0 tulosta 0 yhteensä tuloksesta ""

Helsingin luonnontiedelukio Kumpulassa

Helsingin luonnontiedelukio sisältää yli 1700 kuutiota puuta

Helsingin yliopiston Kumpulan kampuksen yhteyteen valmistuu uusi puinen luonnontiedelukio. SRV:lle hanke edustaa elinkaariviisasta rakentamista, jota Swecon puurakentamisen asiantuntijat tukivat tarjouskilpailusta aina toteutussuunnitteluun asti.

Helsingin Yliopistokiinteistöjen omistama Helsingin uusi luonnontiedelukio tarjoaa syksystä 2023 alkaen uudisrakennuksessa ja yhteiskäyttöisissä tiloissa toimintaa noin 900 lukio-opiskelijalle. Kumpulan kampuksella toimii myös Helsingin yliopisto, joten lukiolaiset pääsevät tutustumaan jo varhain tiedemaailmaan. Lisäksi lukio voi hyödyntää yliopiston opetus- ja liikuntatiloja.

SRV toteutti hankkeen yhteistoiminnallisena projektinjohtourakkana, jonka suunnitteluryhmään koottiin jo tarjouskilpailuvaiheessa kovan luokan puurakentamisen ammattilaisia. ”Emme päässeet koronan takia tapaamaan kasvokkain pitkään aikaan, mutta yhdessä työskentely oli alusta asti erittäin mukavaa ja helppoa”, kertoo SRV Rakennus Oy:n suunnitteluyksikön johtaja Robert Holmström.

Suunnitteluryhmä pysyi samana hankkeen alusta loppuun. ”Olikin erityisen hienoa päästä toteuttamaan rakennesuunnittelu aina kilpailu- ja kehitysvaiheesta toteutussuunnitteluun asti”, kertoo Swecon projektipäällikkö Susanna Friman.

Puulukio vahvistaa SRV:n ennestään mittavaa puurakentamisen osaamista. ”Haluamme luoda elinkaariviisaita rakennuksia, joissa huomioidaan pitkällä jänteellä tilaajan toiveet, taloudelliset näkökohdat, käyttäjien hyvinvointi ja ympäristö”, Holmström sanoo.

Tilat kestävät melkein mitä vain

Tilaaja, lukion tuleva henkilökunta ja käyttäjät olivat vahvasti mukana prosessissa koko suunnittelun ajan. Heidän tärkeimpiä toiveitaan oli tilojen muuntojoustavuus, mikä varmistettiin toteuttamalla runko pilari-palkkiratkaisun ja massiivipuisten CLT-elementtien yhdistelmänä.

”Kantavia väliseiniä tuli lähinnä porrashuoneisiin. Muuten käytössä on paljon joustavasti siirreltäviä taiteseiniä”, kertoo Swecon vastaava rakennesuunnittelija Petri Kokkonen. Välipohjissa käytettiin CLT-betoni-liittolaattaa. ”Kaiken kaikkiaan CLT:tä ja liimapuuta hyödynnettiin lukiossa yli 1700 kuutiota.”

Tilojen muuntojoustavuus huomioitiin myös tavanomaista korkeammalla hyötykuormalla. ”Yleensä opetustilojen hyötykuormaksi riittää 2,5 kilonewtonia per neliö, mutta nyt kohteessa on käytetty 5 kilonewtonia”, Kokkonen sanoo. Hyvän vertailukohdan antaa, että IV-konehuoneiden hyötykuorma on yleensä noin 4 kilonewtonia. ”Rakenteiden lujuus onkin nyt sitä luokkaa, että lukion tilat kestävät melkein mitä vain käyttöä.”

Aikatauluun sitouduttiin yhdessä

Koko projektiryhmä sitoutettiin yhteiseen riskienhallintaan alusta asti, ja seurattaviin asioihin kuuluivat esimerkiksi kosteudenhallinta, budjetti ja aikataulu. Jokainen osapuoli kirjasi omat aikataulunsa SRV:n kehittämään pilottityökaluun. ”Sitoutuminen yhteisiin aikatauluihin on aivan eri luokkaa, kun koko suunnitteluryhmä laatii ne yhdessä”, Holmström sanoo.

Yhteispeliä tarvittiin erityisesti rakennuksen palosuunnittelussa. Kohde noudattaa P0-paloluokan vaatimuksia. ”Määräysten täyttämiseksi hankkeessa sovellettiin taulukkomitoituksesta poikkeavia ratkaisuja, mikä vaati tiivistä yhteistyötä myös paloviranomaisten ja rakennusvalvonnan kanssa”, Friman sanoo.

Valmis puulukio sisältää monia hienoja yksityiskohtia, kuten vinoon koolatun julkisivun ja katseen vangitsijana toimivan massiivisen ulkokatoksen. ”Sen kantavien pilarien ja palkkien yhdistäminen katon ristikkorakenteeseen oli hankkeen mielenkiintoisimpia tehtäviä”, Kokkonen kertoo. ”Yli 20-metriset pilarit ja 30-metrinen palkki olivat dimensioiltaan suurimpia koskaan suunnittelemiamme liimapuurakenteita.”

Havainnekuva: Arkkitehdit AFKS, SRV

Ole meihin yhteydessä!

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.