Sweco osti arkkitehtitoimisto Brunow & Maunulan

2.5.2012

Sweco jatkaa laajenemistaan Suomessa ja hankki omistukseensa suomalaisen arkkitehtitoimisto Brunow & Maunulan. Yrityskaupalla Sweco Architects monipuolistaa arkkitehtuurin suunnittelupalvelujaan Suomessa.

Arkkitehtitoimisto Brunow & Maunula on Suomen johtavia asuntosuunnittelijoita. Toimisto on lisäksi suunnitellut isoja liike- ja toimistorakennuksia sekä useita julkisia rakennuksia. Yrityksen osaamisalueisiin kuuluvat myös kaupunki-suunnittelu ja vaativat korjausrakentamiskohteet.

Vuonna 2011 Brunow & Maunulalle myönnettiin korkealle arvostettu Rakennustaiteen Valtionpalkinto hyvästä arkkitehtuurista ja ansioista arjen ympäristön kehittämisessä.

Yrityksen perustivat vuonna 1980 Anna Brunow ja Juhani Maunula, jotka jatkavat yrityksen johdossa ja sen palveluksessa työskentelee 18 henkilöä.

Swecon arkkitehtien määrä Suomessa kaksinkertaistuu tehdyn yrityskaupan johdosta. Euroopassa Swecon arkkitehtuuriyksikkö on alan suurimpia ja se työllistää lähes 550 arkkitehtia Pohjoismaissa.

Aikaisemmin tänä vuonna Sweco osti suomalaisen suunnittelutoimiston FMC Groupin, jonka palveluksessa työskentelee 1 100 asiantuntijaa. Suunnittelualalla Sweco on Suomessa toiseksi suurin työllistäen kaiken kaikkiaan 1 700 henkilöä.

Lisätietoja:

Jan Mattsson, President Sweco Architects, +46 734 12 92 65, Contact
Anna Brunow, Brunow & Maunula, +358 40 5347191, Contact