Sweco suunnittelee ja toteuttaa Keliberin litiumhankkeen Keski-Pohjanmaalle

Sweco suunnittelee ja toteuttaa Keliberin litiumhankkeen Keski-Pohjanmaalle

4 maaliskuuta 2021

Sweco on tehnyt Keliberin kanssa EPCM-sopimuksen Keski-Pohjanmaalle sijoittuvan litiumhankkeen toteutuksesta. Swecon tehtäviin kuuluvat hankkeen suunnittelu- ja hankintapalvelut sekä rakentamisen johtaminen.

”Meille Swecolla on merkittävää saada toimia yhteistyössä Keliberin kanssa näin mittavassa akkuteollisuuden hankkeessa. Olen erittäin iloinen, että olemme jo vuosien ajan toimineet yhteistyökumppaneina ja saaneet tukea Keliberiä akkukemikaalien kehityksen eturintamassa. Keliberin litiumhankkeen toteutuminen edistää ilmastotalkoita, kestävää liikennettä ja energiamurrosta, ja edustaa suomalaista teknistä huippuosaamista”, sanoo Erik Skogström, Swecon teollisuustoimialan johtaja.

Keliberin litiumhanke käsittää Kaustiselle, Kokkolaan ja Kruunupyyhyn sijoittuvat kaivos- ja rikastamotoiminnot sekä Kokkolan litiumhydroksiditehtaan. Swecon tehtäviin kuuluvat suunnittelu- ja hankintapalvelut sekä rakentamisen johtaminen. Hanke työllistää yli sata swecolaista. Keliberin tavoitteena on aloittaa akkulaatuisen litiumhydroksidin tuotanto omasta malmista ensimmäisenä eurooppalaisena yhtiönä vuonna 2024.

”Valitsimme hankkeellemme vahvan kumppanin, jolla on kokemusta vastaavien suurten kokonaisuuksien vastuullisesta suunnittelusta ja turvallisesta toteuttamisesta. Kokeneen EPCM-kumppanin valinnan myötä ja onnistuneen 40 miljoonan euron rahoituksen turvin voimme viedä litiumhankkeemme eteenpäin suunnitelmiemme mukaisesti. Tarkoituksenamme on jakaa arvoa litiumista työpaikkojen, verotulojen ja osinkojen kautta sekä edistää osaltamme ilmastonmuutoksen hillitsemistä vastuullisena akkukemikaalin tuottajana”, sanoo Hannu Hautala, Keliberin toimitusjohtaja.

Keliberin hanke on yksi Euroopan merkittävimmistä akkukemikaalihankkeista ja tärkeä osa Suomen kansallista akkustrategiaa. Keliberin kanssa tehdyn yhteistyön lisäksi Sweco on viime vuosina ollut mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa akkuteollisuushankkeita muun muassa Terrafamen ja Northvoltin kanssa.

Lisätietoja:

Erik Skogström, teollisuustoimialan johtaja, Sweco, puh. 040 0828 912, erik.skogstrom@sweco.fi
Heini Jokinen, lehdistökontakti, Sweco, puh. 040 718 0063, heini.jokinen@sweco.fi