Jugend-talon peruskorjaus Kruunuhaassa palkittiin vuoden julkisivuremonttikilpailussa
Alkuperäisen arkkitehtuurin jäljillä
Vanhan kivitalon julkisivun palauttaminen alkuperäiseen asuun edellytti laajaa rakennus- ja arkkitehtuurihistoriallista selvitystyötä.
”Jotakin jää aina puuttumaan, ja silloin arkkitehdin ei auta muu kuin astua 100 vuotta sitten eläneen kollegan saappaisiin”, kertoo Swecon pääsuunnittelija ja arkkitehti Olli Jokinen, joka on itsekin toiminut alalla yli 40 vuotta. ”Tehtäväni oli huolehtia, että löydämme alkuperäisen suunnitelman ja noudatamme sitä oikein ja tyylikkäästi kaikissa vaiheissa. Työtäni helpottaa, kun mukana on joka alalta kovia ammattilaisia.”
Talon rakennushistoriasta ei löytynyt juurikaan tietoja, mutta pelkästään valmistumisajankohta kertoi suunnittelijoille paljon alkuperäisistä rakenteista.
”Suurempia yllätyksiä ei tullut vastaan”, kertoo Swecon rakennesuunnittelija ja valvoja Pasi Havia. Rakennuskonservaattori Pentti Pietarila löysi uusimman sinapinkeltaisen maalin alta useita vanhoja värisävyjä, joista taloyhtiö, arkkitehti, konservaattori ja Kaupungin museo valitsivat sopivimmat. ”Vain talon sokkeli maalattiin vielä kertaalleen keväällä, koska aluksi valittu väri näytti luonnonvalossa harmaan sijaan liian siniseltä”, Havia toteaa.
Kivitalon kadunpuoleisen jugend-julkisivun poikkeuksellinen paanukuvio on jäljitelmä jugend-aikana tehdyistä paanupintaisista puutaloista. Rappaus oli aikojen saatossa haalistunut melkein näkymättömiin. ”Uusi koristerappaus toteutettiin alkuperäisen mallin mukaan. Ihailenkin suuresti rapparia, joka teki säännöllisen paanukuvion käsin ilman sapluunoita”, Jokinen sanoo.
Talon parvekkeiden uusinta oli jännittävä vaihe, koska pihanpuoleisesta julkisivusta ei löytynyt valokuvia. ”Päätimme Helsingin kaupunginmuseon kanssa käyttää mallina nykyisiä parvekkeita, koska ne olivat olleet paikallaan kauan ja tulleet näin osaksi taloa”, Jokinen kertoo. Uudet parvekkeet valmistettiin 3D-mallin ja piirustusten mukaan.
Kokonaisuuden kruunasi talon kolmas julkisivu: konesaumattu peltikate. ”Katto sisälsi paljon monimutkaisia peltitöitä, mikä vaati kokeneen peltisepän ammattitaitoa”, Havia kertoo.
Jugend-talolla on vaikea menestyä julkisivuremonttikilpailussa
Julkisivuremontti 2019 -kilpailuun osallistui 13 laadukasta remonttia. Tuomaristo kiinnitti huomiota muun muassa arkkitehtuuriin, teknisiin ratkaisuihin, suunnitteluun ja tiedonkulkuun.
”Peruskorjaus on asukkaille aina jossain määrin hankala, ja siksi oli tärkeää, että työnjohto kertoi meille jopa viikko, miten hanke etenee”, von Boguslawski sanoo.
Kilpailun 3. sija on jugend-talolle erityisen hieno saavutus. ”Kilpailun yhtenä kriteerinä on energiatehokkuuden parantaminen, mutta vanhat helsinkiläiset kivitalot ovat valmiiksi niin energiapihejä, että siitä on liki mahdotonta parantaa”, Jokinen toteaa. ”Onkin erityisen hienoa pärjätä julkisivuremonttikilpailussa jugend-talolla!”
Remontti valmistui hyvässä hengessä, aikataulussa ja budjetissa. ”Kaikilla oli yhteinen halu tehdä hyvää jälkeä, eikä rakentamisen aikana ollut minkäänlaista kitkaa”, Havia kertoo.
Uusi julkisivu lisää taloyhtiön arvoa ja asukkaiden viihtymistä sekä parantaa omalta osaltaan koko korttelin kaupunkikuvaa. Talon alkuperäisen ilmeen tavoittaminen olikin kaikille osapuolille suuri ilon aihe. ”Uudet parvekkeet ovat lisänneet niiden käyttöä, ja asukkaat ovat tuoneet ulos uusia kalusteita ja kukkia. Tuntuu myös tosi hienolta tulla joka ilta kotiin näin komeaan taloon!” von Boguslawski kiittelee.
Seuraavaksi taloyhtiön ja Swecon yhteistyö jatkuu kohteen sisäpuolen korjauksissa. Talossa aloitetaan ensi vuoden puolella linjasaneeraus.
Kilpailun voitti As Oy Puistonportin julkisivuremontti Helsingissä, ja 2. palkinnon sai As Oy Viisikko Espoosta. Lisää Swecon palkitusta kohteesta Kristian 17.