Sweco PM tiivistää yhteistyötä Paatela Arkkitehtien kanssa

6.6.2011

Sweco Paatela Architects muutti 16.5. Swecon pääkonttoriin Valimotielle Helsinkiin. Muutto Tapiolasta sujui hyvin. Toimitusjohtaja Heikki S. Laherman mukaan Sweco Paatela Architectsien työntekijät suhtautuvat postitiivisesti muuttoon, olihan sitä valmisteltu pitkään. Alun perin muuttoa suunniteltiin jo edellisenä vuonna, mutta Turun yliopistollisen Keskussairaalan valtava suunnitteluprojekti ei mahdollistanut muuton suunnittelua ennen kuin vasta nyt. Näin ollen on työntekijöillä ollut mahdollisuus kasvaa ajatukseen. Omat sisustusarkkitehdit ovat suunnitelleet uudet kalusteet ja muutto hoidettiin kahdessa päivässä, työt jatkuvat nyt mukavasti. Toimistossa työskentelee tällä hetkellä 18 henkilöä, tilat suuremmalle kokoonpanollekin ovat olemassa.

Sweco Paatela Arkkitehdit tekee pääsääntöisesti terveydenhoitoalan sektorin rakentamiseen liittyvää pää- ja arkkitehtisuunnittelua, kertoo toimitusjohtaja Laherma. Mikael Paatelalta on valmistunut  lisensiaattityö sairaalarakentamisen historiasta vuonna 2006 ja Heikki S. Lahermalla on tekeillä väitöskirja vanhan sairaalakannan uudistamisesta. Tosin tällä hetkellä ovat yrityksen  työt vieneet miehen niin, että väitöskirja saa hieman odottaa.

Heikki Laherma tuli Kolmiosairaalan projektipäällikön tehtäviin Paatelalle ja on nyt kahden ja puolen vuoden kuluttua yhtiön toimitusjohtajana. Hän kertoo, että omistajan, ruotsalaisen Sweco Architects AB:n, toiveena on Sweco Paatela Architectsien kasvaminen ja toimenkuvan laajentaminen. Yhteistyö Sweco PM:n kanssa liittyy tähän. - Saman katon alla oleminen helpottaa yhteistyötä. Hyvin sovitaan, tilat ovat suuremmat kuin edellisen toimiston.

Sweco Paatela Architects on mukana myös Pitäjänmäen kehittämisessä. Piimäen Syke –klinikan tavoitteena on etsiä Pitäjänmäen alueen kehittämismahdollisuuksia yhdessä alueen toimijoiden kanssa ja tunnistaa Pitäjänmäen kilpailukykytekijöitä, luoda taloudellisesti kestävä pohja alueen kehittämiselle sekä synnyttää alueelle yritys- ja asukaslähtöinen toimintaympäristö.

Laherma kertoo, että tähän mennessä on kartoitettu eri toimijoiden näkemyksiä. Mukana ovat Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto ja elinkeinopalvelu, tilojen omistajat ja vuokralaiset. Pitäjänmäen yritysalueen historiaa ja tulevaisuuden kuvia on käsitelty yhdessä, eli on mietitty mitä ja miten aluetta pitäisi kehittää.

Nyt Pitäjänmäen yritysaluetta vaivaa epämääräinen arkkitehtuuri, alueelta puuttuu tietynlainen yhtenäisyys. Parantamisen varaa on. Annamme oman näkemyksemme, millainen alue voisi olla. Sweco PM:n kanssa voidaan jakaa työpanosta.

Tulevaisuudessakin Sweco Paatela Architectsien töiden päärunko tulee olemaan terveydenhoitoalan rakentamisessa. Teollisuusrakentaminen kiinnostaa myös, osittain sen takia, että Sweco Industry toimii samassa rakennuksessa, mutta ennen kaikkea siksi, että kuten terveydenhuollon rakennuksetkin, myös teollisuusrakentaminen on hyvin pitkälti sidoksissa toiminnan prosesseihin. Sweco PM on rakennuttanut palvelutaloja, idea laajentumiselle tällekin puolelle on syntynyt yhteisistä keskusteluista. Voimme tarjota yhdessä paketissa rakennuttamisen, arkkitehtuurisuunnittelun,  pääsuunnittelun, tietomallien koordinoinnin ja työturvallisuuskoordinoinnin ja jatkossa ehkä enemmänkin, toteaa Heikki S. Laherma.