0 tulosta 0 yhteensä tuloksesta ""

Äänekoskelle suunniteltiin maailman ensimmäinen fossiilienergiavapaa biotuotetehdas

Kuvaus

Metsä Fibren biotuotetehdas

Asiakas

Metsä Fibre Oy

Toimeksianto

Esisuunnittelu, pää- ja toteutussuunnittelu, prosessi- ja laitossuunnittelu, rakennesuunnittelu, projektinjohto ja valvonta, kustannuslaskenta sekä ympäristövaikutusten arviointi (YVA)

Toteutusvuodet suunnittelusta toteutukseen

2013-2017

Äänekoskelle suunniteltiin maailman ensimmäinen uuden sukupolven biotuotetehdas

Metsä Groupiin kuuluvan Metsä Fibren biotuotetehdas Äänekoskella on pohjoisen pallonpuoliskon suurin puuta jalostava laitos. Sweco vastasi biotuotetehtaan suunnittelusta.

Äänekoskella on valmistettu sellua jo yli 80 vuotta, ja sijainti on ihanteellinen myös vuonna 2017 käynnistetylle Metsä Fibren biotuotetehtaalle. Keski-Suomessa riittää puuraaka-ainetta ja logistiikka on valmiiksi kohdallaan. Tehtaan työllistävä vaikutus koko arvoketjussa on Suomessa noin 2 500 työpaikkaa, joista uusia on 1 500.

1,2 miljardin euron hankkeessa työskenteli parhaimmillaan yli 200 Swecon suunnittelijaa kaikista kotimaan toimipisteistä. Koko hankkeen kotimaisuusaste oli korkea, yli 70 prosenttia. Luottamuksellinen esiselvitysvaihe toteutettiin vuonna 2013. Seuraavaksi Sweco toteutti ympäristövaikutusten arvioinnin vuonna 2014.

”YVA-menettelyyn kuului muun muassa liikennemelun lisääntymisen mallintaminen”, kertoo Swecon osastopäällikkö Leena Hannonen. ”Biotuotetehdas toimii Äänekosken aikaisemman sellutehtaan ympäristöluvan päästörajoissa huolimatta liki kolminkertaistuneesta tuotantokapasiteetista.”

Tehdas valmistui hyvässä hengessä ja aikataulussa

Hankkeen pääsuunnittelijana Sweco vastasi kaikkien suunnittelualojen toteutussuunnittelusta. ”Toimeksiannon laajuudesta kertoo, että alueelle suunniteltiin prosessiosastojen lisäksi yli 30 rakennusta, ja betonielementtejäkin tarvittiin noin 15 000 kappaletta”, kuvailee rakennesuunnittelun projektipäällikkö Samu Ristolainen.

Suunnittelu, rakentaminen ja asennukset etenivät koko hankkeen ajan rinta rinnan. Swecon layout- ja tehdassuunnittelu sisälsi muun muassa 3D-mallinnuksen ja automaation suunnittelujärjestelmän. ”Koordinoimme myös aikataulutusta, raportointia, hankintapalveluja ja suunnittelua”, luettelee Swecon projektinjohtaja Visa Moilanen.

Hänen mukaansa kaikkea yhteistyötä leimasi hyvä henki ja yhteen hiileen puhaltamisen meininki. ”Yhdessä ainutlaatuinen tehdashanke saatiin valmiiksi suunnitellusti aikataulussa ja budjetissa.”

Biotuotetehtaan energian- ja vedenkäyttö optimoitiin

Biotuotetehdas tuottaa vuosittain noin 1,3 miljoonaa tonnia havu- ja koivusellua muun muassa kartongin, pehmo- ja tiivispaperin sekä erikoistuotteiden raaka-aineeksi. Lisäksi tehdas valmistaa bioenergiaa ja muita biotuotteita, kuten mäntyöljyä ja tärpättiä. Sweco optimoi tuotantoprosessin energian- ja vedenkulutuksen yhdessä asiakkaan ja laitetoimittajien kanssa.

”Tehtaan sähköenergian omavaraisuusaste on jopa 240 prosenttia”, kertoo Swecon biotalouden asiantuntija Niko Ruokolainen. Tehdas lisäsikin uusiutuvan energian osuutta Suomessa noin kahdella prosenttiyksiköllä, mikä tukee kansallisten uusiutuvan energian tavoitteiden saavuttamista. Tehdas ei myöskään käytä selluntuotannossaan lainkaan fossiilisia polttoaineita.

Myös tuotannon muut sivuvirrat hyödynnetään tehokkaasti. Puun kuoresta valmistetaan fossiilitonta tuotekaasua tehtaan omaan käyttöön, ja hajukaasuista jalostetaan rikkihappoa tehtaan prosessikemikaaliksi. Jätevedenpuhdistamon lietteistä puolestaan valmistetaan biopellettejä ja tulevaisuudessa biokaasua. Myös prosessissa syntyvä kalkki, tuhka ja muut sivujakeet voidaan hyödyntää esimerkiksi lannoitteina ja viherrakentamisessa.

Äänekosken biotuotetehtaan ympärillä toimii yritysekosysteemi, joka hyödyntää sellua ja tuotannon sivuvirtoja sekä kehittää niistä erilaisia biotuotteita. Biotuotetehdas mahdollistaa ekosysteemin laajenemisen tulevaisuudessa. Yksi esimerkki alueen uusista tulokkaista on biotuotetehtaan kyljessä toimiva MI Demon koetehdas, joka valmistaa sellusta tekstiilikuituja. Lisäksi alueelle rakennetaan 3D-kuituotteita valmistavaa koetehdasta.

”Biotuotetehdas on epäilemättä vahvistanut maailmalla uskoa siihen, että Suomeen kannattaa investoida”, toteaa Swecon teollisuuspalvelujen johtaja Erik Skogström. Hän pitää biotalouden kaupallista potentiaalia lähes rajattomana. ”Lisäksi biopohjaisiin tuotteisiin siirtyminen hidastaa ilmastonmuutosta, vähentää jätteitä ja ehkäisee luonnonvarojen saastumista.”

Kuva: Metsä Group