Urban Insight -raportti: Nopeammat kulkuvälineet eivät ole lyhentäneet liikenteeseen ja liikkumiseen käytettyä aikaa kaupungeissa

/siteassets/uutiset-2018/ui_raportti2_770_380.jpg

Urban Insight -raportti: Nopeammat kulkuvälineet eivät ole lyhentäneet liikenteeseen ja liikkumiseen käytettyä aikaa kaupungeissa

15 maaliskuuta 2018
Liikkumisen nopeus on viimeisen sadan vuoden aikana noussut huomattavasti, mutta päivittäiseen matkustamiseen keskimäärin käytetty aika on pysynyt vakiona.

Viimeisimmät 200 vuotta ihmiskunnan historiassa on ollut liikkumisen ja matkustuksen kannalta valtavan kehityksen aikaa. Olemme siirtyneet kävelystä hevoskärryjen ja junamatkustuksen kautta moottoriajoneuvoihin. Päivittäiseen matkustamiseen ja liikenteeseen käytetty aika ei kuitenkaan ole muuttunut merkittävästi. Päivittäin kuljetut välimatkat ovat kasvaneet tasaisesti koko 1900-luvun ajan, mutta matkoihin käytetty aika on pysynyt lähes vakiona noin 70–80 minuutissa. Swecon Urban Insight -raportti Running to stand still – the role of travel time in transport planning tarkastelee matka-aikoja ja niiden suhdetta kaupunkisuunnitteluun ja elämään kaupungeissa.

Arkiset matka-ajat voivat olla eri kaupungeissa lähes samat riippumatta siitä, millaisia matkustusmuotoja niissä on tarjolla. Näin ollen yksinomaan kävelyn tai julkisen liikenteen ehdoilla suunniteltu kaupunki voi olla arjen kannalta yhtä saavutettava kuin autokeskeinen kaupunki. Esimerkiksi Lyonissa suhteellisen suuri osa päivittäisistä matkoista kuljetaan henkilöautoilla ja julkisen liikenteen osuus on pieni, kun taas Zürichiä on kehitetty selkeämmin julkisen liikenteen ehdoilla. Tästä huolimatta molempien kaupunkien asukkaat käyttävät suunnilleen saman verran aikaa päivittäiseen matkustamiseen.

”Tätä ilmiötä – niin sanottua matka-aikabudjettia – voidaan pitää päivittäisen matkustamisen ja liikenteen yleisenä sääntönä, joka vaikuttaa sekä kaupunki- että liikennesuunnitteluun. Myös maankäyttö vaikuttaa matkustamiseen ja päinvastoin. Toisin sanoen kaupunki muovaa asukkaidensa käyttäytymistä yhtä paljon kuin asukkaiden käyttäytyminen kaupunkia”, sanoo Swecon liikennesuunnittelija David Lindelöw.

David Lindelöwin mielestä kaupunkien asukkaat tulisi ottaa mukaan kaupunkien kehittämiseen. Nämä eivät ole ainoastaan loppukäyttäjiä valmiille kaupunkirakenteille.

”Mielestäni läheisyyden ja saavutettavuuden periaatteita tulisi hyödyntää perinteisen liikennesuunnittelun rinnalla ja joskus jopa sen sijasta. Kaupunkien tiivistäminen ja rakentaminen ”sisäänpäin” on ollut trendi jo pitkään. Läheisyyden ja saavutettavuuden priorisointi auttaa asukkaita säästämään aikaa ja varmistaa, että ihmiset pystyvät hyödyntämään kaupungin mahdollisuuksia sekä arjessa että vapaa-ajallaan”, hän sanoo.

Taustaa

Urban Insight keskittyy kaupunkikehityksen eri osa-alueisiin kansalaisten näkökulmasta. Sen perustan luovat Swecon asiantuntijoiden laatimat asiantuntijaraportit vuosittain vaihtuvasta teemasta. Vuoden 2018 teemana on Urban Move, joka käsittelee liikkuvuutta ja liikenteen kestävää kehitystä Euroopassa.

Nyt julkaistu raportti on saatavissa osoitteesta http://www.swecourbaninsight.com/urban-move/running-to-stand-still/

Lisätietoa Urban Insight -hankkeesta osoitteessa http://www.swecourbaninsight.com/