Kestävä Tapiola

Swecon asiantuntijat ovat osallistuneet Tapiolan kehittämiseen laajasti niin kaupunkialueen ytimessä kuin Länsimetro- ja Keilaniemi-hankkeissa. Espoon tunnetuinta ja rakastetuinta kaupunginosaa on uudistettu kestävästi asukkaiden ja ympäristön ehdoilla.

”Vaikka Tapiola on renessanssinsa kynnyksellä, se tulee jatkossakin säilymään perheiden kaupunginosana”, kertoo Espoon kaupungin elinkeinopäällikkö Harri Paananen. Kansainvälisiä vetovoimatekijöitäkään ei tarvitse hakea kaukaa. ”Kulttuurikeskuksena Tapiola houkuttelee tulevaisuudessakin kansainvälisiä matkailijoita ja osaajia. Tapiolan, Keilaniemen ja Otaniemen orgaaninen kokonaisuus on eurooppalaisellakin mittapuulla uniikki.”

Noin miljardin euron uudistushankkeeseen on osallistunut Swecolta reilun 10 vuoden aikana yli 100 suunnittelijaa. Osa on ollut mukana hankkeen alkumetreiltä asti. Tiivis ja monimuotoinen hybridirakentaminen on tehnyt vaikutuksen kokeneimpiinkin rakennesuunnittelijoihin.

”Näin Tapiolan kokonaissuunnitelman ensimmäisen kerran yli kymmenen vuotta sitten, kun aloitimme tässä huikeassa projektissa”, kertoo Swecon hankekehitysjohtaja Tapio Raunama. ”Tiesin heti, että olemme tekemässä jotakin uutta ja ainutlaatuista sekä alueen käyttäjien että suunnittelun näkökulmasta.”

Tulevaisuuden kaupungit kasvavat ratojen varsille

Keilaniemen tunneli, Länsimetro, liityntäliikenteen uusi bussiterminaali ja lähellä kulkeva Raide-Jokeri parantavat kaikki liikenteen sujuvuutta Espoon eri kaupunginosien ja Helsingin välillä.

”Alueen kehittäminen ei olisi ollut mahdollista ilman metroyhteyttä. Sijoittajat panostavat sinne, missä on tiiviin kaupunkirakentamisen lisäksi nopea julkinen liikenne, mieluiten raiteilla”, Paananen korostaa. Tapiolassa tullaan kokeilemaan myös uusia kestävän kaupunkiliikenteen ratkaisuja. ”Testaamme lähialueiden välillä esimerkiksi sähköllä kulkevia robottibusseja.”

Tapiolaan on yhä helpompi kulkea myös pyörällä. Metroasemalta löytyy pyöräparkki, ja kaupunginosasta toiseen pääsee kulkemaan yhtenäistä jalankulku- ja pyöräilyreitistöä pitkin. ”Lähiliikkumiseen sopivat kaupunkipyörät takaavat, että ihmiset voivat jättää autonsa kotiin, jos haluavat. Se parantaa liikenteen sujuvuutta kaikille tienkäyttäjille”, Paananen sanoo.

Maanalainen rakentaminen mahdollisti laajan kävelykeskustan

Kestävä kehitys on tärkeä osa Tapiolan uudistumista. Swecon rakennesuunnittelijat olivat mukana luomassa ratkaisuja, joilla AINOA-kauppakeskus uudistui joukkoliikenteen solmukohdaksi. Kauppakeskuksen päällä on uusia asuinkerrostaloja ja pohjakerroksessa metroasema ja bussiliikenteen liityntäterminaali.

”Maan alle kallion sisään suunniteltiin laajat pysäköintitilat noin 3000 autolle, ja samalla maan päällä vapautui tilaa Suomen laajimmalle yhtenäiselle kävelykeskustalle kivijalkaliikkeineen, aukioineen ja viherpihoineen”, Raunama kertoo.

Tapiola osoittaa, miten tiivis kaupunkirakentaminen vapauttaa tilaa viherrakentamiselle ja viihtyisille oleskelualueille. ”Puolitiivis kaupunkirakentaminen jatkuu usein silmänkantamattomiin, mutta oikein suunniteltu tiivis kaupunginosa voi olla hyvin lähellä luontoa”, Paananen korostaa.

Hybridirakentaminen vaati yhteispeliä

Monimuotoista hybridirakentamista sisältävä Tapiolan keskusta on tarjonnut suunnittelijoille mielenkiintoisia haasteita. Esimerkiksi perustamistavoista käytössä on ollut kaikki mahdollinen aina kallio- ja maanvaraisesta erityyppisiin paalutuksiin ja pilareihin.

”Jokaisen runkoratkaisun piti palvella suurempaa kokonaisuutta”, Raunama kiteyttää. ”Samalla kun suunnittelimme asuntoja, pysäköintiä ja erilaisia liiketiloja, huomioimme aluetta halkovat valtavat metrokuilut ja ympäristöasiat. Tapiolahan sijaitsee alhaalla suhteessa merenpintaan, ja osa lattioista piti kiinnittää kallioankkureilla pohjavedennostetta vastaan.”

Vaikka rakenneratkaisut ovat olleet teknisesti vaativia, tiivis yhteistyö tilaajan, rakennesuunnittelijoiden sekä arkkitehti- ja TATE-suunnittelijoiden kanssa piti projektin aikataulussa. ”Pitkässä projektissa suunnitteluryhmän henki hioutui todella hyväksi. Yhdessä pystyimme huomioimaan lukemattomat toisiinsa liittyvät palaset”, Raunama kiittelee.