Datakeskukset ja globaalit markkinat: Suomalainen osaaminen huippua
Suomi on saanut viime vuosina valtavan paljon huomiota suurilta palvelinkeskustoimijoilta, jotka ovat etsineet uusia sijoittumisalueita.
Investoinnit ovat saaneet vauhtia Suomen laskettua sähköenergian verotusta vastaamaan Ruotsin tasoa. Tämä muutos on tuonut mukanaan uusia hankesuunnitelmia, ja tavoitteena on hyperscale-kokoluokan palvelinkeskusten etabloituminen Suomeen.
Suomi datakeskusten sijoituspaikkana
Suomi on datakeskusten sijoituspaikkana erinomainen ja ala voisi luoda kymmeniä tuhansia työpaikkoja Suomeen sekä muodostua merkittäväksi teollisuuden alaksi, kuten esimerkiksi Ruotsissa. Myös talousvaikutukset tulevat olemaan pienelle maalle tärkeät.
Datakeskuksen sijoituspaikkaan vaikuttavat monet tekijät. Viileä ilmasto, uusiutuvan energian kapasiteetti, luotettava sähköverkko, koulutettu työvoima ja poliittisesti stabiili yhteiskunta ovat muutamia Suomen ja Ruotsin kannalta hyviä ominaisuuksia, jotka puoltavat meitä palvelinkeskusten sijoittumisalueina.
Edellytykset toimia myös globaaleilla markkinoilla
Suomi on jo vuosikymmenten ajan menestyksekkäästi toteuttanut merkittäviä teollisuusprojekteja ympäri maailmaa. Miksi emme voisi saavuttaa samaa asemaa myös datakeskushankkeiden osalta kansainvälisillä markkinoilla? Tällä hetkellä keskitymme kotimaisiin datakeskusprojekteihin, mutta meidän tulisi hyödyntää osaamistamme myös datakeskusosaamisen viennissä.
Suunnittelijoillamme ja urakoitsijoilla on jo riittävästi kokemusta ja erikoisosaamista datakeskusten suunnittelusta, urakoista ja projektinjohtamisesta sekä siitä, miten datakeskuksiin liittyvää liiketoimintaa tehdään menestyksekkäästi. Merkittävää hyötyä Swecon kaltaisista suurista toimijoista on myös siitä, että datakeskuksen suunnittelun kaikki osa-alueet löytyvät yhden toimiston alta.
Täytyy kuitenkin muistaa, että kilpailemme kentällä, jossa on paljon kansainvälisiä toimijoita, joilla on vuosien kokemus palvelinkeskusten toteuttamisesta ja tärkeät suhteet operaattoreihin. Suomessa alan yritysten olisi nyt panostettava aikaa ja pääomaa osaamisen markkinointiin ja pohtia yhdessä, miten valloitamme alan globaalit markkinat.
Lisäksi tärkeää on verkostoituminen ja kansainvälisten kumppanuuksien rakentaminen, jotka voivat avata uusia ovia ja mahdollisuuksia. Jatkuva innovaatio ja kehitys varmistavat, että pystymme tarjoamaan kilpailukykyisiä ja edistyksellisiä ratkaisuja. Suomen vahva teknologinen osaaminen, vakaa yhteiskunta ja hyvä maine voivat olla valtteja maailmanlaajuisilla markkinoilla.
Nyt on aika hyödyntää nämä edellytykset ja ottaa rohkeasti askelia kohti maailmanlaajuista menestystä datakeskusalalla.
Antti-Jussi Laine, Data Centre Business Lead, antti-jussi.laine@sweco.fi