Urban Insight: Monelta kaupungilta puuttuu suunnitelma äärimmäisten sääilmiöiden varalle
Julkaistu: 29.9.2021
Kesän 2021 voimakkaat sadekuurot ja tulvat todensivat IPCC:n hälyttävän raportin viestin: äärimmäiset sääilmiöt yleistyvät Euroopassakin. Kaupunkien vesihuolto ja hulevesien hallinta ei läheskään kaikkialla ole voimistuneiden sateiden vaatimalla tasolla. Asukkaiden hyvinvoinnin turvaamiseksi ja järjestelmävikojen estämiseksi Sweco ehdottaa Urban Insight -raportissaan kolmea vesistrategiaa, jotka sivuavat myös terveyteen liittyviä haasteita.
IPCC:n vuoden 2021 raportti soittaa hälytyskelloja lisääntyvistä tuhoista, jotka johtuvat yhä yleisemmiksi käyvistä laajoista rankkasateista ja tulvista. Olemme saaneet tästä esimakua jo muutamana kesänä monin paikoin ympäri maailmaa. Eurooppalaisten kaupunkien viemäriverkostot ovat monin paikoin yli satavuotiaita eikä niitä ole mitoitettu valtaville tulville. Viemäri- ja vesijohtoverkostot ovat rapistumassa, ja 10–20 vuoden kuluessa viemäriverkostot saattavat romahtaa materiaalien rapautuessa.
Samaan aikaan kuivuudesta ja vesipulasta on tullut todellisuutta. Vaikka veden kulutuksessa ei tapahtuisi muutoksia, vedentarpeen odotetaan ylittävän käytettävissä olevat vesivarat 40 prosentilla vuoteen 2030 mennessä väestönkasvun, kaupungistumisen kiihtymisen, ilmastonmuutoksen ja ravintotottumusten muutosten seurauksena.
”Äärimmäisten sääilmiöiden yleistyminen lisää terveys- ja turvallisuusriskejä kaikkialla Euroopassa. Tarvitaan toimenpiteitä, joilla voidaan minimoida tulviin, saastumiseen ja terveysuhkiin liittyvät riskit”, sanoo Swecon vesihuollon projektipäällikkö Tia Savolainen, joka on myös toinen raportin pääkirjoittajista.
Raportissa korostetaan suunnittelijoiden yksilöimiä haasteita ja paljastetaan maanpäällisen ja maanalaisen vesi-infrastruktuurin mahdollisesti mullistavia innovaatioita, jotka vaikuttavat suoraan terveyteemme ja hyvinvointiimme.
”Jotta puhdasta vettä riittäisi tulevaisuudessa kaikille ja vesihuoltojärjestelmän viat voitaisiin estää toimivan hallintajärjestelmän avulla, ehdotamme kolmea vesistrategiaa, jotka sivuavat myös terveyteen liittyviä haasteita. Ensinnäkin tilan varaaminen vedelle ja ihmisille, toiseksi luonnon palauttaminen kaupunkeihin sekä kolmanneksi jätevesien vähentäminen, uudelleenkäyttäminen ja puhdistaminen, kertoo toinen pääkirjoittajista, ympäristöteknologian bioinsinööri Steven Raes Belgian Swecolta.
”Terveyttä vedestä kaupungissa” -raportti on vuorossaan kolmas kaupunkien terveyttä ja hyvinvointia käsittelevässä Urban Insight -julkaisusarjassa, jossa asiantuntijat nostavat esiin havaintoja, ratkaisuja ja tieteellisiä tutkimustuloksia, joita tarvitaan turvallisten ja kestävien tulevaisuuden kaupunkiympäristöjen suunnitteluun.
Voit halutessasi lukea raportin myös englanniksi tästä. Lisätietoja raportista case-esimerkein myös kansainvälisellä Urban Insight -sivustolla.
Lisätietoja:
Tia Savolainen, vesihuollon suunnittelija, Sweco, puh. 040 198 1564, tia.savolainen@sweco.fi
Tim Karike, pr- ja mediasuhteet, Sweco, puh. 044 507 5562, tim.karike@sweco.fi