0 tulosta 0 yhteensä tuloksesta ""

Liikuntapaikat ja alueratkaisut suunnitellaan kaikkien aktiiviseen liikkumiseen

Liikuntapaikkasuunnittelu ja alueratkaisut

Sisä- ja ulkoliikuntapaikoilla on suuri yhteiskunnallinen merkitys. Liikuntapaikat suunnitellaan niin, että mahdollisimman moni innostuisi ja osallistuisi aktiivisesti liikkumaan. Lähiliikuntapaikka auttaa löytämään liikkumisen ilon.

Kuntien ja kaupunkien ilmasto- ja vastuullisuustavoitteet näkyvät myös liikuntapaikkasuunnittelussa.

Lähiliikuntapaikat lisäävät suomalaisten hyvinvointia

Helposti saavutettavat lähiliikuntapaikat edistävät hyvinvointia kaikenikäisenä. Turvalliset, teknisesti kestävät ja käyttäjälähtöisesti suunnitellut liikuntapuistot, yleisurheilukentät ja kuntopolut kannustavat aktiiviseen elämäntapaan nuoresta pitäen.

Autamme kehittämään liikuntapaikkakonsepteja, jotka innostavat yhä uusia ihmisiä liikunnan pariin. Huomioimme liikuntapaikkojen suunnittelussa monenlaisten käyttäjäryhmien tarpeet ja sen, että jäähalli, jalkapallostadion tai pesäpallokenttä on monessa kunnassa tärkeä kohtaamispaikka. Parhaimmillaan se antaa puitteet monenlaiselle yhteistoiminnalle ja tapahtumille.

Liikuntapaikkojen ja urheilupuistojen viihtyisyyttä, pienilmastoa ja hulevesien hallintaa sekä biodiversiteettiä voidaan parantaa maisemasuunnittelun keinoin. Maisemasuunnittelun osastolta löytyvät myös sertifioidut leikkipaikkasuunnittelijat.

Kaikki liikuntapaikkasuunnittelijat samasta talosta

Kaikki liikuntapaikkasuunnittelijat samasta talosta

Saat Swecolta samasta talosta kaikki ulko- ja sisäliikuntapaikkojen suunnittelijat. Asiantuntijamme ovat tottuneet työskentelemään yhdessä, joten luomme erilaisista rakenne-, materiaali- ja tekniikkaratkaisuista toimivan kokonaisuuden. Tarpeen mukaan saat meiltä hankkeeseen myös infrasuunnittelun, arkkitehtisuunnittelun ja projektinjohdon ammattilaiset.

Liikuntapaikkasuunnittelu on meille sydämenasia. Moni meistä on itsekin aktiiviharrastaja, entinen ammattiurheilija tai intohimoinen urheilun seuraaja. Liikuntapaikkasuunnittelijamme ovatkin yhtä kotonaan yksittäisen tenniskentän rakennussuunnittelussa, kuntoportaiden peruskorjauksessa tai lähiliikuntapuiston aluekehittämisessä. Saat meiltä laajaa kokemusta suomalaisten lempiliikuntamuodoista ja uusista trendilajeista, kuten BMX-pyöräily ja skeittaus.

Skeittiparkkisuunnittelu

Liikuntapaikkojen tekniikan suunnittelu

Kaikki sisä- ja ulkoliikuntapaikat sisältävät suuren määrän tekniikkaa, joka vaikuttaa sekä käyttäjäkokemukseen että käyttökustannuksiin. Etsimme parhaat ratkaisut esimerkiksi tekonurmikentän energiatehokkaaseen lämmitykseen tai skeittiparkin eri rakennekerroksiin.

Sisäliikuntapaikoissa vetovastuu hankkeesta on rakenne- ja talotekniikkasuunniittelijoillamme. Ulkoliikuntapaikoissa korostuu aluesuunnitteluosaaminen. Tarjoamme muun muassa geotekniikan sekä sadevesi- ja salaojajärjestelmien suunnittelua. Huomioimme laajasti myös alueelliset tekijät, kuten korkeuserot ja ympäröivän infrastruktuurin.

Moni liikuntapaikka tarjoaa puitteet jopa MM-tason kilpailuille. Siksi myös valaistuksen, äänentoiston, katsomon akustiikan ja ajanottojärjestelmien on toimittava luotettavasti. Kun tekninen kokonaisuus on kunnossa, olosuhteet ovat turvalliset harrastajille vuosiksi eteenpäin.

Käyttäjälähtöistä liikuntapaikkasuunnittelua

Suunnittelemme liikuntapaikkoja käyttäjälähtöisesti yhdessä tilaajan, liikuntapaikan käyttäjien ja muiden sidosryhmien kanssa. Käyttäjien toiveita voidaan kartoittaa esimerkiksi kyselyillä. Liikuntapaikkasuunnittelussa on mahdollista hyödyntää myös kokemus- ja palvelumuotoilua.

Käytämme suunnittelun apuna usein lajiharrastajia. Esimerkiksi Turun Kupittaan BMX-rataa suunnitteli kanssamme lajin olympiatason kilpaurheilija. Kuuntelemme eri käyttäjäryhmiä aina läheisen päiväkodin lapsista senioritalon ikäihmisiin, urheiluseuroihin ja lajiliittoihin. Yhdessä suunniteltu kokonaisuus toimii kenttärakenteista pukukoppeihin ja katsomoihin.

Vastuullisuus liikuntapaikkasuunnittelussa

Kuntien ja kaupunkien ilmasto- ja vastuullisuustavoitteet näkyvät liikuntapaikkasuunnittelussa. Autamme valitsemaan pallokentille ja ulkoliikunta-alueille energiatehokkaita kastelu-, lämmitys- ja jäähdytysjärjestelmiä. Energiasäästöjä saavutetaan myös alueellisella energiankierrätyksellä. Erilaisia hukkalämpöjä voidaan hyödyntää esimerkiksi ulkokenttien lämmityksessä.

Vastuullisuuden ja kestävyyden tukena toimivat myös maisemasuunnittelijamme. Näin myös sopeutumisen näkökulmat ja luonnon monimuotoisuus otetaan haltuun.

Ilmasto- ja ympäristövastuullisuuteen yhdistyy liikuntapaikkahankkeissa usein sosiaalinen näkökulma, kuten liikuntapaikan esteettömyys ja saavutettavuus. Voimme arvioida myös hankkeen hiilijalanjälkeä, tuotantoketjun vastuullisuutta tai materiaalien kierrätettävyyttä. Vaihtoehtoisilla materiaalivalinnoilla parannetaan esimerkiksi tekonurmikentän ympäristöystävällisyyttä.

Liikuntapaikkasuunnittelu

Saat meiltä apua myös ilmastonmuutokseen sopeutumiseen. Ilmaston lämpenemisen takia varsinkin Etelä-Suomessa tarvitaan innovatiivisia ja kestäviä ratkaisuja talvilajien harrastamiseen.

Ole yhteydessä!

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.