0 tulosta 0 yhteensä tuloksesta ""

Ympäristöasiantuntijat ja energiamurros – Töissä energiamurroksen kärjessä

Swecon suunnittelupäällikkö Timo Korkalainen ja ympäristöasiantuntija Kalle Rainio ovat päässeet upeaan asemaan: he työskentelevät energiamurroksen etujoukoissa.  

He toimivat energiamurrokseen kytkeytyvien hankkeiden hankesuunnittelun alkuvaiheen asiantuntijoina tehden lakisääteisiä ympäristövaikutusten arviointeja (YVA-menettelyt) – esisuunnitteluvaiheen tärkeimpiä tehtäviä. 

”Odotan jo innolla, että pääsen mukaan toteuttamaan tuulivoimahankkeita ja muita uusiutuvan energian hankkeita Itä-Suomeen. Näin itäsuomalaisena se tuntuu minusta tärkeältä. Haluan, että olemme uusiutuvan energian ykköskonsultti täällä”, Timo kertoo heti alkuun. 

Ja jatkaa: ”On hienoa olla mukana suunnittelemassa ja rakentamassa Suomeen uusiutuvan energian tuotantoa sekä edistämässä energiamurrosta myös teollisuuden hankkeiden kautta.” 

”Ja kun vihreää siirtymää yhteensovitetaan luontoarvojen kanssa, ollaan ensiarvoisten asioiden äärellä. Siitä olen ylpeä työssäni”, Kalle komppaa.  

Energiamurros tarjoa asiantuntijoille paljon uutta opittavaa

”Energiamurros on kiihtynyt vauhtiin, jossa uusia asioita ja huomioitavaa tulee sekä paljon että nopeasti. Suunnittelijoiden on oltava koko ajan hereillä ja tiedonnälkäisiä”, Timo kertoo. 

Tuulivoiman rakentamisesta Suomessa on jo paljon kokemusta, ja sille on olemassa tarkat valtakunnalliset ohjeistukset.  

Aurinkovoimahankkeiden suunnittelussa taas ei ole vielä tukena valtakunnan tason ohjeistusta, vaan se on vasta tekeillä. Ohjeistuksen puuttumisen lisäksi lainsäädäntö ja oikeuskäytäntö ovat jääneet jälkeen.  

”Vaikka olen työskennellyt pitkään biologina ja tutkijana, on energiamurrokseen liittyvien hankkeiden monimuotoisuus kiehtonut jo heti ensimmäisenä konsulttivuotenani. Oppimiskäyräni on ollut todella jyrkkä. Olen tehnyt luontoselvityksiä niin aurinko- kuin tuulivoimahankkeisiin sekä ollut mukana rata- ja kaivoshankkeissa”, Kalle kertoo omista kokemuksistaan.  

Tuulivoimaa suunniteltaessa kuullaan alueen asukkaita, selvitetään eliöiden esiintymistä alueella tai arvioidaan vaikka petolintujen törmäysriskiä.  

Tämä kaikki on jo rutiinia ja erilaisista arviointi- ja ennustemalleista on paljon kokemusta.  

Kun tuulivoimaloiden rakentaminen levittäytyy myös Itä-Suomeen, itärajan läheisyys ja esimerkiksi tutkavaikutusten huomioiminen vie suunnittelijat taas uuden äärelle. 

Suunnittelijoita eivät haasta vain aikataulut, hankkeiden määrät tai niiden kokoluokka. 

Oman lisän kokonaisuuteen tuo uusien teknologioiden ja ratkaisujen omaksuminen sekä soveltaminen aina kussakin yksilöllisessä hankkeessa.  

Tämä ei ole haasteista vähäisin. 

”Työmme perustuu vahvaan tiimityöhön. Projektitiimeissä on mukana eri alojen asiantuntijoita ja energiamurrokseen liittyvässä hankkeessa voi meiltä Swecolta olla toistakymmentä oman alansa osaajaa mukana. Oma osaaminen päivittyy parhaiten työtä tekemällä ja osaamista jakamalla”, Timo toteaa. 

Miltä energiamurros ja vihreä siirtymä näyttävät ympäristöasiantuntijan silmin?

Energiamurros on jo vauhdissa – sitä ei enää pysäytetä.  

Suomi on matkalla kohti riippumattomuutta ulkomaisesta energiasta. Jos matkaa on taivallettu aluksi pienemmin askelin, nyt otamme harppauksia.  

”Itseäni motivoi suuresti mahdollisuus olla mukana rakentamassa kotimaista uusiutuvaa energiaa. Maaliin on kuitenkin matkaa – on vaikea sanoa, koska pääsemme kokonaan eroon fossiilisesta energiasta. Näen tämän kokonaisuuden energiamurroksen, huoltovarmuuden ja kokonaisturvallisuuden kolminaisuutena”, Timo toteaa.  

”Tuulivoimaa ei valtio ole enää vuosiin tukenut. Hankkeet ovat täysin markkinaehtoisia. Ja uudet energiatuotannon muodot tekevät tuloaan”, Kalle lisää. 

Vihreään siirtymään liittyy tuuli- ja aurinkovoimahankkeiden lisäksi myös vihreä vety. 

”Suunnittelussa on jo vihreään vetyyn liittyviä hankkeita. Samalla teollisuuden ja infran hankkeissa tavoitellaan päästöttömyyttä. Edessämme on vielä paljon uutta”, Timo toteaa. 

Kaikessa tekemisessä näkyy ympäristömyönteisyys

On tärkeää, että Suomessa tehdään tarvittavia poliittisia päätöksiä ja lainsäädäntö mahdollistaa vihreämmän tulevaisuutemme.  

 Luontoarvojen huomioimista ei nähdä Suomessa pakkopullana, vaan kaikessa tekemisessä näkyy ympäristömyönteisyys.  

 Timon mukaan Suomessa kaavoituksen täytyy perustua riittäviin tutkimuksiin sekä selvityksiin ja hankkeet yhteensovitetaan luontoarvojen kanssa.  

”On meidän kaikkien suomalaisten etu, että energiamurroksessa pystytään minimoimaan luontoomme kohdistuvat riskit. Toimijat myös luottavat meidän biologien asiantuntemukseen”, Timo konkretisoi.  

”Aina kun rakennetaan uutta, alkuun tällä on luonnon näkökulmasta hintansa. Mutta meidän työmme on varmistaa, että se hinta on mahdollisimman pieni ja elinkaaritarkastelussa jäädään vahvasti plussan puolelle”, Timo summaa yhden työnsä tärkeän tavoitteen. 

Energiamurros tarjoaa ympäristöasiantuntijoille myös kansainvälisiä uramahdollisuuksia

Meillä on syntymässä Suomeen merkittävää ja edistyksellistä uusiutuvien energialähteiden, ilmastonmuutokseen sopeutumisen ja luonnon monimuotoisuuden säilyttämisen osaamista.  

Tälle osaamiselle on kysyntää myös ulkomailla. Asiantuntijamme ovat jo tänään mukana energia- ja kiertotaloushankkeissa Euroopassa. 

”Sain reilu vuosi sitten Swecolta puhelun, ja minulta kysyttiin, kiinnostaisiko minua uusi työtilaisuus. Keskustelimme tulevaisuuden energiahankkeista ja erilaisista mahdollisuuksista, mitä Swecolla olisi minulle tarjota. Olin työskennellyt jo 17 vuotta mm. maankäyttöön liittyvässä suunnittelussa ja ollut mukana tekemässä maakuntakaavaa. Uuden äärelle astuminen houkutti, enkä ole kyllä katunut”, Timo kertoo. 

Timo toivoo pääsevänsä mukaan hankkeisiin, joissa hänen osaamistaan voidaan hyödyntää ulkomailla esimerkiksi Ukrainan jälleenrakentamisessa. 

Akateemisesta tutkimustyöstä energiamurrosta edistämään

Kallella on takanaan pitkä akateeminen ura tutkimustyöstä yliopistolla. Swecolle hän päätyi normaalin avoimen haun myötä kokiessaan ajan olevan sopiva jollekin ihan uudelle. 

”Swecolla olen pitänyt siitä, että työni ei ole niin yksinäistä kuin tutkimustyö yliopistolla. Olen pitänyt myös työn ja vapaa-ajan selkeämmästä erottelusta ja mahdollisuudesta vaikuttaa siihen, missä hankkeissa olen mukana”, Kalle kertoo Swecolle siirtymisestään. 

Näkisitkö sinä itsesi töissä energiamurroksen etulinjassa?

Millaisia urasuunnitelmia sinulla on?  

Mitä jos voisit kääntää oman ympäristöön ja maankäyttöön liittyvän osaamisesti hyötykäyttöön ilmastonmuutoksen taklaamiseksi energiamurroshankkeiden parissa Swecolla? 

Energiamurros on kasvava uusi ala, joka tulee työllistämään lukuisia osaajia tulevina vuosina ja vuosikymmeninä sekä Suomessa ja ulkomailla. 

 

Ole meihin yhteydessä!

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.