Kriittisen infran resilienssi ei ole valinta, vaan välttämättömyys
Loppusyksy 2024 tarjosi aivan uudenlaisia muistutuksia infrastruktuurimme haavoittuvuudesta. Itämerellä havaittiin useita merikaapelivaurioita, joiden epäillään johtuneen jälleen ulkomaalaisten rahtialusten toiminnasta. Alusten epäillään tahallisesti raahanneen ankkuriaan merenpohjaa pitkin, mikä on johtanut sähkökaapeleiden katkeamiseen ja tietoliikenneyhteyksien häiriöihin.
Myös luonnonvoimat ovat aiheuttivat haittoja kriittiselle infralle Suomessa: voimakas myrsky kaatoi kaksi 400 kilovoltin suurjännitepylvästä Eurajoella, mistä aiheutui laajoja sähkökatkoja, liikennejärjestelyjä ja turvallisuusriskejä.
Varoituksista on viestitty jo pitkään: ilmastonmuutoksen myötä sään ääri-ilmiöt yleistyvät, ja geopoliittiset jännitteet lisäävät tahallisten häiriöiden mahdollisuutta. Loppusyksyllä 2024 ylitettiin raja, jossa ennusteet muuttuivat todellisuudeksi ja ihmisen sekä ilmaston aiheuttamat riskit spekulaatioista arkipäivän haasteiksi.
Kun toimintaympäristö muuttuu, myös toiminnan täytyy muuttua. Merikaapeleita ei voi enää asentaa ottamatta huomioon mahdollisuutta, että joku laahaa ankkuria merenpohjassa. Voimajohtojen pylväitä ei voi enää mitoittaa pelkästään perinteisillä korroosiomarginaaleilla ja säämitoituksilla. Jatkamalla vanhaan malliin emme vain laiminlyö varautumista, vaan myös ulkoistamme riskit tuleville sukupolville.
Kriittisen infran resilienssiä vahvistetaan suunnittelupöydillä
Resilienssi, eli järjestelmän kyky palautua häiriöistä ja sopeutua muutoksiin, on noussut avainkäsitteeksi infrastruktuurisuunnittelussa. Resilienssi ei tarkoita vain kestävyyttä kriisejä vastaan, vaan myös kykyä toimia häiriötilanteiden aikana ja toipua niistä nopeasti. Ilman tätä kykyä tai riittävää kriisinkestävyyttä kriittinen infrastruktuuri – sähköverkot, tietoliikenneyhteydet ja logistiikkaketjut – vaarantuu hetkillä, jolloin yhteiskunnan toimivuus on tärkeintä.
Resilienssin vahvistaminen on harvoin ilmaista, mutta se on aina halvempaa suunnittelupöydällä kuin kriisin keskellä. Uudet mitoitukset, rakenteellinen redundanssi, vaihtoehtoiset reitit ja jatkuva seuranta ovat investointeja, jotka maksavat itsensä takaisin ensimmäisessä häiriössä. Jokainen kriisissä huomiotta jätetty oppi tekee meistä haavoittuvaisempia seuraavan häiriön iskiessä.
Suunnitteluperiaatteet on nyt asetettava vastaamaan uuden todellisuuden vaatimuksia. Tulevaisuuden kriisit eivät odota, eikä meidän tulisi odottaa niihin varautumisessa. Resilienssi ei enää ole valinta vaan välttämättömyys.
Tuomas Raivio, tuomas.raivio@sweco.fi
Kirjoittaja Tuomas Raivio on tekniikan tohtori, joka johtaa Swecolla kriittisen infrastruktuurin kasvualuetta. Hän toimii myös alan työelämäprofessorina Aalto-yliopistossa.