0 tulosta 0 yhteensä tuloksesta ""

Kuvaus

Wärtsilä Technology Hub, projektinjohto ja BIM-koordinointi sekä pää- ja arkkitehtisuunnittelu

Asiakas

Wärtsilä Finland Oy

Laajuus

Hub yli 58 000 brm², toimistorakennus noin 15 000 brm²

Smart Technology Hub on energia- ja meriteollisuuden edelläkävijä

Wärtsilän uusi tutkimus-, tuotekehitys- ja tuotantokeskus Smart Technology Hub on ollut koko projektiorganisaatiolle ainutlaatuinen kokemus. Sweco toimii vuonna 2021 valmistuvan suurhankkeen rakennuttajakonsulttina sekä pää- ja arkkitehtisuunnittelijana.

Wärtsilän Smart Technology Hubissa kaikki on poikkeuksellisen suurta aina aikataulu- ja budjettitavoitteita myöten. Noin 200 miljoonan euron hankkeessa syntyy keskus, jossa kehitetään uusia meri- ja energiateollisuuden ratkaisuja yhdessä alan toimijoiden kanssa. 

”Hanke on Wärtsilän historian suurin ja niin ainutlaatuinen, ettei benchmarkkauskohteita löytynyt”, kertoo Wärtsilä Finland Oy:n kiinteistöpäällikkö Tommy Grannas. ”Uskon, että keskuksesta tulee Vaasan uusi maamerkki, mutta tärkeintä on loppujen lopuksi se, mitä tapahtuu rakennusten sisällä.” 

Smart Technology Hub valmistuu Vaasan Vaskiluotoon vuonna 2021. Samalla kaikki Vaasan keskustassa aikaisemmin sijainneet Wärtsilän toiminnot siirtyvät uusiin tiloihin. Sweco toimii hankkeen rakennuttajakonsulttina. ”Vastaamme muun muassa suunnittelunohjauksesta ja projektinjohdosta”, kertoo Swecon projektinjohdon aluepäällikkö Joel Johansson. ”Valtavassa hankeorganisaatiossa tiedonkulku on haaste, mutta avoin keskustelukulttuuri vie pitkälle.” 

Yhdistelmätietomalli ohjaa myös tilojen käyttöä

Vaskiluotoon rakennetaan toimistoja, tuotantorakennuksia, logistiikkaa ja infraa. Toinen uudisrakennuksista on noin 33 metriä korkea, yli 200 metriä pitkä ja lähes 900 000 kuution kokoinen tuotantorakennus Hub. Jalankulkusilta yhdistää sen toimistorakennukseen. 

”Suunnittelutyölle asetettiin täsmälliset tietomallivaatimukset, joiden avulla varmistimme suunnitelmien yhteensopivuuden”, kertoo Swecon tietomallimanageri Juuso Erkkilä. Tavoitteena on, että tietomallit toimivat hankkeen päätyttyä rakennuksen digitaalisena kaksosena. ”Mukaan haluttiin myös käyttäjien tuotantoprosesseihin liittyvät mallit, jolloin tietomallilla voidaan optimoida rakentamisen jälkeen myös tilojen käyttöä ja kunnossapitoa.” 

Kestävää rakentamista ja liiketoimintaa

Rakentamisen aikana Smart Technology Hubissa on hyödynnetty monia kestäviä ratkaisuja. Kaikki rakennusmateriaalit ovat sertifioituja, tiloissa hyödynnetään lämmön talteenottoa ja katolle tulee aurinkopaneeleja. ”Kyse ei ole kuitenkaan vain kestävästä rakennushankkeesta, vaan Wärtsilän liiketoiminnasta”, Johansson korostaa. 

Smart Technology Hub onkin tärkeä askel Wärtsilän visiossa toimia älykkään ja kestävän meri- ja energiateollisuuden edelläkävijänä. Vaskiluodossa eri toiminnot yhdistetään kompakteihin tiloihin, joiden käyttöä voidaan muokata joustavasti. 

”Saamme koko tuotanto- ja tuotekehitysketjumme saman katon alle, mikä tuottaa selviä synergia- ja logistiikkahyötyjä”, Grannas toteaa. Myös sijainti on erinomainen, koska satama-alueella kulkee jo rautatie, sähkölinja ja kaukolämpöputki. ”Vaskiluoto mahdollistaa tehokkaan tuotannon lisäksi yhteistyön alueella jo toimivien energia- ja logistiikkakumppanien kanssa.” 

Sweco on vastannut myös Smart Technology Hubin pää- ja arkkitehtisuunnittelusta. Lue lisää! 

 

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä!

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.