Swecon työnantajamaine pysynyt hyvällä tasolla
Sweco kartoitti jälleen työnantajamielikuvaansa alan ammattilaisten ja korkeakouluopiskelijoiden keskuudessa. T-Median Luottamus & Maine -tutkimuksen mukaan Sweco mielletään vakavaraiseksi ja hyvin johdetuksi yritykseksi, joka huomioi ympäristön ja henkilöstönsä.
”Swecolla on erittäin vahva ja edellisestä mittauksesta jopa hieman vahvistunut maine alan osaajien ja opiskelijoiden parissa. Suoritus on mainio, sillä jopa maamme ikonisimmat yhtiöt ovat kärsineet vuoden aikana selvästä maineen laskusta – ihmiset odottavat yrityksiltä aikaisempaa paljon enemmän. Kehitysvauhdin pitää siis olla kova pysyäkseen edes samoissa tuloksissa. Tässä Sweco on onnistunut”, kertoo T-Median toimitusjohtaja Harri Leinikka.
Erityisen positiivinen mielikuva alan ammattilaisilla ja opiskelijoilla on Swecon vastuullisuudesta, taloudesta sekä Swecosta työpaikkana.
”Sweco nähdään taloudellisesti vakaana yhtiönä, joka pystyy tarjoamaan kiinnostavia ja merkityksellisiä työtehtäviä sekä pitkäaikaisen ja turvallisen työpaikan. Lisäksi Sweco mielletään hyvin johdetuksi yritykseksi, jossa työntekijöitä kohdellaan hyvin ja tasapuolisesti. Erityisen ilahduttavaa on, että Swecon ulkoinen työnantajamaine on hyvin linjassa sisäisen työntekijäkokemuksemme kanssa”, Swecon viestintäjohtaja Sanna Huopio kertoo.
”Ulkoinen mielikuva mielekkäistä työtehtävistä ja hyvästä johtamisesta vastaa myös henkilöstömme kokemusta. Haluamme olla ennen kaikkea erinomainen työyhteisö työntekijöillemme, sillä sitä kautta saamme pidettyä parhaat osaajat talossa ja houkuteltua meille myös uusia osaajia. Työn ilo, luottamus ja yhteisöllisyys ovat keskeinen osa yrityskulttuuriamme, joka omalta osaltaan tukee myös onnistunutta asiakastyötä”, Swecon henkilöstöjohtaja Sari Metsänen lisää.
Lisätietoja:
Sanna Huopio, viestintäjohtaja, Sweco, 050 302 8898, sanna.huopio@sweco.fi
Tim Karike, pr- ja mediasuhteet, Sweco, 044 507 5562, tim.karike@sweco.fi
Sweco toteuttaa työnantajamainetutkimuksen vuosittain yhteistyössä T-Median kanssa.