Vaikuttava kaupunki -podcast jakso 4. tekstiversio

Tämä on litteroitu versio Swecon Vaikuttava kaupunki -podcastin 4. jaksosta Vapaa pääsy. Jos haluat kuunnella podcastin, voit tilata sen Spotifyssa, Apple Podcastsissa tai Google Podcastsissa.

Riku Rantala [0:01]: Liikennevalot nakuttavat tasaisen hitaasti, kunnes ääni muuttuu piippauksiksi. Ratikoissa, metroissa ja lähijunissa pysäkkikuulutukset rytmittävät matkantekoa. Keskelle kävelykatua on kaiverrettu urat, joita saattaisi luulla koristeiksi. Uusien asuntojen vessoissa mahtuu makaamaan ketarat ojossa lattialla. Näihin yksityiskohtiin ei välttämättä kiinnitä huomiota. Toisille ne ovat kuitenkin elintärkeitä, jotta kaupungissa voi elää ja liikkua.

[Tunnusmusiikki]

Riku Rantala [0:42]: Tämä on Swecon Vaikuttava kaupunki -podcast. Olen Riku Rantala ja pohdin yhdessä vieraitteni kanssa, miten kaupunki vaikuttaa meidän kaikkien hyvinvointiin. Tänään vieraina ovat Espoon esteettömyysasiantuntija Sirkku Wallin ja Näkövammaisliiton IT-asiantuntija, itsekin näkövammainen Kaisa Penttilä. Tervetuloa!

Sirkku Wallin [1:02]: Kiitos.

Kaisa Penttilä [1:03]: Kiitos.

Riku Rantala [1:04]: Hei Sirkku ja Kaisa, miten kaupungin esteettömyys liittyy teidän elämään? Sirkku, aloita sä.

Sirkku Wallin [1:10]: Kiitos. Joo, siis esteettömyyshän on päivätyö ja sen edistäminen on päivätyö eli tosiaan ihan kaikessa siinä, mitä työkseni teen, niin esteettömyys on se jokapäiväinen työ ja tehtävä.

Riku Rantala [1:23]: Sä joudut ammatissas pohtimaan monenlaista esteettömyyttä. Oletko itse henkilökohtaisessa elämässä koskaan ollut sellaisessa tilanteessa, että esteettömyys on vaikuttanut jollakin tavalla konkreettisesti sun arkeen?

Sirkku Wallin [1:34]: Kyllä on, juu, kyllä ihan henkilökohtaisessakin elämässä, mutta tietysti sitten myös, että mulla on ikääntyneet vanhemmat, eli eli uskon, että samaan tapaan moni muukin konkreettisesti kohtaa omassa elämässään joko oman henkilökohtaisen kokemuksen tai sitten lähipiirin kautta esteettömyyden tarpeen.

Riku Rantala [1:53]: Kaisa, kaupungin esteettömyys epäilemättä liittyy sun elämään. Minkälaisia kokemuksia sulle tulee mieleen?

Kaisa Penttilä [2:00]: Esteettömyys on tosi tärkeetä siinä itsenäisessä liikkumisessa ja tuolla kaupungilla. Itse olen ihan täysin sokea ja käytän valkoista keppiä, ja nyt on opaskoira myös mukana.

Riku Rantala [2:15]: Niin, Klaara istuu täällä lattialla, tai makoilee tällä hetkellä mukavasti.

Kaisa Penttilä [2:19]: Kyllä, Klaara opastaa sitten tuolla kadulla ja Klaarahan ei tiedä liikennevaloista, oliko ne punainen vai vihreä, vaan se on tosi tärkee minulle, että kuulen sen äänen, et milloin vaihtuu, ja osaan antaa koiralle sitten käskyn ylittää. Ja sitten valkoinen keppi ei osaa sitäkään vähää elikkä silloinkin itse päätän sen ylittämisen. Ja nykyisin kun on paljon näit sähköavusteisia tai sähköautoja ja sähkökulkuneuvoja, ne on hyvin hiljaisia, niin tää on ihan elintärkeä, että se on ajateltu ja rakennettu esteettömäksi, juuri nuo liikennevalot ja nuo mitä kuvasitkin tuossa alussa.

Riku Rantala [3:05]: Palataan varmasti myös näihin sähköautoihin hieman myöhemmin. Mä puhuin tossa äsken yksityiskohdista, jotka auttaa tekemään paikoista ja liikennevälineistä esteettömiä. Esteettömyyshän mielletään usein tosi konkreettisiks asioiks, kuten nyt vaikka pyörätuolirampeiksi tai inva-WC:iksi. Mutta se on kuitenkin paljon muutakin. Miten te lähtisitte avaamaan tätä laajaa käsitettä? Sirkku, sä oot esteettömyysasiantuntija, aloita sinä.

Sirkku Wallin [3:28]: Joo siis, yleensähän ajatellaan, et esteettömyys on rakennetun ympäristön esteettömyyttä, ja se tarkoittaa sekä rakennusten että sitten sen katutilan ja kaiken sen, missä me eletään, niin sen esteettömyyttä, mut sitten toinen on tää toiminnallinen puoli esteettömyydestä, joka tarkottaa sitä, että miten hyvin asiat ja vaikka palvelut on saavutettavia. Eli miten paljon joutuu näkemään vaivaa siihen, että lopulta siinä rakennetussa ympäristössä pystyy navigoimaan itsensä perille. Ja sitten vielä, että jos ja kun vaikka menee hammaslääkäriin ja käyttää pyörätuolia, niin miten konkreettisesti lopulta ne hampaat paikataan, eli monet sellaiset palveluprosessit on myös niitä, joiden pitäisi olla esteettömiä.

Riku Rantala [4:09]: Miten… Miten sä Kaisa tämmösen koet useimmin arjessa, kiristääkö tavallaan leukaperiä joka päivä se, että asiat ei toimi niinkun niiden pitäis, että ne ei ole esteettömiä niin hyvin kuin niiden kuuluis, vai ootsä tottunu siihen, vai minkälaista se on?

Kaisa Penttilä [4:26]: No… Tottakai siihen tottuu, elikkä ei, ei sitä, ei se sillai kiristä, mutta päinvastoin, kun joku asia toimii ja saa hoidettua ite sen ja pystyy kulkemaan itsenäisesti, niin se on semmonen pieni voitto, elikkä se ei saisi olla niin, että se on aina taistelun tulos se liikkuminen, vaan sen pitäisi olla helppoa, jouhevaa, turvallista, etenkin turvallista meille näkövammaisille.

Riku Rantala [4:53]: Niin, tätä varten on olemassa esteettömyysasiantuntijoita, ja Sirkku, sä olet Espoossa esteettömyysasiantuntijana. Mitä sä käytännössä teet, miten sä osallistut vaikka julkisten tilojen suunnitteluun?

Sirkku Wallin [5:06]: No lyhyt vastaus on se, että kaikkeen siihen, mihin liittyy maankäyttö- ja rakennuslain esteettömyysasetus, niin niissä asioissa olen mukana, ja ehkä konkreettisesti sellaisia asioita niinkun rakennusluvan yhteydessä, rakennusten esteettömyyden selvittäminen, niin tämän asian valvominen on yksi tämmöinen keskeinen tehtävä ja sitten tietysti katusuunnittelu, erilaisten tyyppipiirustusten katsominen, mut sitten ihan konkreettisesti kun niitä paikkoja rakennetaan, niin myös ennen käyttöönottoa on tarkoitus, että jos on kysymys isommista julkisista rakennuksista, merkittävistä julkisista alueista, aukioista esimerkiks, niin tämmöiset tilat on hyvin tärkeitä, että ne myös katsotaan. Ja sitä varten me itse asiassa Kaisan kanssa tunnetaan muutenkin, eli Espoossa on tällainen Rakennetaan kaikille -työryhmä, joka on erityisryhmien edustajista koostuva käyttäjäryhmä, jonka kanssa sitten niitä suunnitelmia katsotaan jo siinä hankesuunnittelun ja rakennusluvan yhteydessä, mutta myös siinä käyttöönottovaiheessa. Eli se ei aina riitä, että tietää, minkälaisella mitalla sen kynnyksen pitää olla, vaan se, että esteettömyys on myös aina koettua ja se on semmoinen asia, jota on ehkä vaikea kaikesta asiantuntijamäärästä huolimatta koskaan tavoittaa.

Riku Rantala [6:25]: Niin siellä on todella hankalia yksityiskohtia. Ajatellaan nyt vaikka sellaista tilannetta, jota on vaikea ennakoida. Jalkakäytävälle pysäköidään rekka, kuorma-auto kuljetusta varten, tai sinne on jätetty sähköpotkulauta. Reunakiveys on liian korkea rotvalli, pyörätuolille tarkoitettu liuska liian jyrkkä. Ja sit joskus tulee mediassa esiin myös sellaisia ratkaisuja, jotka on menny aivan pieleen, kuten vaikka että uimarannalle hankitaan kyllä pyörätuolissa istuville suihkutuoli, mutta siinä ei oo selkänojaa, vaan sit joutuu suihkuttelemaan istuen hanaa vasten. Kuullaanko Kaisa kokemusasiantuntijoita tarpeeks, kun kaupunkia, sen rakennuksia ja toimintaa suunnitellaan ja ostetaan?

Kaisa Penttilä [7:04]: Ei kuulla riittävästi, tai ei ainakaan sitten pystytä huomioimaan, että se kuuleminen voi tulla liian myöhään siinä prosessissa, eli kaikki on jo tehty ja sitten halutaan vaan ehkä vahvistus, että onhan tämä suihkutuoli hyvä, onhan se kivan värinen. 

Riku Rantala [7:21]: Ikään kuin pyydetään kumileimasin sieltä näkövammaisten liitosta, tulkaapa nyt tänne katsomaan, että täällä on nyt me hoidettu kaikki hommat hyvin.

Kaisa Penttilä [7:28]: Näin sanoisin.

Riku Rantala [7:30]: Niin, no, onneksi teillä on tällainen työryhmä, jossa voit itse olla jäsenenä jo alkuvaiheessa suunnittelemassa asiaa ja kommentoimassa, mutta millaista nyt olis sit semmoinen, jos pitäis jotenkin yrittää tiivistää, miten sä Kaisa tiivistäisit hyvän esteettömyyden huomioivan suunnittelun?

Kaisa Penttilä [7:47]: Se lähtee ihan alusta, elikkä kuullaan heti alussa sitä käyttäjäryhmän tarvetta ja se, että kilpailutus tai tämmöinen byrokratia ei saisi rajata liikaa siitä ratkaisua. Eli ei pidä mennä sen halvimman mukaan, jos ei se ole sopiva tai saavutettava tai esteetön, vaan että täytyis niinkun kuulla siinä vaiheessa ihan konkreettisesti niitä käyttäjiä.

Riku Rantala [8:22]: Niin ja pitää muistaa, nää on pitkiä investointeja, eli meilläkin väestö ikääntyy jatkuvasti ja tota pitäis pystyä varmasti ajattelemaan asioita myös hyvin kauas. Miten sä Sirkku kuvailisit hyvää suunnittelua, mitä lisäisit tohon Kaisan äskön luettelemaan?

Sirkku Wallin [8:37]: En voi olla kuin samaa mieltä. Tää pitkäjänteisyys ja se, että sen ohella, että katsotaan jo hyvissä ajoin ihan siellä kaupunkisuunnitteluvaiheessa sitä, millä tavalla se kaupunkitila palvelee erilaisia ihmisiä ja annetaan eri ihmisten tulla kertomaan oma näkemyksensä ja kokemuksensa siihen, eli tän tämmösen osallistuvan ja kokemuksellisen tiedon käyttäminen suunnittelussa on ihan keskeinen asia. Mut sitten toinen asia on tietenkin se, että sitten tän suunnittelun jälkeen on myös nää varsinaiset rakentamisen prosessit ja vielä käyttöönoton jälkeenkin lähtee se varsinainen toimintojen suunnittelu usein vasta käyntiin, ja sitten siinä vaiheessa kun lopulta se loppukäyttäjä saapuu sinne rakennukseen sit sitä palvelua varten mitä varten hän sinne tulee, niin siinä on menny aika pitkäkin jakso ja pitkä prosessi ja se, että tämän koko prosessin saumattomuus, niin se on todella edelleen hyvin haastavaa.

Riku Rantala [9:37]: No millanen, jos pitäs ottaa esimerkkejä esteettömistä kaupungeista, tai millainen on esteetön kaupunki, onks jotain sellasta mahtavaa esimerkkiä, missä homma toimii? Kaisa, voitko sanoa jostakin, et hei, tuolla homma skulaa?

Kaisa Penttilä [9:48]: No kyllä Espoossa on tosi pitkälle jo suunniteltu, ja jos päästäisiin vaikuttamaan joka vaiheessa, niinkun jo rakenteessa meille on annettu mahdollisuus, niin jos, siellä on hyvin pitkällä, mutta toki ei aina onnistuta ihan maaliin asti.

Riku Rantala [10:08]: Tuleeks sulla mieleen jotain kaupunginosaa tai rakennusta tai palvelua, jossa sä oot ollu tyytyväinen sen esteettömyyteen?

Kaisa Penttilä [10.14]: No käytännön esimerkki, ei ehkä tähän rakennettuun ympäristöön sinänsä, mutta nyt on tullu näitä uusia bussikuulutuksia, et ne on hyvä asia, et busseihin saahaan pysäkkikuulutuksia.

Riku Rantala [10.28]: Totta, totta, niitähän nyt ei oo ollu kovin kauaa edes vielä näytöilläkään, mut nyt kuulutuksena, se on, se on todella uutta.

Kaisa Penttilä [10.35]: Ja sitten tuota… Joissakin palvelukeskuksis, palvelutoreilla on sellasia raitoja, elikkä lattiassa näitä ohjauskiskoja, ja sillon esimerkiksi Matinkylän Ison Omenan palvelutori, siellä lattiassa on hyvät ohjausraidat, joita on helppo valkosella kepillä seurata. Ja uusissa rakennuksissa on aika hyvin hissejä, jotka kertoo, mihin kerrokseen tultiin. Ne on hyviä uusia ratkasuja. Eli sillon kun olen hississä, niin kuulen, että tulen kerrokseen neljä, eikä mun tarvii arvailla et mihin tämä hormisto mut heitti [naurahtaa].

Riku Rantala [11:19]: Tää on todella avartavaa, koska koko ajan käsitän itse, miten huonosti osaa asettua toisen ihmisen asemaan, eli joka välissä tuntuu siltä, nyt kun kerrot noita esimerkkejä, että, et en olis tullut ajatelleeksi tätäkään. Et kuulutus bussissa on hyvin helppo toteuttaa, siel on jo tämmöset näytöt, siel on GPS, jotka kertoo, mille pysäkille tullaan, ei ole kovin vaikeaa laittaa sinne myös kaiutinta. Tai hissiin, jossa numeronäyttö on sen kertonu vaik kuin kauan. On aika vaikeaa, jos ei asiaa oo kunnolla aatellu, niin asettua toisen ihmisen asemaan tässä esteettömyydessä. Vai mitä Sirkku?

Sirkku Wallin [11:56]: Kyllä se näin on. Yleensähän esteettömyys on sitä, se on sillon hyvää, kun kukaan ei ole huomannut sitä. Eli eli se on sen, sellaista sujuvuutta siinä omassa arjessa, jota ei tarvii erikseen ajatella, että ehkä enemmän sitten tietysti vähän niinkun henkilöiden toimintakyvystä riippuen, jotkut asiat vaatii sit taas sitten aivan sellasia erityisiä apuvälineitä. Tietysti niiden puuttumisen huomaa, mutta yleensä henkilöt, jotka tarvii niitä, niin on myös sen oman elämänsä asiantuntijoita ja heillä on niitä apuvälineitä käytössä, ja ehkä enemmänki sillon tärkeintä olis saada vaan sit palaute, että jos ja kun joku ei sitten toimi niin, että niitä apuvälineitä voi kyseisessä tilassa käyttää, niin se täytyy sitten sen jälkeen saada se tieto jotenkin aina sinne, sinne norsunluutorniin saakka, sinne kaupunkiin saakka.

Riku Rantala [12:42]: Niin, nyt näissä uusissa rakentamismääräyksissä on aika kattavasti määritelty erilaisia esteettömyysvaatimuksia, mutta mites vanhat rakennukset ja infra, mekin istumme tällä hetkellä täällä Helsingin vanhassa keskustassa ympärillämme todella vanhoja rakennuksia. Mitä ratkaisuja niihin voitais keksiä? Ootsä törmänny Kaisa sen tyyppisiin ratkaisuihin, jotka olis ollu onnistuneita vanhoissa taloissa?

Kaisa Penttilä [13:06]: Siinä tulee se perusongelma, että aina on kallista korjata saavutettavaksi, kun jos sitä tehdään alusta asti heti valmiiksi, niin sillon se ei ole kustannuskysymys. Mutta vanhoissa rakennuksissa etenkin heikkonäköisiä ajatellen niin valaistusolosuhteet ovat aika huonot, ehkä käytävien värit ovat ehkä harmaita, ne ei erotu, lattiakontrasti seinistä. Nää on heikkonäköisille hyvin tärkeitä asioita nää valo- ja värikontrastiasiat. Ja sitten vanhoissa rakennuksissa ehkä kiviportaissa ja muissa on vaikee tehdä näitä raitoja siihen portaan alkamiskohtaan tai portaan reunaan, josta heikkonäkönenkin näkisi, että tästähän nää alkaa tai sitten että koira osaisi helposti pysähtyä siihen oikeeseen kohtaan tai valkonen keppi tuntee sen röpelön siinä reunassa. Nää on ehkä niitä vanhojen rakennusten haasteita.

Riku Rantala [14:11]: Oottekste keksiny Espoossa Sirkku mitään ratkaisuja vanhoihin, vanhaan infraan esteettömyyden suhteen?

Sirkku Wallin [14:16]: Kyllä niitä käytännössä joudutaan joudutaan keksimään, ja useimmiten se tarkoittaa sitä, että peruskorjausten yhteydessä parannetaan sisäänkäyntejä, erityyppisiä fyysisen ympäristön yksityiskohtia niinkun Kaisa tuossa kuvasi, tai sitten lisätään esimerkiks induktiosilmukoita kuulovammaisten käyttöön. Ylipäätään pyritään varmistamaan, että se taso paranee siitä, mitä se tällä hetkellä on. Espoon etuhan on se, että kaupunkirakenne siellä on varsin nuorta ja nyt sitten varsinkin tässä viimesen kymmenen vuoden aikana on hyvin voimakkaasti rakennettu uutta, ja sillon myöskin aika suuri osa jo siitä julkisesta tilasta on näiden uusien määräysten mukaista.

Riku Rantala [15:01]: No määräyksiä riittää, mutta onko meillä siltikään sääntely ihan ajan tasalla? Heitetään esimerkki. Helsingin Sanomissa yleisönosastolla kirjoitti henkilö, liikuntavammaisen äiti, joka harmitteli sitä, että hän ei koskaan voi mennä hänen tyttärensä mukana katsomaan vaikka Jokereiden jääkiekko-ottelua tai johonkin muuhun paikkaan, jossa kyllä on katsomo pyörätuolin käyttäjille, mutta sinne ei saa mennä kuin se virallinen avustaja. Ja hän on äiti, eikä avustaja. Onks meidän sääntely perässä, Kaisa?

Kaisa Penttilä [15.29]: Ehkä se ei huomioi just tätä elämän moninaisuutta ja sitä, sitä läpileikkaavuutta mikä, mitä vammaisuus tuo. Elikkä me vammaiset ollaan todellakin sellainen ryhmä, ollaan ujuttauduttu kaikkiin elämän vaiheisiin [naurahtelua] eli on vauvoja, on koululaisia, on äitejä, on tota sinkkuja, on vanhuksia, on kaikkia. Et me ollaan ovela ryhmä ja tää lainsäädäntö ei osaa huomioida meidän moninaisuutta. Ja avustajahan ei ole aina avustaja siinä mielessä, että se olisi palkkaa saava. Meillä näkövammaisilla avustajana voi toimia kaveri, tuttu, samaa lätkäseuraa kannattava kaveri, he toimii meidän avustajana sillä hetkellä.

Riku Rantala [16:22]: Mutta moninaisuus, voiko tämmöinen sääntely parantua silti, vaikka tää moninaisuus onkin haastava tavoittaa? Mitä sanot, Sirkku? Voidaanko me kehittää sitä?

Sirkku Wallin [16:30]: No kyllä aina voidaan kehittää, mutta sen ehkä minkä toteaisin noista sääntelyistä, olen itse niiden vakaa ystävä tällee rakennusvalvontakeskuksesta kun tulen, mutta nehän on eräänlainen perälauta, eli se on se minimi, ja se jo, että ylipäätään säädellään vähimmäisasioita, niin se on erittäin tärkeetä, koska kaupungin rakentamiseen ja ylipäätään palvelutoimintaan liittyy monia taloudellisia intressejä, ja jollei olisi sitä minimivaatimusta, niin tilanne olis erittäin huono. Eli kyllä niinkun vaikka lainsäädäntö on siinä omassa suoraviivaisuudessaan varmasti sitä moninaisuutta leikkaava, mut se ei tarkota sitä, etteikö se olis juuri tuki ja turva myöskin sitten niille kaikkein eniten sitä tukea tarvitseville. Ja mitä tulee tosiaan tähän mielipidekirjoitukseen, niin itsekin sitä kauhulla luin ja jäin niinkun miettimään, että tuohan ei siis ole mitenkään lakisääteinen asia, vaan tää on nyt ollut sitten tämän kyseisen liikuntapaikan oma järjestelytapa. Eli kuka saa istua missäkin. Niin onhan se ihan selvää, että tuohonkin varmasti voisi vaikuttaa, että nää on, juuri tämäntyyppiset asiat on lopulta hyvinkin edullisestikin järjestettävissä. Kysymys on enemmän siitä, että halutaanko siihen asiaan panostaa. Ja esimerkiks tiedän useapia eri paikkoja, joissa esimerkiks liikuntaesteiselle tarkotettu niin sanottu pyörätuolipaikka sijaitsee useimmiten joko siis lähellä permantoa tai sitten niin, että se on esimerkiks siellä, missä tullaan sitten muuten sisään joltain ylemmältä tasolta sinne katsomoon, ja se tarkoittaa sitä, että siinä on välissä ja vieressä ihan tavallisiakin istuinpaikkoja. Eli myös se, että ehkä se isompi kysymys, mikä mua huolettaa noissa pyörätuolipaikoissa kulttuuritiloissa on se, että niitä on niin vähän. Eli se, että jos lähdetäänkin vähän isommalla porukalla yhdessä teatteriin tai muuten, niin se, että riittääkö ylipäätään ne paikkojen määrät, on ennemminkin se isompi asia kuin se, että saadaan sitten sinne muuten kahdella jalalla liikkuvia läheisiä mukaan. Eli eli tää on ehkä se niinku isompi ongelma sitten viimekädessä.

Riku Rantala [18:35]: Mennään seuraavaan aiheeseen. Viime talvena puolimetrinen lumikerros kuorrutti pääkaupunkiseudun vain parissa päivässä. Ehkä siitä saatto saada edes maistiaista siitä, miten vaivalloista kaupungissa liikkuminen voi olla. Monet esteettömyysongelmat nimittäin liittyy liikenteeseen ja liikkumiseen. Metrolaiturin ja junavaunun väliin saattaa jäädä liian iso rako, hissi ei toimi, jotta pääsis katutasosta alas laiturille tai ratikan kuulutukset takkuilee. Jos puhutaan nyt julkisesta liikenteestä, niin  kuinka esteetön meidän kaupunkien julkinen liikenne on Suomessa? Minkä arvosanan annat, Kaisa?

Kaisa Penttilä [19:07]: Jaa-a, oliskohan se seitsemän, elikkä…

Riku Rantala [19:11]: Hätäisesti tyydyttävä?

Kaisa Penttilä [19.12]: Niin.

Riku Rantala [19:14]: Ei ainakaan kiitettävä, ei edes lähelle. Mites Sirkku?

Sirkku Wallin [19:18]: Meidän julkinen liikenne ei ole esteetöntä, ikävä kyllä. Eli kysymys ei ole pelkästään siitä, että bussipysäkit tehdään esteettömiksi ja terminaalitilat ja metrolaiturit ja myöskin ne liikennöivät vaunut on esteettömiä, vaan ihan jo siitä, että meidän joukkoliikennejärjestelmä perustuu tällä hetkellä tämmöseen syöttöliikenteeseen, eli pitää vaihtaa useamman kerran erilaisista välineistä toiseen, ja muun muassa ikääntyneet henkilöt, jo heillä on vaikeuksia tämän tekemisessä. Sitten toinen myös, että nykysin monet asiat, meidän reittiopas, erilaiset maksamisen tavat, ne on myös sähköisiä. Eli myös siinä tippuu sitten osa joukosta pois. Eli tämmönen liikenne, erityisesti joukkoliikenne, on esimerkki siitä, kuinka vaikeeta on järjestää sitä saumattomasti esteettömällä tavalla.

Riku Rantala [20.09]: No onks se sitte, tietenki täs tulee heti kysymys, että no se on varmaan niin kallista, et siihen vaan nyt ei riitä, kaikkeen ei riitä vaan raha. Onks se niin kallista?

Sirkku Wallin [20:16]: No se on tietysti, että mitä lasketaan. Se on aina näin. Mutta...

Riku Rantala [20:20]: Onks se harhaluulo se kalleus, kuitenkin? 

Sirkku Wallin [20:22]: Kyllä mä, mä sanoisin henkilökohtaisesti näin, koska kaikki ne laskelmat mitä me tehdään, nii esimerkiksi rakentamisessa se on 2–4 prosenttia noin suunnilleen se esteettömyyden kustannus, ja monesti erilaiset rakenneratkaisut, ne on itse asiassa halvempia toteuttaa esteettömästi. Eli jos lähdettäis rakentamaan kynnyksiä ja erilaisia eritasoratkaisuja, tän tyyppisiä rakenteita, niin jokainen niistä maksaa. Eli eli tosiaan esteettömästi rakentaminen ja esteettömästi suunnitteleminen saattaa jopa helpottaa niissä kustannuksissa. Sitten tietysti on niitä erityisiä apuvälineitä, niinku esimerkiksi allasnostimia ja erilaisia kattoon laitettavia nostimia ja näillähän on jokaisella sitten oma hintansa. Mut sitten pitää kysyä, että mitä sillä hinnalla sitten saavutetaan. Että onko niin, ettei tarvinnu rakentaa esimerkiks erityistä terapia-allasta? Et mikä se on se niinkun tehdyn investoinnin kääntöpuoli?

Riku Rantala [21:16]: Nyt jos ajatellaan vielä se, että esteettömyyden suunnitteli ei todellakaan ole helppoa, että me tiedetään esimerkiks se, että tasareunaset pyörätiet helpottaa pyörätuolilla ja rollaattorilla liikkuvia, mut sitten taas nyppylät siellä on näkövammasille tärkeitä, jotta ei eksy ajotielle. Miten näitä eri käyttäjäryhmiä otetaan huomioon, kun julkisia tiloja ja liikennettä ja kaupunkeja suunnitellaan, Kaisa?

Kaisa Penttilä [21:38]: No tällä hetkellä pyöräily on aikamoisessa nosteessa ja kaupunkisuunnittelussa mennään pyöräily edellä. Tokihan se on iso ryhmä. Mutta on iso iso ponnistus, että me saadaan jalankulkuväylille riittävät reunakivimerkinnät, jotta me tiedämme sitten heikkonäköiset ja sokeat löytää helposti sen kohdan, mistä pääsee ylittämään sen, ettei ajaudu ajoradalle eikä sitten pyörätien puolelle. Ja nää on asiat, jotka meinaa unohtua, ja viimeistään sitten, kun korjataan sitä asfalttia, niin se pienikin reunakiveys saattaa tasaantua. Ja nää on ihan jokapäiväinen ongelma tuolla liikenteessä, ja tietenkin lumiaikana ei se reunakivi todellakaan tunnu, eli siihen ei ole mitään ratkaisua, mutta aika suuri aikahan tässä vuodessa on sulaa, että et jos muuna aikana edes se tuntuis, se olis hyvä asia. Noi reunakivet on tosi tärkeitä, mut sit myös edellisessä puheenvuorossa tohon julkiseen liikenteeseen jos voin hieman palata, niin julkisessa liikenteessä nää laiturimerkinnät on meille todella tärkeitä. Metrojen suunnittelussa pitäisi paremmin huomioida se, että siinä ennen kiskoille tipahtamista olisi kunnolla, kunnollinen taktiiliraita ja kunnolla kontrastit siinä. Tää auttaa heikkonäköisiä, tää auttaa sokeita, tää auttaa kaikkia niitä, jotka tuijottaa kännykkää, kun ne kulkee siinä laiturilla.

Riku Rantaka [23:18]: Niin, sekin on nykyajan esteettömyyttä [naurua].

Kaisa Penttilä [23.21]: Kun alkaa jalka mennä epätasaiselle alueelle, niin silloin voi katse nousta, et hups, siinähän onkin suuri pudotus. Mutta nää on aivan liian lieviä, nämä reunamerkinnät.

Riku Rantala [23:35]: Niin ja luulis, että se nyt ei olis myöskään kovin kallista, sellaiset tehdä kunnolla heti alusta asti tai sitten korjata myöhemmin.

Kaisa Penttilä [23:41]: Paljonko teippi maksaa metri? Paljonko musta teippi maksaa metri?

Riku Rantala [23:45]: Niin. Nimenomaan. Ja siis kun puhutaan näistä kustannuksista, niin jos mietitään pyörätiellä sattunutta törmäystä jalankulkijan kanssa, siinä saattaa olla kaksi kolmekin ihmistä pidemmän aikaa sairauslomalla ja mahdollisesti kovissakin kovissakin lääketieteellisen erikoissairaanhoidon toimenpiteissä, tai puhumattakaan jostain metrolaiturilla sattuneista asioista, mitä se maksaa, niin nää asiat kuitenkaan ei ole ihan yksinkertaisia, että ettei voi sanoa yksioikoisesti, että se on vaan liian kallista.

Kaisa Penttilä [24.12]: Hirveen kovaa vauhtia mennään nykyisin pyörillä, elikkä oon ite ollut monta kertaa ongelmissa tässä ihan Helsingin keskustassa, Oodin ja Helsingin Sanomien välissä on se aukio, niin siinä menee joku baana keskellä sitä.

Riku Rantala [24:31]: Siinä menee baana, jota itsekin olen kauheaa vauhtia ajellut vaikka kuinka monta kertaa. Ei, myönnän suoraan, en tule ajatelleeksi sitä, että esimerkiks edessä kävelee selin minuun eteenpäin ihminen, että hän ei esimerkiksi välttämättä näe, hän saattaa ajautua eteen.

Kaisa Penttilä [24:43]: On hirveän hyvä jos käytetään kelloa. Kiitän aina, kun joku kilauttaa, niin yritän kiittää tai huiskauttaa kättä, että kiitos, teit hyvin, ku kilautit.

Riku Rantala [24:54]: Se on muuten totta, suomalaisessa kulttuurissa sitä pidetään tunkeilevana ja törkeänä. Sen sijaan paljon Aasiassa liikenteessä olleena tiedän, että tööttäily ja äänimerkin anto on itseasiassa aika hyvä asia, vaikka se meidän korvaan kakofonialta kuulostaa ja me pelätään sitä äänimerkin antoa. Tässä oli loistava puheenvuoro Kaisalta, eli käytetään enemmän äänimerkkejä. Mä varoitan ainakin, kun tulen risteykseen. Se on ihan perusasia Intiassa, jos ajetaan vaikka moottoripyörällä.

Riku Rantala [25:20]: Mennään seuraavaan aiheeseen. Esteettömyys ei oo vaan jonkin vähemmistön asia, vaan se koskettaa jossain vaiheessa elämää suurinta osaa ihmisistä. Tätä harvoin tulee ajatelleeksi henkilö, joka elää voimiensa tunnossa. Mutta kun lastenvaunuja työntää vastasyntyneen vanhempana tai murtaa jalkansa tai koululaisena joutuu kävelemään kainalosauvoilla tai jos on kielitaidoton eikä ymmärrä opasteita tai metrokuulutuksia, sekin on esteettömän kaupungin ongelma. Mutta esteetön kaupunki on hyvä paikka kaikille. Viimeistään esteettömyys koskettaa jokaista silloin, kun me vanhennutaan, eikö näin. Eli onks se nyt niin, että esteettömyyttä vaan ei pysty ajattelemaan, ennen kuin se osuu omalle kohdalle? Sirkku?

Sirkku Wallin [26:00]: Kyllä se varmaan näin on, eli sen pitää tosiaan osua omalle tai sitten läheisen kohdalle.

Riku Rantala [26:06]: Sit tulee ajateltua. Kaisa, onko lisättävää?

Kaisa Penttilä [26:08]: ei.

Riku Rantala [26:10] On se surullista, että me ei välttämättä kyetä sen kummemmin ajattelemaan, asettumaan toisten ihmisten asemaan. Mutta, Suomessa ikääntyvä väestönosa, se kasvaa siis nopeasti. Vuoden 2019 lopussa Suomessa oli lähes 900 000 vähintään 70-vuotiasta henkilöä. Ja jos 70-luvulla oli, mun lapsuuden aikaan siis, yli 90-vuotiaita vaan kolmisen tuhatta, niin nyt heitä on 50 000 ja vuonna 2065, arvatkaa, siis mahdollisesti jopa 190 000 yli 90-vuotiasta henkilöä. Hetkinen, olenko itsekin? Olen itsekin silloin yksi niistä, jos satun sinne asti elämään. Siis aivan uskomaton muutos. Ja voisko tää kehityskulku nyt havahduttaa meitä siihen, että tää esteettömyys tulee koskemaan isoja joukkoja ihmisiä eri elämäntilanteissa? Kaisa?

Kaisa Penttilä [26:56]: Ehdottomasti. Kyllä se on ihan oikea trendi.

Riku Rantala [27:01]: Ja vanhenemiseenhan liittyy monenlaisia asioita. Saattaa tulla nimenomaan ongelmia paitsi liikkumisen kanssa myös kuulon, näön ja niin edelleen. Vai mitä Sirkku?

Sirkku Wallin [27:01]: Joo. Eli aika usein, kun suunnitellaan kaupunkia tai pidetään poliittisia puheita kaupungista, niin korostetaan, että pitää huomioida esimerkiks just vaikka lapsiperheet tai pyöräilijät. Ja sinälläänhän lapsille suunniteltu kaupunki on usein hyvää myös ikääntyneille, mutta ennen kaikkea tulisi huomioida, että että ihan lähiaikoina lähes kolmannes meistä on ikääntyneitä. Eli me ei olla enää enää siinä tilanteessa, että me voidaan jättää huomiotta ikääntymisen aiheuttamat erilaiset haasteet. Ja se, että rakennetaanko me sitten kaupunkeja vanhoille, sitähän tietysti tässä nyt mietitään, että mitä se konkreettisesti tarkoittaa. Tällä alalla tietämys on edelleen liian vähäistä. Eli ei ole tarkoitus, että koko kaupungista tulee vanhainkoti, vaan ennen kaikkea nyt on se, että sen elinympäristön pitää olla helppoa ja hyvää käyttää kaikessa iässä.

Riku Rantala [28:03]: Niin siis iäkkäiden esteettömyysongelmat, nehän voi olla vaikka sitä, että kauppa tai palvelut on vaan liian kaukana. Pääkaupunkiseudullakin ne saattaa olla automarketteja sisäänajoväylien varressa. Minkälaisia asioita tässä pitäisi taas ymmärtää varautua? Osaisitko sinä Kaisa sokeana itse antaa neuvoja kaupunkisuunnittelijoille esimerkiksi näissä asioissa?

Kaisa Penttilä [28:25]: Kyllä varmastikin osaisin, elikkä ihan tää rakennetun ympäristön esteettömyys, eli nää kontrastit, valot, auttaa suurta osaa ihmisistä, kunnolliset huomiomerkinnät, missä on ovi, missä on ovessa kahva, elikkä se on eri värillä. Nämä on helppoja ja halpoja asioita. Sitten äänimajakoita sinne tänne. Tossa aiemmin kun kysyit jotain hyvää esimerkkiä, niin nyt se tuli sitten mieleen. Elikkä hyvänä esimerkkinä on Tikkurilan ostoskeskuksen suunnittelu. Siellä on...

Riku Rantala [28:59]: Tämä uusi Dixi siinä aseman yhteydessä?

Kaisa Penttilä [29:01]: Dixi. Siellä on lattiassa ohjausraitoja, siellä on äänimajakoita hississä, hissin kohdissa on äänimajakoita. Kuulee, milloin lähestyy hissi. Ja sitten tuo saavutettavuus on toinen osa tätä esteettömyyttä, eli digitaalinen saavutettavuus. Se korostuu ihmisten vanhetessa, että nää digitaaliset ratkasut olisivat saavutettavia. Että ne sovellukset joilla katsotaan aikatauluja, joilla ostetaan lippuja, joilla katsotaan mitä tahansa tietoo siitä näyttötaulusta, että ne on oikee kontrasti, eli hyvät isot fontit. Iso fontti vie vähän enemmän tilaa, mutta sen näkee kauemmas. Tai sit voi tulla lähemmäksi ja sitten nähdä, että se on sopivalla korkeudella. Sitten sokeille tärkeä asia on se, että ne on saavutettavia myös näillä apuvälineillä. Ruudunlukuohjelmat on sitä varten kehitetty, että näytöllä oleva teksti voidaan kuunnella joko puheena tai parhaimmillaan lukea sitten vaikka pistenäytöllä. Mutta uudet ratkaisut mahdollistavat sen, että oma älykännykkä saa saumattomasti tietoa vaikka lähellä olevasta aikataulusta tai sitten ihan netin välityksellä siitä, et mihin aikaan juna lähtee, miltä laiturilta se lähtee.

Riku Rantala [30:33]: Ja näidenkin asioiden liittäminen tähän digitaalisiin palveluihin ei ole edes kovin vaikeaa, kunhan ne otetaan vaan huomioon. Taas kerran kun kuuntelin Kaisa tota sun vastausta, olin sillee, et en olis taas tullut ajatelleekskaan, miten vaikka reittioppaan käyttäminen täs pääkaupunkiseudulla saattaa olla vaikeaa henkilölle, joka ei nää kunnolla.

Kaisa Penttilä [30:50]: Se on sokealle täysin mahdotonta.

Riku Rantala [30.53]: Ja vaikuttaa liikkumiseen aivan olennaisesti täällä päin Suomea. No jos nyt mentäis tässä ihan lopuks sellaiseen positiivisempaan maalailuun, et miten me voitais nyt varmistaa, et kaikki asukkaat pääsis suomalaisissa kaupungeissa, isommissa pienemmissä, lähiluontoon, uimarannalle, kauppaan tai ystävän luokse. Mitä pitäis tehdä?

Sirkku Wallin [31:14]: No ainakin kun et pääse, niin otapa yhteyttä. Eli ihan jo kaupunkitekniikan keskukseen, jos olet espoolainen. Ja ylipäätään. On eri tyyppisiä sekä verkossa että puhelimessa palautteenantomahdollisuuksia. Eli on aina tärkeä kertoa, jos on ollut ongelmia.

Riku Rantala [31:29]: Eli valittaminen ei oo väärin?

Sirkku Wallin [31:30]: Valittaminen on juuri se, mitä pitää tehdä. Eli yksinomaan esteettömyyteen liittyvää palautetta tuli viimekin vuonna 13 kappaletta Espoon kokoisessa kaupungissa. Eli tää ei koske auraamiseen liittyvää palautetta, jota tulee runsain mitoin, vaan puhtaasti rakennuksiin, siihen rakennuksen saavutettavuuteen liittyviin palautteisiin.

Riku Rantala [31:52]: Eli autoilija osaa kyllä sanoa, kun hänen kotikatunsa ei ole ajettavassa kunnossa, mutta esteettömän kaupungin vaatija ja semmoinen, joka sen ansaitsis, ei aina avaa. Oottekste Kaisa tyytynyt osaanne?

Kaisa Penttilä [32:05]: [naurahtaa] No itse olen vapaaehtoisena tässä Espoon Rakennetaan kaikille -työryhmässä ja siellä tuon hyvin ponnekkaasti esille sitä asiaa juuri, että mitkä asiat pitää suunnitella heti alusta ja miten, missä musta maali olisi kätevämpää kuin hyvin tyylikäs vaaleanharmaa. Eli sitä tietoutta yritän tuoda sitä kautta esille, että heikkonäköisten huomioiminen auttaa isoa väestöä.

Riku Rantala [32:36]: Siitä on paljon apua.

Kaisa Penttilä [32:38]: Siitä ei ole haittaa kenellekään.

Riku Rantala [32:40] Siitä ei ole varmasti haittaa kenellekään. Sirkku, sä äskön vielä tuolla viitoit nyt Rantala, sä tulit päälle. Mitä jäi sanomatta?

Sirkku Wallin [32:45]: Esteettömyys on vaikea laji. Ihmiset ei aina edes tunnista, että kysymys on esteettömyydestä. Eli eli tää on se syy, minkä takia valituksia asiasta tulee hyvin vähän ja sitten kun esteettömyydestä keskustellaan, niin sitten on Kaisan kaltaisia aktiivisia asiantuntijoita, jotka siin oman taustaryhmänsä kautta tietää ja tuntee asiat. Ja sitä kautta sitten taas päästään keskustelemaan ja viemään asioita eteenpäin. Mut se on paljon pidemmän aikavälin asia silloin, eli aina jos on siinä omassa konkreettisessa arjessaan ongelmia kokevana pääsee antamaan sitä palautetta, niin se on ihan keskeinen asia.

Riku Rantala [33:19] Niin palautteenanto kehittää. Jos me ajatellaan nyt tätä tilannetta, et meillä on kaikilla varmasti joitain läheisiä, joilla liikkuminen on tämän esteellisyyden vuoksi hankalaa, niin eiks meidän pitäis heidän puolestaankin ja heitä auttaa myös antamaan palautetta, ja itsekin vielä ajattelen sitä omaa ikääntymistä, niin vaikka ne prosessit ois hitaita ja ne kehittyisivät hitaasti, niin nehän saattaa jopa tulla minun avukseni joskus. Tuleeko mieleen jotain vielä, mitä me voitais jokainen konkreettisesti tehdä tämän ongelman ratkaisemiseksi tai parantamiseksi, mitä ei ole tänään vielä mainittu?

Sirkku Wallin [33:51]: No kyllä varmasti on myös ihan perusteltua, että ihmiset osallistuu keskusteluun siitä, miltä kaupungin tulee näyttää ja miten kaupungin tulee toimia. Eli sitä pidetään usein vain kaupunkisuunnittelukysymyksenä, mutta ihan laajemminkin, eli eli kunnallinen demokratia, nyt on kuntavaalit tässä tulossa pikapuoliin, niin se on ihan ehdottomasti tärkeä hetki kuulostella, minkälaisia asioita haluaisi itsekin edistää ja sitten tietysti toinen on tää keskustelu, että millä tavalla kaupunkeja rakennetaan. Se on se toinen kysymys, että osallistuminen keskusteluihin ja oman äänen käyttäminen, niin ne on iha keskeiset asiat.

Riku Rantala [34:29]: Kaisa, jäikö jotain sanomatta?

Kaisa Penttilä [34:30] Jotain jäi vielä sanomatta. Jäin miettimään sitä, että lainsäädäntö on kuitenkin se pohja, mihin suomalainen päättäjä, suomalainen suunnittelija miniminä nojautuu, ja digilaki, joka tuli syksyllä voimaan, niin se säätelee aika pitkälle näitä saavutettavuusasioita netissä ja sitten jatkossa myös noita sovelluksia, mutta toi rakennuslainsäädäntö on näkövammaisen kannalta keskittynyt enemmän ei-aistivammaisten tarpeisiin, eli siellä kohtuullisen hyvin jo annetaan niitä ovenleveyksiä, luiskeen kaltevuuksia. Ei toki riittävästi niitäkään, mutta näitä kontrastien ja äänimajakoiden, puhuvien hissien, näiden asioiden lainvoimaisuutta tai siis laissa olevaa, se on minun mielestä vielä puutteellinen. Sehän on vasta uudistettu, mutta sitä pitäisi vielä vähän tarkentaa aistivammaisten osalta.

Riku Rantala [35:34]: Tässä terveisiä virkamiehille ja poliitikoille. Monimuotoisuutta on huomioitava tarkemmin meidän sääntelyssä. Kiitos Kaisa Penttilä ja Sirkku Wallin. Tämä oli Swecon Vaikuttava kaupunki -podcast. Kiitos, kun olit mukana! Seuraavassa jaksossa liikenne kohisee, kirkonkellot soivat ja linnut laulavat. Puhutaan siis melusta ja kaupunkien äänistä.

[Tunnusmusiikki]