Allianssi rakentaa sujuvampaa liikennettä Tampereen Rantaväylälle

18.6.2012

Tampereen Rantaväylä -tunneli on jo toinen Liikenneviraston allianssi-toteutusmuodolla käynnistetty hanke. Sweco PM on mukana myös tässä hankkeessa tilaajan asiantuntijana.

Tampereen Rantaväylä on ruuhkainen ja häiriöherkkä. Etenkin liikennevalojen ja suoja-teiden aiheuttama pysähtymistarve heikentävät kasvussa olevan liikenteen sujuvuutta. Rakennushanke on teknisesti hyvin haastava ja soveltuu siksi erinomaisesti toteutetta-vaksi allianssimallilla.

 

Tulevaisuudessa liikenne sujahtaa ilman suurempia ruuhkia 2,3 kilometrin mittaiseen tunneliin, jossa on kaksi ajokaistaa molempiin suuntiin. Tunnelin ja siihen liittyvien Naisten-lahden ja Santasalon eritasoliittymien myötä myös vaaratilanteet vähenevät ja tien kunnossapito talviolosuhteissa helpottuu. Meluhaitat vähenevät ja myös maankäytön suunnittelu helpottuu, kun väylä siirtyy tunneliin. Uudesta Rantaväylästä tulevat hyötymään kaupungin sisääntuloliikenne, julkinen liikenne sekä itä-länsi-suuntainen Tampereen ohi-kulkuliikenne.

Sweco PM hankkeen allianssikonsultti

Sweco PM toimii tilaajan edustajana allianssiorganisaatiossa ja osallistuu allianssiurakan hankinta- ja kehitysvaiheen tehtäviin. Parhaan palveluntuottajan valinta on hankinta-
vaiheen päätavoite. Tampereen tunnelin allianssiurakasta kilpaili viisi yhteistyöryhmit-tymää, joista Liikennevirasto valitsi huhtikuun lopulla kaksi parasta ehdokasta jatkoon. Kesäkuun aikana tehdään lopullinen päätös allianssin palveluntuottajasta. ”On hienoa,
että perinteiseen laatukilpailuun verrattuna allianssimallissa uskalletaan käyttää uuden-laisia valintakriteerejä. Ne todella haastavat tarjoajat ja antaa heille mahdollisuuden näyttää todellista osaamistaan” sanoo Rantaväylän projektipäällikkö Jaakko Naamanka Sweco PM:stä.

Heinäkuussa alkavassa kehitysvaiheessa aloitetaan hankkeen suunnittelun toteuttaminen ja tärkeimpänä tavoitteena on tavoitekustannusten määrittäminen. Toteutussuunnitelmien tulisi olla valmiit syksyllä 2013, jonka jälkeen rakentaminen voi alkaa.

Kohti yhteisiä tavoitteita

Allianssitoteutusmalli perustuu hankkeen kaikkien osapuolten väliseen yhteiseen sopimuk-seen, suunnittelusta ja rakentamisesta vastaa yhteinen allianssiorganisaatio. Allianssi eroaa perinteisistä toteutusmuodoista merkittävästi myös riskien jaon osalta. Hankkeesta vastataan yhdessä ”we all win or we all lose”. Lisäksi allianssimalli vaatii osapuolilta aivan uudenlaista sitoutumista, aikataulun pitoa ja luottamusta toimia yhdessä sekä tiedon avoimuuden periaatteen noudattamista.

Yhteisellä ymmärryksellä parempiin tuloksiin

Ymmärrys tilaajan tarpeista ja tavoitteista muodostuu allianssissa yhteisesti jo heti projektin alussa. Hyvin varhainen urakoitsijan mukaanotto projektiin ja yhteisen suunnittelutiimin kokoaminen vähentävät tulkintaerimielisyyksiä jatkossa. ”Ns. ydintiimi päättää suunnittelun tavoitteista ja suunnitteluratkaisuista siten, että mukana on koko kentän osaaminen. Tällä tavalla saadaan suunnitelmien rakennettavuus ja kustannus-vaikutukset analysoitua jo suunnitteluvaiheessa, eivätkä ne tule yllätyksenä sitten toteutus-vaiheessa” kertoo Jaakko Naamanka.

Kulttuurimuutos vie aikaa

Vaikeinta allianssissa on ollut poisoppiminen vanhoista ajattelumalleista. Tämä vaatii jatkuvaa työskentelyä ja siihen panostetaan koko hankkeen ajan mm. kouluttautumisella. Kulttuurin muutokselle on varattava aikaa.

”Muutos on yhtä vaikea tilaajille, suunnittelijoille kuin urakoitsijoillekin. Nykyinen tapamme toimia ei tue osaamisen, vastuiden ja riskien jakamista yhteiseksi hyväksi. Tässä on todellinen haaste toimijakentällemme” kertoo Sweco PM:n toimitusjohtaja Jyrki Keinänen. ”Kokemus allianssimallista kasvaa koko ajan. Jo saadut kokemukset ovat niin hyviä, että kehitystyötä tullaan jatkamaan.”