Swecon työryhmä juhlii Vaasan Korsholmanpuistikon sillan suunnittelukilpailun voittoa
Vaasan kaupunki on järjestänyt suunnittelukilpailun Vaasan Korsholmanpuistikonsillan suunnittelusta. Kilpailuun ilmoittautuneista kolme kutsuttiin varsinaiseen kilpailuun ja kilpailun voittajaksi valittiin Swecon työryhmä. Mukana ansiokkaassa yhteistyössä Swecon kanssa toimi Cederqvist & Jäntti Arkkitehdit, valotaiteilijana Lighting Design Collective ja geoteknisenä asiantuntijana Sipti Oy.
Kilpailun aiheena oli suunnitella Vaasan Korsholmanpuistikon jatkeen ylittävä silta keskustasta radan yli Klemettilän puolelle. Silta tulee kuvastamaan keskustan laajentamisen mahdollisuutta: Se antaa ilmettä ja luonnetta alueelle sekä toimii upeana maamerkkinä Vaasan uudelle asuinalueelle.
Raati piti Kilpailuehdotusten arvioinnissa tärkeimpinä ominaisuuksina nimenomaan sillan soveltuvuutta paikkaan ja kaupunkikuvaan sekä sillan teknistaloudellista toteuttamiskelpoisuutta ja rakenteiden luontevaa käyttöä osana kaupunkikuvallista ilmaisua. Kilpailun palkintolautakunnan mukaan kaikki kilpailutyöt olivat korkeatasoisia.
Swecon voittajaryhmän siltakilpailutyö on nimeltään Vaaka, ja sen design on selkeä ja harmoninen. Silta koostuu visuaalisesti kahdesta keskenään samanlaisesta kaarielementistä ja vetotangoista. ”Kaukaa katsottuna ja katselusuunnasta riippuen sillan silhuetti vaihtelee. Tähän vaikuttavat kaarien kaltevuus ja epäsymmetrinen sijoitus. Lähietäisyydeltä kaarten siroutta ja dynaamisuutta korostavat myös kaaren kolmiomainen poikkileikkaus. Silta on langerpalkkisilta, jonka päällysrakenne on liittorakenteinen”, kuvailee Swecon siltasuunnittelija Timo Heloaro.
Sillan suunnittelu on haastavaa työtä ja se vaatii tehokasta yhteistyötä, tietävät Swecon kokeneet siltasuunnittelijat. ”Tässäkin hankkeessa yhdistettiin parhaat estetiikan, muotoilun, rakenteiden mekaniikan ja rakentamisen asiantuntijat sekä nykyaikaiset parametrisen suunnittelun ja visuaalisen mallinnuksen työmenetelmät. Voitto tuntuu todella hienolta ja kunnia kuuluu koko työryhmälle”, summaa Heloaro.
Vaasan kaupunki jatkaa sillan suunnittelua yhdessä voittajaryhmän kanssa.