Tietomallilla hyötyä koko kiinteistön elinkaarelle

19.6.2012

Tietomallinnus tulee muuttamaan koko rakennusalan toimintatapoja elinkaari-ajattelullaan. Aikaisemmin se on mielletty lähinnä vain suunnittelun apuvälineeksi. Nyt mallintamista voidaan hyödyntää koko rakennuksen elinkaaren ajan lähtien hankkeen suunnittelun johtamisesta rakennusvaiheeseen ja lopulta myös rakennuksen käyttöön ja ylläpitoon asti. Tavoitteena on, että tietomallilla ja rakennuksella on yhteinen elinkaari ja tietomalli sisältää kiinteistöön liittyvän ”parhaan tiedon” wikipedian tavoin.

Tiedolla pystytään ohjaamaan hanketta ja tietomallinnus on erinomainen työkalu suunnitelmien koordinoinnissa ja laadunvarmistuksessa heti hankesuunnittelusta alkaen. ”Mallintaminen on itse asiassa osa suunnittelun johtamista” toteaa tieto-mallikoordinaattori Perttu Valtonen Sweco PM:ltä. Hankkeen alkaessa määritte-lemme tietomalli-suunnitelmassa, mitä tietoa malliin kerätään ja miten sitä mallinnetaan, mitä hyötyä tietomallinnuksesta halutaan ja millaista tietoa eri sidosryhmät sekä toimijat tarvitsevat kussakin elinkaaren vaiheessa. Nämä asiat määritellään BIM Projektisuunnitelmassa. Tiedon kerääminen aloitetaan takaperin, eli lähdetäänkin liikkeelle kiinteistön ylläpidosta ja mietitään, mitä vaatimuksia ja käyttötapauksia sieltä päin tulee rakennuttamiselle ja suunnittelulle.

Tieto vaatii haastamista

Tietomallinnuksen tavoite on varmistaa, että tieto on ajan tasalla ja helposti kaik-kien saatavilla sekä varmistaa, että projektin laajuus, kustannukset ja toimivuus vastaavat tavoitteita. ”Mallissa on aina täydellisin tieto, jota haastetaan ja täyden-netään koko ajan. Projektin kaikilla osapuolilla on velvollisuus parantaa ja haastaa mallin tietoja, näin saadaan aina paras tieto ja osaaminen kaikkien osapuolten käyttöön” Perttu toteaa.

Sweco PM tiivisti mukana tietomallinnuksen kehityksessä

Tietomallipohjainen rakennuttamismenetelmä ja tietomallinnus ovat vahvasti mukana Swecon T&K-hankkeissa. Sweco PM on toiminut ja työskentelee parasta aikaakin vaativien korjaushankkeiden tietomallivalmentajana sekä tietomallikoordi-naattorina mallien yhteensovittamis- ja tarkastustehtävissä useissa eri hankkeissa. Sweco PM oli myös mukana kehittämässä keväällä 2012 julkaistuja ”Yleiset tieto-mallivaatimukset 2012” ohjeistusta, jotka ovat olleet maailmanlaajuisesti poikkeuk-sellisena osoituksena kaikkien tietomallihankkeen osapuolien yhteen hiileen puhaltamisesta.

Tietomallikoordinaattori Perttu Valtonen