0 tulosta 0 yhteensä tuloksesta ""

Linnateatteri uudistui Turun suurimmaksi esteettömäksi teatteriksi

Projekti

Turun Linnateatterin näyttämösalin uudistaminen (Humalistonkatu 7)

Asiakas

Turun Linnateatteri ry

Toimeksianto

Arkkitehti- ja sisustussuunnittelu

Vuosi

2018-2019

Kohteen merkitys

Turun suurin esteetön teatteri; yksi Suomen harvoista nousevalla katsomolla varustetuista teatteriravintoloista

Linnateatteri uudistui Turun suurimmaksi esteettömäksi teatteriksi

Valtakunnallisesti ainutlaatuinen teatteriravintola, Linnateatteri, muutti kesällä 2019 Turun keskustan vanhaan elokuvateatteriin. Arkkitehtisuunnittelussa keskityttiin säilyttämään tiloissa vanhan ajan henki, ja samalla saliin saatiin ennätysmäärä esteettömiä asiakaspaikkoja.

Linnateatteri on Suomen suurimpia yksityisiä teattereita sekä asiakas- että esitysmäärillä mitattuna. Linnateatterin viihteelliset, musiikkipainotteiset esitykset ovat aina myös mediatapahtumia.

”Valtionosuuden piirissä toimivana teatteriravintolana olemme valtakunnallisesti ainutlaatuinen yksityinen teatteri, jolla on vakiintunut asema Turussa”, kertoo Turun Linnateatteri ry:n hallituksen puheenjohtaja Maija Palonheimo.

Kesällä 2019 Linnateatteri muutti Turun Kivipainon vuokratiloista kaupungin keskustaan, vanhan Domino-elokuvateatterin suojiin. ”Kyseessä on yksi Turun vanhimmista elokuvateattereista, ja sen on suunnitellut arkkitehtiprofessori Pekka Pitkänen vuonna 1955–56”, kertoo Swecon arkkitehtisuunnittelun ryhmäpäällikkö Kimmo Köpilä. Hän on tehnyt yhteistyötä Linnateatterin kanssa jo pitkään.

Arvokas vanha elokuvateatteri muuntui teatteriravintolaksi

Arkkitehtisuunnittelun tärkein tavoite oli uudistaa tilat historiaa kunnioittaen. Huomioon otettiin myös vieressä sijaitseva Alvar Aallon suunnittelema Lounais-Suomen Maalaistentalo (1927–1928). ”Vanhan elokuvateatterin ja ajan hengen säilyttäminen oli meille ihan määräävä asia”, Palonheimo sanoo.

Arkkitehti harkitsi tarkkaan, mitä kannattaa muuttaa ja mitä jättää koskemattomaksi. ”Tilojen paloturvallisuutta, ilmastointia ja sisäolosuhteita parannettiin, mutta muuten rakennuksen ikä saa näkyä”, Köpilä toteaa. Muun muassa teatterin aulan lasitiiliseinä säilytettiin ennallaan.

Kohteen arkkitehti- ja sisustussuunnittelua ohjasi myös teatterin toimintastrategia. Teatteriravintolassa ruoka ja juoma ovat tärkeä osa elämystä, ja koko katsomo on anniskelualuetta. Siksi jokaisella katsojalla pitää olla myös pöytä. Palonheimon mukaan tiukat rajat luovalle suunnittelulle antoi myös salin nouseva lattia ja kova paikkamäärätavoite.

”Haimme inspiraatiota Oulun Rio-teatteriravintolasta, mutta muuten suoria referenssejä ei löytynyt. Esimerkiksi nouseva lattia on teatteriravintoloissa harvinainen”, Köpilä sanoo. Arkkitehdin olikin ratkaistava itse, miten katsomoon saatiin mahtumaan mahdollisimman paljon paikkoja, mutta mukavasti tilaa istua.

Turun suurin esteetön teatteri

Lain mukaan kaikkiin esitystiloihin on järjestettävä tietty määrä pyörätuolipaikkoja, mutta Linnateatterissa tavoitteet olivat korkeammalla. ”Esteettömyys oli meille valtavan tärkeä asia, koska helppo kulkeminen salissa on olennainen osa palvelukonseptiamme”, Palonheimo sanoo.

Vanhassa elokuvateatterissa esteettömyyttä ei ollut juuri mietitty. ”Onneksi toinen puoli salista nousee aika loivasti, joten saimme esteettömiä paikkoja lopulta noin 100 pyörätuoliasiakkaalle kaikille kolmelle permantotasolle”, Köpilä kertoo. Linnateatteri onkin nyt Turun suurin esteetön teatteri. ”Tilat muuntuvat helposti myös erilaisten konserttien järjestämiseen.”

Asiakkailta saatu palaute on ollut ylistävää. ”Ero entiseen on suuri, ja monelle vanhassa elokuvateatterissa aikoinaan käyneelle tilat ovat tarjonneet todellisen vau-elämyksen”, Palonheimo kertoo tyytyväisenä. Seuraavaksi Linnateatterissa keskitytään miettimään upean vanhan aulan eri käyttömahdollisuuksia. ”Lisäksi kehitämme edelleen tilojen esiintyjäystävällisyyttä, kuten esteettömyyttä ja työturvallisuutta.”

Copy link
Powered by Social Snap