Swecon kumppanuusmallilla vuoden putkiremonttikohteeksi
Voisiko putkiremontin tehdä vahvassa yhteistyössä ja yhteisymmärryksessä? Tehokkaasti ja kaikkia osapuolia palvellen? Sekä ilman turhia lisäkustannuksia ja pelkoa riitelystä? Sweco on suunnitellut vuosien saatossa satoja remonttikohteita. Asiakkaiden kanssa kehitetyissä Kumppanuusmalleissa hankkeen eri osapuolet toimivat tärkeissä rooleissa heti suunnitteluvaiheesta lähtien. Vuoden Putkiremonttikohde Untuvaisentiellä on kumppanuusmallilla hiottu timantti ja kumppanuutta parhaimmillaan.
Sweco on toiminut pitkään yhteistyössä taloyhtiöiden ja urakoitsijoiden kanssa suunnitellessaan erilaisia remonttikohteita. Asiantuntijamme tietävät, että yhteistyössä on voimaa. Niin ovat syntyneet myös Swecon kumppanuusmallit, Jousto ja Varma. Molemmille malleille on yhteistä, että urakoitsija osallistetaan mukaan hankkeen suunnitteluun, jolloin koko työryhmällä on hyödynnettävissä kaikki se ammattitaito, jota hankkeen onnistuneeseen läpivientiin tarvitaan ja silloin homma toimii. Myös taloyhtiöllä ja isännöitsijällä on oma tärkeä roolinsa.
Swecon Vuoden 2018 Putkiremonttikohde, Untuvaisentie 2, edustaa isoille ryhmähankkeille ja rakennustyypiltään samantyyppisille kohteille suunniteltua kiinteähintaista yhteistoimintamallia. “Perusteellinen esisuunnittelu ja yhdessä urakoitsijan kanssa tehtävä lopullinen suunnittelu takasivat, että sopimus ja hinta olivat aidosti kiinteitä eikä ylilyöntejä tullut sekä tekninen laatu oli parasta mahdollista”, kertoo Taloyhtiöpalveluiden johtaja Kim Karves Swecolta.
Vastakkainasettelun aika on ohi – kumppanuusmallissa puhalletaan yhteen hiileen
Kumppanuusmallilla tehty urakkakohde Untuvaisentie oli ensimmäinen lajissaan hankkeen isännöitsijälle, Roihuvuoren Lämmön Aki-Pekka Hietaselle. Käsitteenä malli onkin vielä melko uusi putkiremonttikohteissa. Rakennusinsinööri ja 30 vuotta isännöintihommissa toiminut Hietanen on tyytyväinen kolmen taloyhtiön yhteisesti tehdystä kokonaisvaltaisesta putkiremontista. ”Kumppanuusmalli tuo esiin työryhmän ja yhteistyön tärkeyden. Untuvaisentiellä meillä oli käytössä paras mahdollinen asiantuntijaryhmä, jonka kanssa homma sujui ongelmitta. Myös isännöitsijällä on tärkeä rooli ja taloyhtiöstä on löydyttävä oikeanlaista osto-osaamista.”
Isännöitsijä painottaa viestinnän sekä hyvän projektipäällikön valinnan tärkeyttä. ”Kun yhteiset pelisäännöt, kokoukset ja aikataulut sovitaan ja niistä viestitään hyvin, niin myös taloyhtiön asukkaat ovat mielissään. Ja vaikka aikaa menee enemmän suunnittelukokouksiin ja päätöksentekoon urakan alkuvaiheessa, toteutusvaiheessa aikataulu kirii itsensä kiinni. Toteutusvaihe sujuu nopeammin ja alue on lyhyemmän aikaa työmaana. Siitäkin asukkaat pitävät.”
”Näyttää siltä, että urakoitsijat hinnoittelevat kumppanuus- ja ryhmäkorjaukset kiinnostaviksi, koska tällöin yleiskulut pienenevät ja hankinnoista saa isommat määräalennukset”, Aki-Pekka Hietanen kertoo.
Kumppanuusmalli miellyttää myös voittokohteen urakoitsijaa. ”Kumppanuusmalli kehittyy alalla varmasti merkittäväksi toimintamalliksi. Malli toimii monenlaisissa hankkeissa ja parasta siinä on, että osallistutaan jo suunnitteluvaiheessa asioiden selvittämiseen. Näin lopullisen urakkahinnan määritteleminen on helpompaa ja ennen kaikkea riskittömämpää. On tärkeää, että urakoitsijan eri vaihtoehtojen esilletuominen ja kokemus vastaavista hankkeista ovat
suunnitteluosaston käytettävissä. Kustannustietous on tärkeässä roolissa valittaessa oikeaa suunnitteluratkaisua”, kertoo Bravida Finlandin Yksikönjohtaja Juha Silovaara.
Laajassa hankkeessa kustannukset kurissa
Swecon projektipäällikkö Jussi Jaakolan mukaan hanke onnistui kokonaisuudessaan myös taloudellisesti.
”Urakkaan sisältyi perinteisen putkiremontin lisäksi ilmanvaihtojärjestelmän, salaojien ja sadevesijärjestelmien uusiminen. Laajuudesta huolimatta asuntokohtainen kustannus oli jopa alle perinteisten putkiremonttien nykyisen kustannustason. Hankkeen kokonaiskustannus oli myös tiedossa jo ennen kuin urakkasopimus allekirjoitettiin, koska lisätyöriskit oli kartoitettu jo suunnitteluvaiheessa”, hän kuvailee.
Hanke eteni suunnittelun aloituksesta urakan alkuun nopeammin kuin perinteisellä hankemallilla tehtynä. Jaakola nostaa esiin myös aikataulun, sillä Kumppanuus VARMA -mallissa asukkaille voidaan ilmoittaa asuntokohtainen remonttiaika vähintään puoli vuotta ennen töiden aloitusta.
Untuvaisentie voitti Vuoden 2018 Putkiremonttipalkinnon. Hankintatavan lisäksi kilpailulautakunta kiinnitti huomiota siihen, että remontti teetettiin ryhmäkorjauksena identtisten sisartalojen kanssa, mikä toi kustannustehokkuutta hankintoihin.