Sweco on uudenlaisen sieniproteiinitehtaan EPCM-kumppani
Julkaistu 23.9.2024
Ensi vuonna Kirkkonummelle rakentuva tehdas hyödyntää elintarviketeollisuuden sivuvirtoja sieniproteiinin valmistamiseen. Tehtaan tavoitteena on valmistaa sieniproteiinia 3 miljoonaa kiloa vuodessa, joka kattaisi 40 000 ihmisen vuotuisen proteiinitarpeen. Tuotannon arvioidaan käynnistyvän vuonna 2026. EPCM-kumppanina Sweco vastaa hankkeen johtamisesta, tehtaan suunnittelusta, rakennusluvituksesta, hankinnoista, rakennuttamisesta ja työmaasta. Tavoitteena on saavuttaa mekaaninen valmius vuoden 2025 loppuun mennessä.
Tehdas rakennetaan Suomen Sokerin tiloihin Kirkkonummen Kantvikiin, ja se hyödyntää tehdasalueella jo valmiiksi saatavilla olevaa höyryä, sähköä, prosessi- ja jäähdytysvettä sekä jätevedenkäsittelyä. Lisäksi hyödynnetään saatavilla olevia raaka-aineita, kuten sivuvirtoja Suomen Sokerilta ja Valiolta. Sieniproteiinia ei ole aiemmin tuotettu elintarviketeollisuuden sivuvirroista tämän kaltaisella tuotantotavalla, joka perustuu PEKILO-valmistusprosessiin. Prosessia on hyödynnetty aiemmin rehuproteiinin jalostukseen metsäteollisuuden sivuvirroista. Nyt rakennettava tehdas on maailman ensimmäinen kaupallisessa mittakaavassa.
”Valmistusta ohjaava prosessikonseptimme on uusi ja meillä on paljon tehtävää rajallisessa ajassa. Luotettavan EPCM -kumppanin löytäminen oli projektimme onnistumiselle elintärkeää. Tuotantolaitos rakennetaan olemassa oleviin tiloihin, joka kannustaa meitä kehittämään uusia ratkaisuja. Start up -yrityksenä meillä ei ole liikaa resursseja käytössä, joten tarvitsemme tehokkaasti toimivan ja aikaansaavan kumppanin”, Eniferin toimitusjohtaja Simo Ellilä sanoo.
”Olemme innoissamme mukana mahdollistamassa ruokamurrosta. Eniferin tuotantokonsepti mahdollistaa kiertotalouteen pohjautuvan tehokkaan proteiinin tuotannon. Kotimainen ja sivuvirtoja hyödyntävä proteiinituotanto vähentää ruuan tuotannon päästöjä. Olemme kiitollisia luottamuksesta EPCM-osaamiseemme, erityisesti kokemuksemme elintarvikealan luvituksesta varmistaa hankkeen toteutumisen ripeässä aikataulussa”, Swecon Teollisuus ja energia -toimialan johtaja Tuomas Salminen sanoo.
Lisätietoja:
Tuomas Salminen, toimialajohtaja, Sweco, puh. +358 400 819 547, tuomas.salminen@sweco.fi
Simo Ellilä, toimitusjohtaja, Enifer, puh. +358 40 567 5786, simo.ellila@enifer.com
Tiina Varhee, lehdistökontakti, Sweco puh. 040 731 1231 ext.tiina.varhee@sweco.fi
KUVA: Iiro Muttilainen /Enifer