Sweco Finlandin toimitusjohtaja Thomas Hietto kuvattuna Swecon toimiston edessä ulkona.

Sweco Finland Q3 2025: Kasvu ja vakaa kannattavuus jatkui

Julkaistu 29.10.2025

Sweco julkaisi tänään osavuosikatsauksensa vuoden 2025 kolmannelta neljännekseltä. Sweco Finlandin liikevaihto ja tulos paranivat edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon nähden. Kvartaalilla voitettiin myös useita merkittäviä toimeksiantoja.

Sweco Finlandin kolmannen vuosineljänneksen liikevaihto oli 70,3 miljoonaa euroa, jossa nousua edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon nähden oli 6,9 prosenttia. Liikevoitto (EBITA) oli 6,4 miljoonaa euroa, kun se vuoden 2024 vastaavalla ajanjaksolla oli 6,1 miljoonaa euroa. Liikevoittoprosentti oli 9,1 prosenttia, mikä oli samalla tasolla edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan nähden.

”Sweco toimii yhteiskunnan kaikilla sektoreilla rakennetussa ympäristössä ja teollisuudessa. Olemme erityisen vahvoja energiamurroksessa ja teollisuuden vihreässä siirtymässä sekä kestävän liikkumisen ja kaupunkikehityksen ratkaisuissa. Näillä osa-alueilla jatkoimme aktiivista asiakastyötä myös kolmannen kvartaalin aikana”, Sweco Finlandin toimitusjohtaja Thomas Hietto kertoo.

Sweco teki lokakuun alussa sopimuksen Fimpec Groupin ostamisesta. Toteutuessaan yrityskauppa kasvattaa Swecon organisaatiota noin 400 henkilöllä ja vahvistaa Swecon asemaa konsultoinnin, suunnittelun, projektinjohtamisen ja rakennuttamisen asiantuntijana erityisesti energia- ja teollisuussektorilla. Kaupan toteutuminen edellyttää Suomen Kilpailu- ja kuluttajaviraston hyväksynnän.

”Yritysostot ovat meille keino edistää kasvua ja kilpailukykyä pitkällä aikavälillä sekä laajentaa osaamistamme strategisesti tärkeillä osa-alueilla”, Hietto toteaa.

Sweco Finland voitti vuoden kolmannen neljänneksen aikana useita merkittäviä toimeksiantoja.

Elintarvikeyhtiö Fazer on tehnyt investointipäätöksen suklaatehtaan rakentamisesta Lahteen. Noin 400 miljoonan euron investointi on Fazerin historian suurin ja erittäin merkittävä myös suomalaiselle elintarviketeollisuudelle. Tehdas suunnitellaan toimimaan ilman suoria CO2-päästöjä kattavan energiakierron ja sähköistyksen avulla, ja teknologian mahdollistama tehokas raaka-ainekäyttö vähentää merkittävästi myös valmistushävikkiä. Sweco vastaa elintarviketehtaan kokonaissuunnittelusta, jonka on määrä valmistua vuonna 2028.

Sweco on valittu Tampereella sijaitsevan Kaukajärven koulun pää- ja arkkitehtisuunnittelijaksi. Kaukajärven nykyisen koulurakennuksen korvaa uudisrakennus, johon tulee koulun lisäksi päiväkoti sekä alueen kirjasto ja nuorisotilat. Uusi rakennus vastaa paremmin koulun käyttäjien tilatarpeisiin, ja tavoitteeksi suunnittelulle on lisäksi asetettu energiatehokkuus, pitkä elinkaari sekä tilojen terveellisyys ja turvallisuus. Rakentaminen tehdään kahdessa vaiheessa ja uuden koulurakennuksen arvioidaan valmistuvan vuonna 2030. Pää- ja arkkitehtisuunnittelun lisäksi Sweco vastaa kohteen piha- ja sisustussuunnittelusta.

Sweco on valittu toteuttamaan Wega Groupin Varsinais-Suomen kiertotalouslaitoksen konseptisuunnittelun. Valinnassa painoi Swecon kokemus ja osaaminen vaativien kiertotaloushankkeiden suunnittelussa. Teollisen mittaluokan laitos käsittelee vuosittain 600 000 tonnia materiaalia, jonka pääraaka-aineina ovat sian, naudan ja siipikarjan lanta sekä muut maatalouden biomassavirrat, kuten nurmi ja olki. Valmistuessaan laitos tuottaa nesteytettyä biokaasua (200 GWh) ja e-metaania (160 GWh) raskaan liikenteen, meriliikenteen ja teollisuuden käyttöön. Laitoksen keskeisenä tavoitteena on vähentää merkittävästi Saaristomeren ravinnekuormitusta. Suunnittelutyö valmistuu vuoden 2025 aikana.

Swecon osavuosikatsaus heinä-syyskuu 2025

Tiedustelut:
Thomas Hietto, toimitusjohtaja, Sweco Finland, puh. 040 047 4093, thomas.hietto@sweco.fi
Sanna Huopio, viestintäjohtaja, Sweco Finland, puh. 050 302 8898, sanna.huopio@sweco.fi