ECHAn toimitilat Telakkarannassa
ECHAn toimitilat kätkevät sisäänsä suojeltua vanhaa rakennuskantaa
Euroopan kemikaalivirasto ECHAn uudet toimitilat sisältävät modernin toimiston ja huipputason konferenssikeskuksen. Molemmissa osissa on hyödynnetty innovatiivisesti Telakkarannan vanhaa suojeltua rakennuskantaa.
Euroopan kemikaalivirasto ECHAn (European Chemicals Agency) 8-kerroksiset uudet toimitilat valmistuivat vuoden 2020 alussa Helsingin Telakkarantaan. Noin 600 työntekijän toimisto on osa Skanskan aluekehityshanketta, jossa vanhan Helsingin telakan ja suojeltujen nosturien kupeeseen rakentuu toimisto- ja liiketiloja sekä merenläheisiä kaupunkiasuntoja.
”Telakkarantaan on tulossa huikea alue, jollaisia ei tule ihan joka päivä vastaan”, toteaa Skanskan työnjohtaja Mikko Rantanen. Korkean profiilin toimistokohteessa yhteistyö suunnittelun ja työmaan välillä korostui, ja Rantasesta oli tärkeää, että rakennesuunnittelija vietti paljon aikaa paikan päällä myös toteutusvaiheessa. ”Kohteessahan riitti haastavia runkorakenteita ja detaljiikkaa, joka ei ollut täysin piirustuksista luettavissa.”
Jo hankkeen alussa toimistokokonaisuuden suunnittelulle asetettiin korkeat laatutavoitteet. ”Kaikkien rakenneratkaisujen piti tukea kansainvälisen arkkitehtuurikilpailun voittajan näkemystä aina kohteen ulkonäöstä tilojen käytettävyyteen”, kertoo Swecon vastaava rakennesuunnittelija Anssi Vuorenmaa. Esimerkiksi julkisivun corten-teräskuori luo rakennukselle ainutlaatuisen ilmeen varsinkin iltaisin, kun valot loistavat verhouksen läpi.
Toimisto määriteltiin poikkeuksellisen vaativaksi suunnittelukohteeksi, ja rakennesuunnittelijat kävivät läpi useita työversioita arkkitehdin ja tilaajan kanssa. ”Ideoimme ja hioimme yhdessä ratkaisun, jossa arkkitehtoninen ajatus kohtaa rakenneteknisesti järkevän toteutuksen”, Vuorenmaa sanoo. Hänestä projektiryhmän yhteishenki oli poikkeuksellisen hyvä. ”Hankkeen haastavuus kääntyi vahvuudeksi ja loi avoimen luottamuksen ja yhdessä tekemisen tunnelman.”
Toimistotilat suunniteltiin vanhan puutyöpajan päälle
ECHAn toimitilat sisältävät toimistorakennuksen ja siihen yhdyssillalla yhdistetyn konferenssikeskuksen. Toimisto-osa suunniteltiin Wärtsilän vanhan puutyöpajan päälle, mikä vaati uudet perustukset. Kellarikerrosta varten louhittiin monttu aina peruskallioon asti. Lisähaastetta toi sijainti vain 10 metrin päässä merenrannasta. ”Kellaria piti tiivistää vedenpainetta vastaan, joten vedenpaineseinät ja -pohjalaatta kiertävät koko rakennuksen ympäri”, Vuorenmaa kertoo. Kohteessa on varauduttu myös kolmen metrin tulvakorkeuteen.
Kantavia rakenteita vahvistettiin kahdeksalla uudella liittopilarilla, jotka nousevat koko vanhan rakennuksen läpi. WQ-teräspalkit ja liittopilarit kantavat kaikkien seitsemän uuden kerroksen kuormat. ”Vaikka ulkopuolelta saa sen vaikutelman, että vanha rakennus tukee ylempien kerrosten kuormia, uusi osa ei kuormita lainkaan vanhan osan rakenteita.”
Skanskan Rantasesta toimiston erityisin piirre on rakennuksen keskellä aina ylimpiin kerroksiin asti nouseva valoaula lasikattoineen. ”Koko talo rakentuu aulan ja avoportaikon ympärille. Samalla vanha rakennus jää uuden sisälle, ja aulassa voi nähdä yhden vanhoista julkisivuista.”
Valoaulan takia toimiston kaikki kerrokset ovat keskenään erilaiset, ja rakennus itse asiassa kapenee ylöspäin mentäessä. Ylempiin kerroksiin syntyy poikkeuksellisia tasorakenteita, ulokereunoja, jotka piti ripustaa vetotangoilla vesikatolta asti. Myös julkisivu on porrastettu. ”Vaatikin paljon detaljiikkasuunnittelua, että rakenne saatiin vesitiiviiksi”, Vuorenmaa sanoo.
Käyttäjien toiveesta toimistohuoneet on eroteltu helposti muunneltavilla järjestelmäseinillä. Muuten toimistossa on Vuorenmaan mukaan vain kaksi jäykistävää pääportaikkoa. ”Pilari-palkkirunko mahdollistaa laajat avoimet tilat.”
Konferenssikeskus sovitettiin suojeltuun konepajahalliin
Toimistokokonaisuuden toinen osa on arkkitehti Sune Maconin suunnittelema vuonna 1916 valmistunut konepajahalli, joka muunnettiin konferenssikeskukseksi. Swecon asiantuntijat vastasivat peruskorjattavien vanhojen rakenteiden tutkimisesta ja rakennusfysikaalisista selvityksistä. Kaupunkikuvallisesti ja rakennushistoriallisesti arvokkaan rakennuksen julkisivu on suojeltu asemakaavalla, joten julkisivun ulkonäköä ei voinut korjaustöiden yhteydessä muuttaa.
Konepajahalli purettiin luurangolle asti. Maanvarainen betonilattia poistettiin, ja maamassat talon alla vaihdettiin kalliota myöten: enimmillään kahdeksan metrin syvyyteen asti. Myös alapohja ja sisäpuoliset rakenteet menivät kokonaan uusiksi. Valmiin konferenssikeskuksen hämmästyttävin yksityiskohta ovat toisen kerroksen konferenssisalit, jotka on toteutettu kantavasta rungosta irrallisena, kelluvana ja äänieristettynä ”black boxina”.
”Saleihin kuljetaankin aulasta kulkusiltoja pitkin”, Vuorenmaa kertoo. Poikkeuksellisen rakenneratkaisun ansiosta aulassa näkyy rakennuksen historia meriteollisuuden konepajahallina, samalla kun pilarien ja palkkien varassa leijuvat salit vievät ajatukset yhä tuntemattomaan, futuristiseen tulevaisuuteen.