0 tulosta 0 yhteensä tuloksesta ""

Suomisella koko arvoketjun vastuullisuus ja liiketoiminta kulkevat käsi kädessä

Kuitukangasvalmistaja Suominen pyrkii edistämään koko arvoketjunsa vastuullisuutta.

Kuitukangasvalmistaja Suominen on asettanut kunnianhimoiset vastuullisuustavoitteet, jotka näyttävät suuntaa koko toimialalle. Yhtiön yritysvastuuohjelman tavoitteisiin kuuluvat muun muassa vastuullisten tuotteiden myynnin kasvattaminen ja ympäristövaikutusten minimointi. Yksi esimerkki toimenpiteistä on yhtiön siirtymä fossiilittoman sähkön käyttöön yli puolella tehtaistaan.

”Vastuullisuus on meillä strategian ytimessä, ja siksi panostamme vastuullisiin tuotteisiin ja toimintaan”, kertoo Suomisen vastuullisuus- ja markkinointipäällikkö Noora Rantanen.

Hänen mukaansa vastuullisuus ja liiketoiminta kulkevat Suomisella käsi kädessä. Vastuullisuus tuo selvää kilpailuetua. Suominen tunnistetaan jo alalla kumppaniksi, jonka kanssa on hyvä edistää vastuullisuuteen liittyviä tavoitteita. Myös vastuullisten tuotteiden myynti on kasvanut.

”Esimerkiksi siirtymä muovittomiin tuotteisiin on alallamme selvä trendi.”

Scope 3 -päästölaskenta huomioi koko laajan arvoketjun

Suomisella on runsaasti omaa päästölaskentaosaamista, ja Scope 1 ja 2 -päästöille on jo asetettu päästövähennystavoitteet. Kesällä 2023 työn alle otettiin koko arvoketjun Scope 3 -päästöt, mikä tukee Suomisen vastuullisuusraportointia ja vastuullisuustyön johtamista.

”Scope 3 -päästöt ovat merkittävä osa kaikkien teollisuusyhtiöiden päästöjä, joten halusimme ymmärtää toimintamme kokonaisvaikutukset paremmin”, Rantanen sanoo.

Hänen mukaansa suuressa päästölaskentahankkeessa läpinäkyvyys on erityisen tärkeää, ja siksi mukaan otettiin ulkopuolinen kumppani. – Nykyisin Swecoon kuuluvan Gaian konsulttien avulla lisäsimme laskennan luotettavuutta ja saimme tietoa päästölaskennan säädösten kehittymisestä.

Scope 3 -laskennassa piti huomioida up- ja downstreamin päästöt, joita syntyy sekä ostettujen raaka-aineiden ja materiaalien valmistuksesta että myytävien tuotteiden jatkokäsittelystä. Olikin uraauurtavaa, miten rohkeasti Suominen aloitti koko arvoketjunsa vastuullisuuden johtamisen toimintansa todellisten päästövaikutusten ymmärtämiseksi. Useimmat yrityksethän keskittyvät edelleen pääasiassa oman toiminnan päästöjen selvittämiseen ja arvoketjun edeltäviin vaiheisiin, eivät jatkojalostukseen.

Päästötietoja kerättiin toimittajilta ja asiakkailta

Scope 3 -laskennassa on useampi päästökategoria, jotka linkittyvät alku- ja loppupäähän arvoketjussa. Laskentaa varten päästötietoja kerättiin useilta toimittajilta ja asiakkailta. Datan keruu olikin iso työ, joskin helpompi kuin Suomisella odotettiin.

”Tietoa oli hyvin saatavilla toimittajilta ja asiakkailta, jotka olivat jo tehneet omaa vastuullisuustyötä ja pystyivät antamaan meille valmiita lukuja.”

Nyt Scope 3 -päästölaskennalle on tehty kolmannen osapuolen validointi, ja tulokset on julkaistu Suomisen tuoreimmassa vastuullisuusraportissa. Lisäksi tietoa on jaettu asiakkaille.

”Seuraavaksi analysoimme tuloksia tarkemmin, kartoitamme suurimmat päästölähteet ja mietimme keinoja datan laadun parantamiseksi”, Rantanen kertoo. ”Sen jälkeen vuorossa on Scope 3 -päästövähennystavoitteiden asettaminen.”

Ole yhteydessä!

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.