Lidl – Kestävän puurakentamisen suunnannäyttäjä
Swecon, LINK-arkkitehtien ja Lidlin yhteistyö puurakenteisten myymälöiden suunnittelussa alkoi Ruotsin Sigtunassa 2017. Kestävästi toteutetun konseptimyymälän rakenteet on kehitetty Swecon kansainvälisen suunnittelijatiimin yhteistyönä.
Vuonna 2020 avautunut Lidlin myymälä Ruotsin Sigtunassa suunniteltiin alusta loppuun kestävästi ja vastuullisesti. Myymälän saavuttaman korkeimman BREEAM-ympäristöluokituksen taustalla on useita harkittuja valintoja aina aurinkopaneeleista viherkattoon.
”Puurunkoisen myymälän konseptisuunnittelua on tehty aikaisemmin Saksassa, mutta Sigtunan myymälä on Pohjoismaiden ensimmäinen”, kertoo Suomen Sweco-tiimin projektipäällikkö Susanna Friman innostuneena.
Lidlin reunaehtoihin kuului, ettei uuden ajan myymälä saa kaventaa alueen luonnon monimuotoisuutta. ”Rakennuksen ympärille suunniteltiin erilaisia ekologisia vyöhykkeitä, ja kaupan pihalla voi ladata sähköautoja ja -pyöriä.”
Kohteen suunnitellut tukholmalainen LINK-arkkitehtitoimisto halusi kokonaisuuden tuovan mieleen perinteisen kauppahallin. Tavaratalon lisäksi saman katon alta löytyykin kahvila, Deli ja apteekki. ”Arkkitehtuurilla tuetaan todella onnistuneesti myymälän ympäristöystävällistä ilmettä, ja sisätilojen jako useisiin pienempiin osiin luo kodikasta tunnelmaa”, Friman kuvailee.
Kansainvälisen osaajaverkoston yhteistyötä
Hankkeen mielenkiintoisin haaste oli toteuttaa uudenlainen kokonaisuus Swecon kansainvälisen osaajaverkoston yhteistyönä. Ruotsin ja Suomen swecolaiset toimivat joukkueena.
”Meillä oli todella hyvä tiimihenki ja tekemisen meininki, joten hanketta oli ilo viedä eteenpäin!” Friman kertoo. Sujuva yhteistyö yli maarajojen vaati tiivistä kommunikointia ja hyvää suunnittelun johtamista. ”Minun tehtäväni oli varmistaa, että jokainen suunnittelija oli tietoinen toisten tekemisistä. Kaikki asiantuntijat olivat valmiita venymään yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.”
Myös Swecon Tukholman toimiston projektijohtaja Federico Pinna arvostaa Swecon kansainvälistä yhteistyökykyä. ”Uskon, että juuri vuorovaikutus oli hankkeen onnistumisen kulmakiviä. Oli upeaa päästä johtamaan tätä ainutlaatuista joukkoa, jonka ideat ja osaaminen synnyttivät ihan uudenlaisia suunnitteluinnovaatioita.”
Sigtunan Lidl toteutettiin pääasiassa hybridisuunnitteluna, eli kohteeseen valittiin parhaiten sopivat materiaalit ja rakennejärjestelmä. Kaikki puu- ja teräsrakenteet, kuten pilari-palkkirunko ja massiivipuiset CLT-elementit, suunniteltiin Suomessa.
”Hybridisuunnittelussa etsitään kustannustehokkaimpia ratkaisuja, jolloin on ehdottoman tärkeää saada juuri oikeat ihmiset oikeisiin tehtäviin”, Friman korostaa.
Vastuullinen puurakentaminen Lidlin kanssa jatkuu
Onnistuneen projektin ansiosta Lidlin, LINK-arkkitehtien ja Swecon yhteistyö on jatkunut myös seuraavan Lidl-myymälän suunnittelussa Ruotsin Visbyssä. Rima on nostettu vieläkin korkeammalle.
”Lidlin uusin konseptimyymälä toteutetaan lähes täysin puusta, ja lisäksi se on Ruotsin ensimmäinen hiilineutraali myymälärakennus”, Friman kertoo. Seuraavaksi konseptikehitys jatkuu Itämeren toisella rannalla. ”Puurakentamisosaamisellemme on kysyntää myös kotimaassa, ja olemme päässeet osallistumaan konseptisuunnitteluun myös Suomen Lidlin kanssa.”