Projektipäällikkönä Swecolla: ”Puurakentaminen on jo lähtökohtaisesti ympäristöystävällinen valinta.”
Suski on puurakentamisesta jo pikkutyttönä innostunut rakennesuunnittelija ja projektipäällikkö, joka viihtyy parhaiten asiakasrajapinnassa.
Olen Susanna eli Suski Friman. Kukaan ei ole kutsunut minua ristimänimellä sitten lapsuuden, ja asiakkaatkin tuntevat minut Suskina. Olen työskennellyt Swecolla ja sen edeltäjällä vuodesta 2010 asti, ensin puurakennesuunnittelijana ja pari viimeistä vuotta projektipäällikkönä. Koko urani ajan olen ollut tekemisissä puurakenteiden kanssa, koska päätin jo 8-vuotiaana, että minusta tulee puurakenneinsinööri.
Vaikka sydämeni sykkii puulle, olen myös hybridirakentamisen kannattaja. Projekteja ei pitäisi suunnitella ”puulasit silmillä”, vaan esimerkiksi terästä ja puuta yhdistävissä rakennuksissa voidaan usein hyödyntää molempien parhaita puolia. Puurakennuksen ei tarvitsekaan olla lattiasta kattoon puuta. Ovathan esimerkiksi betonirakennuksissakin kattorakenteet yleensä puuta, ja kyseessä on silti betonirakennus.
Millaisissa projekteissa olet tällä hetkellä mukana?
Yksi kotimaan kohteista on Nurmijärvelle rakennettava Metsolan massiivipuupäiväkoti, jossa olimme mukana puurakenne- ja elementtisuunnittelussa. Toista mielenkiintoista kohdetta rakennamme Ruotsin Visbyyn yhdessä Tukholman swecolaisten kanssa. Kopioimme Lidlin käyttämän tyyppimyymälän lähestulkoon täysin puusta ja samalla rakennamme Ruotsin ensimmäisen täysin hiilineutraalin rakennuksen.
Mukana projektissa on ollut alusta lähtien elinkaariasiantuntija, joka on vastuussa kohteen hiilijalanjälkilaskennasta. Samalla hän ”vahtii” käytettyjä materiaaleja ja niiden tuottamia päästöjä. Kaikilla tuotteilla tulee olla päästöt varmistavat sertifikaatit. Lisäksi olemme karsineet teräsruuvien ja -kiinnikkeiden käyttöä tekemällä liitokset mahdollisuuksien mukaan puusta.
Ruotsin Lidlille tehtyjen projektien myötä olemme päässeet toteuttamaan vastaavaa konseptikehitystä Lidlille myös Suomessa.
Miten kotimaan ja ulkomaan projektit eroavat toisistaan?
Ulkomailla tehtävissä projekteissa on kiinnitettävä erityistä huomiota kommunikointiin, jotta kaikki rullaa eteenpäin järkevästi. Eroja on myös määräyksissä ja ohjeistuksissa, ja siksi on tärkeää tutustua huolella kohdemaan normistoon.
Toimintatavat vaihtelevat, ja esimerkiksi Ruotsissa tykätään diskuteerata vapaamuotoisesti enemmän. Minulle juttelukulttuuri sopii, koska vietän päivät pitkälti puhelimessa. Minulle on myös mieluinen haaste, että keskustelukieli on englanti ja sähköposteja vaihdetaan myös toisella kotimaisella. Eniten nautin kuitenkin kaikissa projekteissa siitä, että pääsen auttamaan asiakasta ja ratkaisemaan heidän ongelmiaan.
Miten kestävän kehityksen arvot näkyvät työssäsi?
Puurakentaminen on jo lähtökohtaisesti ympäristöystävällinen valinta, joten kestävä kehitys on osa jokapäiväistä työtäni. Asiakkaistamme varsinkin kunnat ja kaupungit ovat kestävässä puurakentamisessa edelläkävijöitä, ja puusta halutaan rakentaa terveellisiä fyysistä ja psyykkistä hyvinvointia edistäviä oppimisympäristöjä.
Tämä haastattelu on osa Projektipäällikkönä Swecolla -artikkelisarjaa. Lue aiemmin julkaistut haastattelut täältä: https://www.sweco.fi/uutiset