0 tulosta 0 yhteensä tuloksesta ""

DNA Oyj

Tietoliikennekonserni DNA pyrkii aktiivisesti vähentämään liiketoimintansa ilmastovaikutuksia. Swecon  asiantuntijat ovat kulkeneet rinnalla jo yli 10 vuoden ajan, ja yhteinen taival jatkuu edelleen kohti hiilineutraalia tulevaisuutta.

DNA alkoi selvittää ilmastopäästöjään ja keinoja niiden vähentämiseksi noin 10 vuotta sitten. Taustalla vaikutti ICT-alan kasvava energiantarve, kun tietoliikenneyhteydet lisääntyvät ja datamäärät kasvavat. Rinnalle haluttiin alusta asti luotettava kumppani.

”Swecolla on eittämättä mieletön ymmärrys ilmasto- ja ympäristöteemoista, ja siksi heidän apunsa on ollut meille valtavan tärkeää päästölaskentamme kehittämisessä”, kertoo DNA:n yritysvastuupäällikkö Tuuli Nummelin. Tukea on tarvittu myös ilmastoraportoinnissa. – Saamme nopeasti parhaan osaamisen raportointitapojen muutoksiin, kun määräykset tarkentuvat koko ajan.

DNA haluaakin pysytellä kärryillä siitä, missä ilmastotyössä ollaan menossa ja minkälaisia päästövähennysvaikutuksia eri toimilla on ollut. Pitkä yhteinen historia Swecon kanssa luo tekemiseen jatkuvuutta, jopa silloin kun oma henkilökunta vaihtuu. – Swecolaiset tuntevat taustamme ja auttavat näin tiedon säilyttämisessä. Olenhan itsekin ollut DNA:lla vasta pari vuotta.

Puitesopimuksen ansiosta Swecon asiantuntijat ovat tavoitettavissa nopeasti pienissä ja suurissa asioissa. –Yhteyshenkilömme on ympäristökysymyksissä ihan oikea kätemme. Hän tietää, mistä olemme tulossa ja mihin menossa. Asioita ei tarvitsekaan pyöritellä koskaan yksin pitkään.

Ehdottoman luotettavia päästölaskelmia

Luotettavaa kumppania tarvittiin vuonna 2019, kun norjalainen Telenor osti DNA:n ja yhtiöiden vastuullisuustavoitteet oli yhdistettävä toinen toisiinsa.
– Saimme Swecolta valtavasti apua, jotta pystyimme osoittamaan, että ilmastolukumme on laskettu oikein ja raportointi on tehty juuri niin kuin kuuluu, Nummelin sanoo. – Swecolaisten ilmasto-osaamisen tarkkuus, varmuus ja luotettavuus onkin minun kaltaiselleni generalistille suuri helpotus. Lisäksi Sweco on avustanut DNA:ta siirtymisessä ISO 14001 -standardin mukaiseen ympäristöjohtamisjärjestelmään (EMS).

Sähkönkulutuksen päästöt laskivat 30 %

DNA:lla seurataan erityisesti hiililaskennassa ja -raportoinnissa käytettävän Scope 2 -luokan eli tuotannosta epäsuorasti syntyviä kasvihuonepäästöjä. Scope 2:seen kuuluvat esimerkiksi radioverkon ja laitetilojen sähkönkulutuksen päästöt.

– Olemme siirtyneet käyttämään vain uusiutuvaa sähköenergiaa, Nummelin kertoo tyytyväisenä. – Sen lisäksi jatkuvasti tehostuvat teknologiset ratkaisumme ovat saaneet sähkönkulutuksemme päästöt pienenemään vuonna 2021 noin 30 prosenttia, vaikka kokonaiskulutus kasvoi.
Hän uskoo päästöjen laskevan myös jatkossa. – Selvitämme parhaillaan Swecon kanssa, minkä verran vihreää sähköä käytetään lukuisissa vuokratiloissamme. Näin voimme huomioida myös niiden kestävän sähkönkulutuksen Scope 2:n määrittelyssä.

Vastuullinen kompensointi on viimeinen keino

Vaikuttavien ilmastotekojen lista jatkui vuonna 2021, kun konsernin ilmastotavoitteet saivat arvostetun Science Based Targets Initiative (SBTi) -ohjelman hyväksynnän. Ohjelman tavoitteena on rajoittaa ilmaston lämpeneminen Pariisin ilmastosopimuksen mukaiseen 1,5 asteeseen, ja DNA:lle laadittiin tavoitettava tukeva toimintasuunnitelma. Ohjelmaan pääseminen vaatii, että yhtiö todella vähentää päästömääriään, ei vain kompensoi niitä.

Kompensointikin on hyvä lisä, kun se tehdään oikein. DNA alkoi kompensoida Scope 1 -luokan päästöjään vuonna 2022. Niihin kuuluvat muun muassa autojen polttoainepäästöt. – Saimme Swecolta varmuuden siitä, miten kompensointi viestitään oikealla tavalla. Emme halua paukutella henkseleitä väärin perustein, Nummelin korostaa. Työ hiilineutraaliuden saavuttamiseksi vuoteen 2030 mennessä jatkuu, ja Nummelin pitää siinä luottokumppanin ilmasto-osaamista korvaamattoman tärkeänä. – Swecon kanssa voimme varmistua siitä, että asiat tehdään oikein ja oma ymmärryksemme on ajan tasalla.

Ole meihin yhteydessä!

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.