Satama- ja vesirakenteiden suunnittelun aallonharjalla
Swecon kokeneet asiantuntijat toimivat yhteistyössä laajan kansainvälisen suunnitteluverkoston kanssa kaupunki- ja aluesuunnittelun, rakennetekniikan, korjausrakentamisen ja geotekniikan aloilla. Tämän tiiviin yhteistyön ansiosta meillä on syvää ja monipuolista osaamista satamien ja vesirakenteiden suunnittelusta. Swecon konsultointipalvelut kattavat sekä uuden sataman hankkeet että olemassa olevan satamainfrastruktuurin kehittämisen.
Satama- ja laiturirakenteiden suunnittelu
Satama- ja laiturirakenteiden suunnittelun lähtökohtana ovat geotekniikka sekä laiturin tarkoitus, jotka ohjaavat soveltuvien rakenteiden ja päälinjojen suunnittelua. Erityisesti venesatamissa ja kauppasatamissa tila on usein kortilla. Tällöin sataman maa- ja vesialueen suunnittelun sekä toimintojen ja palvelujen sijoittelun merkitys korostuu.
Suomen vesirakenteiden infrastruktuuri on ikääntymässä, mikä edellyttää kuntotutkimuksia, käytettävyysselvityksiä ja korjaussuunnittelua. Usein rakenteen alkuperäinen käyttötarkoitus on muuttunut, ja uusi tarkoitus vaatii muutossuunnittelua.
Kelluva rakentaminen on globaali, myös Suomeen saapunut, trendi. Swecolla on vahvaa näyttöä kelluvan asuntorakentamisen hankkeista Suomessa ja ulkomailla sekä osaamista vaativiin hydrodynaamisiin analyyseihin.
Vesiväylä- ja ruoppaushankkeet sekä vesistöputkien ja -kaapelireittien suunnittelu ovat osa aluesuunnittelua. Ne määräytyvät vesialueiden muun infrastruktuurin sekä vallitsevien rajoitusten ja pohjaolosuhteiden perusteella.
Kaupunkirannat ja rantamuurit ovat ensisijaisesti osa kaupunkikuvaa ja aluesuunnittelua, toiseksi rakennetekniikkaa, joka on kuitenkin aina sovitettava vallitseviin olosuhteisiin ja tarpeisiin.
Swecon satamatoiminnot:
- Vesiväylä-, laituri- ja ruoppaussuunnittelu
- Satama-alueiden liikennesuunnittelu, raideyhteydet, logistiikkasuunnittelu
- Teollisuuden suunnittelupalvelut
- Maankäyttö
- Luvitus, ympäristöselvitykset
- Hiilijalanjälkilaskenta
- Riskienhallinta, projektinjohto
- YVA- ja ympäristölupamenettelyt
- Geotekninen suunnittelu
- Silta- ja patorakentaminen
- Palvelumuotoilu
Vesivoimalaitokset ja padot
Asiantuntijoillamme on laajaa kokemusta vesivoimahankkeista ja patojen suunnittelusta. Vanheneva vesivoimalaitosinfrastruktuuri edellyttää kuntotutkimuksia sekä korjaussuunnittelua ja -rakentamista. Päivitämme vanhoja koneistoja ja vesivoimarakenteita sekä suoritamme niihin liittyvän muutossuunnittelun. Uudiskohteinamme on paljon pienvoimalahankkeita.
Kalaportaat
Kalaportaiden suunnittelussa hyödynnämme CFD-simulointia (Computational Fluid Dynamics), joka tuottaa suunnittelukohteesta 3D-virtauskentän ja mahdollistaa optimaalisten rakenteiden suunnittelun.
Vesiluvat
Vesirakentamisen ammattilaisemme laativat satamia, vesiväyliä, vesistökaapeleita, ruoppauksia ja läjityksiä sekä muita vesitaloushankkeita koskevat vesilain mukaiset lupahakemukset. Kokeneet suunnittelijamme osaavat arvioida, kuinka kattava lupahakemus kuhunkin kohteeseen tarvitaan. He voivat hankkia puolestanne kaikki hakemukseen tarvittavat liitteet, kuten luonto- ja ympäristöselvitykset sekä muun tarvittavan aineiston. Laadimme puolestanne myös vastineet lupaprosessin aikana.
Kestävän sataman suunnittelu
Energiamurros vaikuttaa satamiin monin tavoin siirtäen energiantuotantoa ja -kulutusta kohti kestävämpiä ja vähähiilisempiä vaihtoehtoja. Huomioimme työssämme kaikki kestävän sataman suunnittelun ja rakentamisen osa-alueet.
Melupäästöjen minimointi
Melupäästöt ovat merkittävä huolenaihe kestävän sataman rakentamisessa. Varmistamme suunnittelutyössä aina sataman toimintojen mahdollisimman vähäiset vaikutukset lähialueiden asukkaiden elämänlaatuun.
Päästöjen leikkaaminen
Minimoimme päästöjä maan pinnalle ja ilmakehään parantamalla sataman energiatehokkuutta. Edistämme kestävää liikkumista ja vähennämme liikenteen ympäristövaikutuksia satsaamalla päästöttömiin kuljetuksiin satamaan ja sieltä pois. Tämä vaatii sähkökäyttöisiä kuljetusvälineitä sekä tehokkaita logistiikkaratkaisuja.
Uusiutuvan energian hyödyntäminen
Uusiutuvan energian, kuten aurinko– ja tuulivoiman, käytöllä pyrimme tekemään satamatoiminnasta mahdollisimman vähäpäästöistä. Hiilineutraaliustavoitetta tuetaan ottamalla käyttöön uusia polttoaineita, kuten vetyä ja ammoniakkia, perinteisten fossiilisten polttoaineiden sijaan. Tämä edellyttää investointeja uusiin teknologioihin ja infrastruktuuriin.
Merituulivoiman käyttö
Satamissa hyödynnetään aktiivisesti merituulivoimaa. Sataman läheisyyteen voidaan rakentaa merituulipuistoja, jotka tarjoavat suurempaa sähköntuotantokapasiteettia. Hybridijärjestelmät aurinkovoiman kanssa voivat täydentää sataman energiantarvetta tuulivoiman rinnalla.
Vihreä vety
Vihreä vety avaa lukuisia mahdollisuuksia satamatoiminnan kestävöittämiseen. Sen käyttö vähentää riippuvuutta fossiilisista polttoaineista ja edistää päästöttömien energiamuotojen käyttöönottoa satamissa. Vihreä vety mahdollistaa energian varastoimisen satama-alueella. Tämä auttaa tasaamaan uusiutuvien energialähteiden vaihtelevaa tuotantoa ja varmistaa jatkuvan energiansaannin. Vety voi myös toimia meriliikenteen energianlähteenä suoraan tai muunnettuna metaaniksi, metanoliksi tai ammoniakiksi.
Älykäs energianhallinta
Energiamurros mahdollistaa älykkäät energianhallintaratkaisut, jotka optimoivat sataman energiankulutuksen ja jakelun. Tietotekniikan ja automaation käyttö tehostaa energiankäyttöä. Nämä muutokset voivat vaatia sataman infrastruktuurin päivittämistä uusien laitteiden, latauspisteiden ja energian varastointiratkaisujen integroimiseksi. Vaikka alkuvaiheen investoinnit voivat olla suuria, energiatehokkuuden parantaminen nostaa satamien kustannustehokkuutta pitkällä aikavälillä.
Kierrätysratkaisut
Satamarakennushankkeiden kierrätysmahdollisuudet, materiaalien hankinta lähialueilta ja kestävän kehityksen ratkaisut rakennus- ja kunnostustöissä ovat keskeisiä tekijöitä suunnittelutyössämme. Lisäksi kiinnitämme erityistä huomiota alusten jätteiden asianmukaiseen käsittelyyn ja kierrätykseen satamissa.
Kestävyyden seuranta
Seuraamme jatkuvasti satamatoiminnan päästöjä ja lähiympäristön tilaa, kuten melua, meriveden laatua ja rannikkoalueen biodiversiteettiä. Varmistamme suunnittelutyössämme tehokkaat mekanismit seurannan toteuttamiseksi ja mahdollisten ympäristövaikutusten tunnistamiseksi nopeasti.
Satamien logistiikkamurros
Automaatio ja digitalisaatio ovat nostaneet satamien tehokkuutta. Ne ovat mahdollistaneet prosessien optimoinnin ja entistä tarkemman lastinseurannan. Isommat alukset tarkoittavat suurempien lastien kuljettamista kerralla. Ne lisäävät logistista tehokkuutta, vaikka asettavatkin uusia vaatimuksia satamainfrastruktuurille.
Intermodaalinen liitettävyys korostaa eri kuljetusmuotojen saumatonta yhdistämistä. Näin luodaan sujuvia logistisia ketjuja, joilla säästetään aikaa, tehostetaan toimintaa ja vähennetään ympäristövaikutuksia.
Tutustu huippumodernin Uuden Länsiterminaalin suunnittelutyöhön
Satamien strateginen uudelleenmuotoilu
Kaupunkialueiden keskittäminen ja yhä tehokkaampi maankäyttö vaikuttavat satamien sijaintiin ja rooliin. Satamien muuttunut käyttötarkoitus voi johtaa esimerkiksi logistiikan optimointiin, kaupunkirakenteen integroimiseen satama-alueelle tai satamien erikoistumiseen.
Satamatoiminnassa erikoistutaankin yhä enemmän tietyille tuotteille, mikä muuttaa sektorin kilpailudynamiikkaa. Erikoistuminen tarjoaa mahdollisuuden optimoida toimitusketjut ja tehdä ne näkyviksi asiakkaille, mikä edistää sataman logistista tehokkuutta ja asiakastyytyväisyyttä.
Samalla kun logistiikka tehostuu ja toimitusketjut muuttuvat läpinäkyvämmiksi, on kiinnitettävä yhä suurempaa huomiota sataman turvallisuuteen. Turvallisuusnäkökulman tulee kattaa sekä fyysiset että kyberuhat, jotta satamat voivat toimia luotettavasti ja vastata alan haasteisiin.
Emmi Huvitus
Tiimipäällikkö, Satama- ja vesirakentaminenHeikki Saarikivi
Osastopäällikkö, Kallio- ja vesirakentaminen