0 tulosta 0 yhteensä tuloksesta ""

Ajankohtaista Swecolla

Tutustu Swecon ajankohtaisiin uutisiin, lehdistötiedotteisiin sekä tapahtumiin ja webinaareihin, joissa olemme mukana.

Tutustu myös Vaikuttava kaupunki -podcastiimme  ja Swecon blogiin.

Katso kaikkiLehdistötiedotteetUutisetTapahtumat

Sweco valittu Terrafamen akkukemikaalitehtaan tehdassuunnittelijaksi

”Terrafame on pitkäaikainen kumppanimme ja olemme iloisia päästessämme jatkamaan heidän kanssaan yhteistyötä tässä tulevaisuuden teknologiaa tuottavassa hankkeessa. Sähköajoneuvojen korkealaatuisten akkukemikaalien tuotantolaitoksen suunnittelu on osa kestävämmän liikenteen edistämistä ja ilmastonmuutosta ehkäisevää yhteiskunnan kestävää kehitystä. Meille Swecolla on tärkeää olla osaltamme mukana tässä hankkeessa”, sanoo Sweco Industryn toimitusjohtaja Erik Skogström. Lue lisää

Sweco vahvistaa talotekniikan suunnittelu- ja asiantuntijapalveluitaan

”Yrityskauppa vahvistaa Swecon asemaa Suomen johtavana rakennetun ympäristön ja teollisuuden asiantuntijana ja kasvattaa palvelutarjontaamme erityisesti Pohjanmaan kasvavalla markkina-alueella. Swecolla on Pohjanmaalla jo vahva paikallinen asema muun muassa rakennetekniikan, teollisuuden ja projektijohtamispalveluiden osalta, ja tämän yrityskaupan myötä voimme tarjota asiakkaillemme entistä laajemmin paikallista osaamista myös LVISA-suunnittelussa sekä energia- ja elinkaaripalveluissa”, Sweco Finlandin maajohtaja Markku Varis sanoo. Lue lisää

Sweco valittu Kanta-Hämeen uuden keskussairaalan allianssikumppaniksi

”Swecolla on pitkä kokemus ja vankka asiantuntemus sairaalasuunnittelusta ja allianssityöskentelystä. Swecon tekninen asiantuntijuus sairaaloiden erityistarpeista, rakennetekninen ja talotekninen suunnittelu sekä käyttäjälähtöinen suunnittelu ja logistiikkasuunnittelu ovat keskiössä Hämeenlinnaan toteutettavassa uudessa keskussairaalassa”, sanoo Sweco Finlandin maajohtaja Markku Varis. Lue lisää

Sweco selvittänyt Helsingin ja Tallinnan välisen tunnelin toteuttamismahdollisuuksia

Sweco on ollut mukana Helsingin ja Tallinnan välisen tunnelin esiselvityksessä, jossa kartoitettiin hankkeen mahdollisia toteutusmalleja. Teknisten toteutusvaihtoehtojen työpaketissa Swecon kanssa konsortiossa ovat olleet Amberg Engineering ja WSP. Tunnelin teknisten ratkaisujen lisäksi selvityksessä on arvioitu hankkeen taloudellisia vaikutuksia. Lue lisää

Ensimmäinen Urban Insight -raportti on julkaistu

”Sweco haluaa johtavana rakennetun ympäristön asiantuntijana osallistua aktiivisesti tulevaisuuden kaupunkien suunnitteluun ja kestävän yhteiskunnan kehittämiseen. Haluamme selvittää, miten erilaiset kaupunkirakenteet Euroopassa vastaavat kaupunkilaisten tarpeisiin nyt ja tulevaisuudessa, ja miten tämä pohjimmiltaan ohjaa urbaanien alueiden suunnittelua. Houkuttelevien ja toimivien kaupunkien luominen edellyttää, että ymmärrämme ihmisten tarpeita ja kulloinkin toimivia ratkaisuja niin paikallisesti kuin globaalista näkökulmasta katsottuna – sekä tietenkin asiantuntemusta ja innovatiivista otetta. Urban Insight -selvitystyön tulokset tarjoavat ainutlaatuisia asiantuntijanäkemyksiä urbaanien alueiden kehittämiseksi”, kertoo Tomas Carlsson, Swecon konsernijohtaja. Lue lisää

Toomas Rapp nimitetty Sweco EST OÜ:n toimitusjohtajaksi

Kainuun uusi sairaala on edennyt rakennusvaiheeseen

Sairaalahankkeen laajuus on 46 282 bruttoneliömetriä ja urakan kokonaiskustannukset ovat 153 M€. Swecon suunnittelun osuus on tästä 11,5 M€, pääurakoitsijana toimivan Skanskan osuus 69 M€ ja talotekniikkaurakoitsija Caverionin osuus 45 M€. Rakentaminen käynnistyy helmikuussa 2017, ja työt saadaan päätökseen vuoden 2021 syksyllä. Lue lisää

Sweco mukana parantamassa Helsingin ratapihan toimivuutta

Liikenneviraston HELRA-hanke parantaa Helsingin ratapihan toimintaa sekä vähentää häiriöherkkyyttä. Helsingin ja Pasilan välillä kulkee nykyään ruuhka-aikaan 74 junaa tunnissa. Hanke mahdollistaa määrän nostamisen jopa 90 junaan tunnissa. Yhden vuorokauden aikana tämä tarkoittaa jopa 200 junan lisäystä. Tulevaisuuden kaupunkiliikenteessä voitaisiin parhaimmillaan päästä neljän minuutin vuoroväliin parannuksena nykyisestä viidestä minuutista. Rakentaminen käynnistyy helmikuussa 2017, ja työt saadaan päätökseen vuoden 2021 syksyllä. Lue lisää