
Julkaistu 29.4.2025
Sweco Finland Q1 2025: Hieman parantunut tulos ja uusia toimeksiantoja kasvualueilla
Sweco julkaisi tänään osavuosikatsauksensa vuoden 2025 ensimmäiseltä neljännekseltä. Kalenterivaikutus huomioiden Sweco Finlandin tulos parani hieman edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna ja uusia toimeksiantoja saatiin erityisesti kasvualueisiin liittyen.
Sweco Finlandin ensimmäisen vuosineljänneksen liikevaihto oli 82,3 miljoonaa euroa. Liikevoitto (EBITA) oli 7,4 miljoonaa euroa ja liikevoittoprosentti 9. Vuoden ensimmäisellä neljänneksellä oli yksi työpäivä vähemmän kuin edellisenä vuonna vastaavalla ajanjaksolla. Kalenterikorjattuna Sweco Finlandin liikevaihto ja tulos olivat hieman edellisvuoden vastaavaa ajankohtaa paremmalla tasolla.
”Yleisesti talonrakentamisen ja teollisuuden markkina on elpynyt Suomessa alkuvuonna maltillisesti. Markkinassa on kuitenkin aktiivisia kasvutaskuja, kuten datakeskukset ja puolustusteollisuus, joissa hankkeet etenevät. Alkuvuonna saimme positiivisia uutisia myös raidehankkeisiin liittyen”, Sweco Finlandin toimitusjohtaja Thomas Hietto kertoo.
Sweco Finland voitti ja toteutti vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana useita merkittäviä toimeksiantoja.
Sweco valittiin kumppaniksi Rail Baltica -allianssiin Virossa. Projektiallianssi vastaa Rail Baltican Viron osuuden ensimmäisen osan suunnittelusta ja rakentamisesta Tallinnan ja Pärnun välillä. Rail Baltica on Baltian maiden yhteinen liikennehanke, jonka tavoitteena on luoda uusi nopea rautatieyhteys Tallinnasta Baltian maiden kautta Puolaan. Virossa hankkeessa rakennetaan yhteensä 213 kilometriä kokonaan uutta eurooppalaisella raideleveydellä olevaa rataa, jonka odotetaan valmistuvan vuoteen 2030 mennessä. Allianssisopimus viimeistellään ja allekirjoitetaan hankintaprosessin ja valitusajan päätyttyä.
Globaalien ilmasto- ja biodiversiteettihaasteiden kiristyessä Pohjoismaiden ministerineuvosto on pyytänyt Swecolta keinoja kiertotalouden vahvistamiseen, jätteen syntymisen ehkäisemiseen ja yhdyskuntajätteen uudelleenkäytön lisäämiseen Pohjoismaissa. Tuoreessa raportissaan Sweco suosittelee Ruotsin, Tanskan, Norjan, Suomen ja Islannin sekä Färsaarten, Grönlannin ja Ahvenanmaan hallituksia toteuttamaan järjestelmällisempiä strategioita jätteen syntymisen ehkäisemiseen alueellisten ja kansallisten kestävyystavoitteiden saavuttamiseksi.
”Swecon vahvuuksia ovat monipuolinen osaaminen, kansainvälinen verkosto sekä liiketoimintamalli, jossa olemme lähellä asiakkaitamme kaikissa toimintamaissamme. Tämä mahdollistaa menestymisemme edellä mainittujen kaltaisissa monialahankkeissa”, Thomas Hietto toteaa.
Swecon osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2025
Tiedustelut:
Thomas Hietto, toimitusjohtaja, Sweco Finland, puh. 040 047 4093, thomas.hietto@sweco.fi
Sanna Huopio, viestintäjohtaja, Sweco Finland, puh. 050 302 8898, sanna.huopio@sweco.fi