Kulttuuritalo Fokus

Kulttuuritalo Fokus yhdistää kulttuurin ystävät ja tekijät Karjaalla

Uudesta Kulttuuritalo Fokuksesta on tulossa Karjaan uusi maamerkki, jonka ovat löytäneet jo kulttuurin ystävät, taiteen harrastajat ja esiintyjät ympäri Suomen. Fokuksen tavoitteena on toimia sillanrakentajana kielten, sukupolvien ja harrastusten välillä. Fokuksen talotekniikka– ja rakenneratkaisuissa pysyttiin uskollisina arkkitehdin visiolle.

Kulttuuritalo Fokus korvasi Raaseporissa kaksi käyttöikänsä päähän tullutta kulttuurialan rakennusta. Saman katon alle yhdistettiin kunnan kirjasto, musiikkiopetus, kahvila ja galleriat Centrum ja Promenade. Lisäksi Fokuksen teatteri tarjoaa opetus- ja esiintymistiloja teatteriryhmille, tanssijoille, muusikoille ja muille esiintyville taiteilijoille. Fokuksesta onkin tulossa kaikille raaseporilaisille yhteinen kohtaamispaikka ja maamerkki Karjaalla.

”Yhtä aikaa näyttävä ja sympaattinen talo lisää varmasti yhteistyötä eri toimijoiden välillä, ja pelkästään kirjaston takia kulttuuritalossa käy jo paljon ihmisiä”, kertoo Fokus Kiinteistöt Oy:n hallituksen puheenjohtaja Stefan Mutanen. Hän on seurannut rakennustöiden etenemistä oman keittiönsä ikkunasta, koska uusi kulttuuritalo sijaitsee keskeisellä paikalla Karjaan keskustassa. ”Kulkuyhteydet ovat hyvät niin Helsingin kuin Turun suuntaan.”

Huomaamaton tekniikka jättää tilaa arkkitehtuurille

Vetovastuu hankkeesta oli kiinteistöyhtiöllä ja Raaseporin kaupungilla. Swecon LVI-suunnittelujohtaja Jyrki Vuorion mukaan Fokuksen erityispiirteenä on monien eri toimintojen ja tekniikkajärjestelmien sovittaminen suhteellisen pieniin raameihin. ”Kävimmekin alkuun kaikki järjestelmät läpi tilaajan ja käyttäjien kanssa ja esittelimme eri toteutusvaihtoehdot.”

Tekniikka ei saanut näkyä lainkaan toisen kerroksen yläpohjassa, koska alakatot on toteutettu läpinäkyvillä metalliritilöillä. IV-koneet ja kanavat sijoitettiin ullakolle, ja muissa tiloissa käytettiin yläjakoisia ratkaisuja. ”Ilmanjako toteutettiin teatterissakin katon reikäputkisuuttimilla, koska siirreltävässä katsomossa ei voinut käyttää istuimiin integroituja IV-puhaltimia”, Vuorio kertoo. Simuloinneilla varmistettiin, että puhallus on riittävä alimmillakin katsomoriveillä, muttei liian voimakas ylimmillä.

Akustiikka ohjasi monen tilan talotekniikkasuunnittelua. Häiriöäänet piti minimoida, ja läpiviennit tiivistettiin erityisellä huolella. Kaikkiin tiloihin saatiin moderni sekoittava ilmanvaihto, jota säädetään henkilömäärien, lämpötilan ja ilman hiilidioksidipitoisuuksien mukaan. Helposti ohjattavissa ja säädettävissä on myös tilojen valaistus ja lämmitys. ”Rakennusautomaatiolla olikin Fokuksessa todella tärkeä rooli.”

Ahtaalla tontilla LVI-suunnittelijat, arkkitehti sekä hankkeen geo- ja pihasuunnittelijat pohtivat yhdessä tarkkaan, miten hulevesien viivytys toteutetaan. Pihalle saatiin arkkitehtuuria tukeva vesielementti, kivipesä, joka viivyttää katolta tulevia sadevesiä. ”Hulevesien viivytysputkisto myös väistelee hienosti puistoon istutettavia puita”, Vuorio sanoo tyytyväisenä.

Hillitty ulkokuori kätkee monimuotoiset tilat

Myös rakenneteknisesti Fokus on selvästi hillittyä ulkokuortaan monimuotoisempi kokonaisuus. ”Rakennuksessa on vain kaksi kerrosta, mutta ullakon taitavasti sijoitettu ikkunarivi antaa vaikutelman kolmesta ”, kertoo Swecon rakennetekniikan osastopäällikkö Jarkko Hakola.

Julkisivu saumoineen antaa myös ymmärtää, että sisätilat olisivat kautta linjan samanlaiset. ”Fokuksessa on kuitenkin hyvin monenlaisia tiloja, ja siksi myös toisen kerroksen välipohjan korko vaihtelee paljon”, Hakola sanoo. Alun perin rakennuksen runko oli tarkoitus toteuttaa pilareilla ja palkeilla, mutta suunnittelun edetessä osa ulkoseinälinjoista toteutettiin kantavina. Se vaati joidenkin erikoisrakenteiden teräskonepajasuunnittelua ja betonielementtisuunnittelua. ”Yhtään samanlaista nurkkaa ei ole, joten myös jokainen betonielementti on erilainen.”

Kulttuuritalon toteutuksessa pysyttiin uskollisina arkkitehdin visioille, mistä hyvänä esimerkkinä Hakola nostaa esiin rakennuksen päätyjen terässiivekkeet, jotka on verhoiltu valkobetonisilla kuorielementeillä. Ulkoseinien sandwich-elementeistä osa on verhoiltu alumiinisäleiköllä ja osa Umbra-patinavärjätty työmaalla, mikä antaa betonille ruosteisen sävyn. ”Lisämausteena on käytetty CLT-massiivipuuta pääjulkisivun levyräystäässä, kirjaston portaikossa ja toisen kerroksen kaiteissa.”

Suunnittelun alkuvaiheessa rakennuksen alapohja piti toteuttaa ryömintätilaisena, mutta Swecon suunnittelijat suosittelivat maanvaraista paalulaattaa. Näin vältettiin suurien maamassojen poisvienti, mikä vähensi kustannuksia ja kuljetuksista aiheutuvia häiriöitä Karjaan keskustassa. ”Samalla vältettiin suuri korkeusero ryömintätilan maapohjan ja rakennuksen ulkopuolella olevan maanpinnan välillä.”

Koko hanke toteutettiin etänä

Fokus suunniteltiin kokonaisuudessaan korona-aikana. ”Hienosti koko projektiryhmä kuitenkin selätti haasteet, ja me Swecolla olemme toki tottuneet tekemään yhteistyötä yli paikkakuntarajojen”, Vuorio sanoo. ”Tärkeintä on, että onnistuimme luomaan yhdessä raaseporilaisille nykyaikaiset, energiatehokkaat ja helposti muunneltavat tilat.”

Jarkko Hakolan mielestä myös pääurakoitsijan ja rakennuttajakonsultin oikea asenne ja tarkkuus toteutuksen viimeistelyssä näkyvät rakennuksen lopputuloksessa viimeisiä pintoja myöten.

Stefan Mutasesta etätyöskentelyä helpotti, että laajasta suunnitteluporukasta nousi esiin selviä vastuunkantajia, jotka pitivät kokonaisuuden käsissään ja tilaajan kartalla siitä, missä mennään. ”Arkkitehdin taiteellinen visio toteutui, ja saimme tyylikkään ja toimivan talon, joka vaikuttaa koko kylän ilmeeseen positiivisesti.”

Kulttuuritalo Fokus avattiin yleisölle Taiteen päivänä 20. elokuuta 2022.

Kuvat: Ahlman Arkkitehdit / Tietoa Finland Oy

Ole meihin yhteydessä!

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.