimmäinen joka sään Buster, katettu XXL AWC, herättivät erittäin suurta kiinnostusta Helsingin venemessuilla.

Integroidusta tuotekehityspalvelusta vastaava Jaakko Anttila kertoo, että Bustereita valmistava Fiskarsin Inhan tehtaat haki hiukan yli vuosi sitten uusia kumppaneita osallistumaan veneidensä kehitykseen. Kovan kilpailun voitti Sweco Industry, jonka vastuulle jäi venetyyppien vesirajan yläpuolella olevien osien kehittäminen, asiakkaan vastatessa alumiinirungosta.

– Inhan tehtaat suunnitteli veneen rungon ja sen tuotantoon tarvittavan tekniikan. Me emme osallistuneet siihen puoleen, paitsi välillisesti alihankkijoiden kautta, joihin olimme tiiviissä yhteydessä. Sen sijaan kokonaan meidän vastuullemme jäi venemallien desiginin luominen.

– Buster–veneisiin liitetään yleensä adjektiiveja kestävä, turvallinen, urheilullinen, monikäyttöinen ja veneen odotetaan suojaavan myös säältä. Sen on siis taivuttava moneksi, mikä teki kehittämisestä kompleksisen ja veneen vaatimusmäärittelyn erittäin haasteelliseksi. Oikean kompromissin löytäminen teetti runsaasti työtä niin meille, kuin asiakkaalle.

Veneen piti edelleenkin näyttää Busterilta

Valmistaja halusi, että uusissakin malleissa piti säilyä Busterin robustimaisuus. Veneen piti edelleenkin näyttää alumiiniveneeltä, johon voi mennä kumisaappaat jalassa.

Anttila kertoo, että liikkeelle lähdettiin ideoiden täysin uusia venekonsepteja, joita analysoitiin focusryhmätutkimuksella Suomessa ja Ruotsissa. 

ocusryhmätutkimuksiin osallistui sekä perinteisiä Buster–veneiden käyttäjiä että niitä, jotka olivat päätyneet ostotilanteessa toiseen merkkiin. Ilmeni, että monikäyttöisyys oli eräs asia, jota erityisesti kaivattiin. Niinpä uusissa malleissa alettiin hyödyntää ennen hukkatilaksi jääneitä paikkoja varustamalla veneet mm. uimatasoilla. Kalastaminen kävi helpommaksi ja vesiurheilukin oli mahdollista.

Yleisissä venealan tutkimuksissa Buster veneiden robusti muotoilu ei ollut saavuttanut korkeita arvosanoja. Siksi lähdettiin hallitusti muuttamaan. Yleiseen viimeistelyn tasoon ja osien yhteensopivuuteen kiinnitettiin erityistä huomiota käyttämällä uusia materiaaleja. Esimerkiksi rotaatiovalettuja osia korvattiin lujitemuoviosilla, joihin luotiin alumiinimaisia piirteitä.

Mukana koko ketjussa
– Meidän päätuotteemme on integroitu tuotekehitys, joka kattaa palvelut tutkimuksesta aina tuotelanseeraukseen saakka. Asiakas voi valita palvelupaketistamme yhden tai useamman palvelun esimerkiksi tuotemuotoilun tai tuotesuunnittelun. Busterin tapauksessa olemme olleet mukana koko ketjussa, jolloin meiltä on projektiin osallistunut niin käytettävyystutkijoita, teollisia muotoilijoita kuin tuotekehitysinsinöörejä, Anttila kertoo.

– Haasteena itsellemme on ollut se, että me emme tunteneet alumiinin työstöteknologiaa. Olemme kehittäneet ja muotoilleet eri tuotteita paljonkin, mutta veneitä emme aiemmin. Tässä olikin tärkeää se, että asiakkaan ydinosaaminen saatiin integroitua meidän omaan moniosaamiseemme. Lähdimme liikkeelle tutkimuksesta ja nyt olemme tuotteiden tuotantoonajovaiheessa. Olemme siis olleet mukana koko ketjussa, Anttila painottaa.

– Kaksi venettä on nyt markkinoilla ja messuilta saatu palaute on ollut erittäin positiivista. Uskon, että kansan syvät rivit ottavat veneet omakseen. Silloin voimme sanoa Fiskarsille, että valitsitte oikean kumppanin!