Kalasataman REDI

Sweco on mukana suunnittelemassa Kalasataman ytimeen, metroaseman ympärille urbaania ja ekologista asuinkokonaisuutta, REDIä, joka nousee vaiheittain seuraavan kymmenen vuoden kuluessa. Hyvien liikenneyhteyksien ansiosta REDI on kaikkea lähellä ja hyvä esimerkki kestävän kehityksen mukaisesta rakentamisesta.

FAKTAT

PROJEKTI

REDI-asuinkokonaisuuden rakennesuunnittelu

LAAJUUS

Kahdeksan tornitaloa ja kauppakeskus, 2000 auton pysäköintilaitos

VUOSI

2022

TAUSTAA

Vuosien saatossa entinen vilkas teollisuussatama on odottanut uutta alkua. Nyt Kalasataman rannoille, lähelle Helsingin keskustaa, suunnitellaan vanhaa kunnioittaen uutta asuinaluetta, REDIÄ, jonne nousee Helsingin ensimmäisiä pilvenpiirtäjiä. REDIn kuusi asuintornia sekä toimisto- ja hotellitornit kurottavat korkeimmillaan jopa 132 metriin. Tornien juuressa, puistojen ja rantapromenadin ympäröimänä, on Helsingin kantakaupungin suurin kauppa- ja elämyskeskus.

Hankkeen toteutus aloitettiin jo vuonna 2011, mutta työ keskeytyi 2012 kaavavalituksen vuoksi. Työmaa käynnistyi uudelleen keväällä 2015 ja tällä hetkellä kohteessa tehdään louhintatöitä. Ensimmäiset anturat valetaan elokuussa ja rungon teräsrakenteiden asennus alkaa marraskuussa 2015.

RATKAISU

Suunnittelussa hyödynnetään Swecon vahvaa korkean rakentamisen ja mallintavan suunnittelun osaamista. Kohde on hybridirakennus, johon sijoitetaan päällekkäin erilaisia toimintoja erittäin haastavassa ympäristössä.

Sweco toimii projektissa vastaavana rakennesuunnittelijana ja vastaa kahdeksan tornitalon ja kauppakeskuksen ja 2 000 auton pysäköintilaitoksen suunnittelusta. Korkeimmillaan yli 135 metristen talojen suunnittelussa hyödynnetään Swecon vahvaa korkean rakentamisen ja mallintavan suunnittelun osaamista.

Lue lisää

Kuvat: Copyright SRV / Helin & Co / VoimaGraphics

"Kaavamääräysten vuoksi tornit ovat muodoltaan varsin omaleimaisia. Taloja ei ole muotoiltu tuulikuormien minimoimisen periaatteilla vaan muotoilussa on menty kaupunkikuvallisen näyttävyyden ehdoilla. Tämän takia taloihin on suunniteltu huomattavan pitkiä ulokkeita, jotka asettavat rakennesuunnittelulle merkittäviä haasteita. Suunnittelijakuntamme on niin osaavaa ja oma-aloitteista, että tietojenhallinta ja työnjako tulevat varmasti onnistumaan hyvin."
Projektipäällikkö Veikko Leino, Sweco