28/02/2025

Reading time: 3min

JH

Jani-Aleksi Huttunen

Vetyverkkojen suunnittelu – Suomi vetytalouden edelläkävijäksi

Vetyverkkojen suunnittelun aika on nyt. Suomen valtiojohdon strategiana on nostaa Suomi vetytalouden kärkeen, tavoitteenaan tuottaa 10 % EU:n puhtaasta vedystä. Valtion kaasuverkkoyhtiö Gasgrid on saanut tehtäväkseen edistää kansallisen vetyverkon, kansainvälisen infrastruktuuriyhteistyön sekä Itämeren alueen vetymarkkinoiden kehittämistä. Gasgrid on julkaissut vuoden 2024 lopulla alustavan linjauksen noin 1000 kilometrin vedyn kantaverkosta, ja seuraavien kahden vuoden aikana vetyverkkojen suunnittelu etenee vauhdilla. Tavoitteena on, että vetymarkkinat ja -infrastruktuuri ovat toiminnassa Suomessa 2030-luvun alkupuolella.

Yhteistyö, optimointi ja resilienssin priorisointi vetyverkkojen suunnittelussa

Vetyverkostojen onnistunut toteuttaminen edellyttää huolellista ja perusteellista reittisuunnittelua. Suunnittelun ensisijaisena tavoitteena on löytää optimaalinen maastokäytävä, joka ottaa huomioon sekä taloudelliset että ympäristölliset näkökohdat. Tämä prosessi vaatii vastuullisia valintoja, joissa huomioidaan maanomistajien, paikallisten yhteisöjen ja ympäristöriskien näkemykset. Yhteistyö eri sidosryhmien kanssa on avainasemassa, jotta suunnitelmat voidaan hyväksyä kaikilta osapuolilta.

Reittisuunnittelussa on tärkeää ottaa huomioon ympäristön ja kulttuurihistorian suojelukohteet, olemassa olevat rakenteet, maanalaiset kaapelit ja putket, kaavamerkinnät sekä alueen nykyinen maankäyttö. Swecon asiantuntijat, kuten pohjavesiasiantuntijat, maankäytön asiantuntijat, biologit, arkeologit ja ympäristöasiantuntijat, tuovat mukanaan monipuolista ja syvällistä osaamista. Paikallisten toimijoiden ja eri sidosryhmien aktivointi suunnitteluprosessiin lisää läpinäkyvyyttä ja luottamusta, mikä puolestaan helpottaa hankkeiden etenemistä.

Vetyverkkojen reittisuunnittelussa verkkojen kestävyys ja resilienssi on tärkeässä roolissa. Resilienssi tarkoittaa järjestelmien kykyä reagoida, sopeutua ja hyötyä häiriöistä sekä muuttuvista olosuhteista. Resilienssin vahvistaminen vähentää haavoittuvuutta ja parantaa kykyä sopeutua niin lyhyen kuin pitkän aikavälin muutoksiin.

Vetylaaksot ja alueelliset vetyverkot vetytalouden edelläkävijänä

Kunnilla ja alueilla on nyt oikea hetki kehittää ja suunnitella paikallisia vetyekosysteemejä ja alueellisia vedyn jakeluverkkoja, kun Gasgridin vedyn kantaverkon suunnitelmat ovat esillä. Gasgrid kehottaa kuntia ja alueellisia toimijoita yhteistyöhön kansallisen vetyinfrastruktuurin kehittämiseksi. Alueellisten vetyverkkojen kehittäminen voi tuoda mukanaan uusia liiketoimintamahdollisuuksia ja työpaikkoja sekä edistää vetytalouden kasvua paikallisesti.

Meillä on kokemusta energiaverkkojen ja vedynsiirtoputkistojen suunnittelusta. Vetyverkkojen suunnittelu on keskeistä, jotta Suomi voi nousta vetytalouden edelläkävijäksi ja saavuttaa tavoitteet puhtaan vedyn tuotannossa.

Jani-Aleksi Huttunen, jani-aleksi.huttunen@sweco.fi
Kirjoittaja toimii Swecolla energiaverkkojen parissa projektipäällikkönä.

 

Ole meihin yhteydessä!

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.