0 tulosta 0 yhteensä tuloksesta ""

Ympäristötuoteselosteet kertovat Frameryn tuotteiden ympäristövaikutuksista vertailukelpoisesti

Framery on edelläkävijä äänieristettyjen työtilojen suunnittelussa ja valmistuksessa. Yhtiö toimii myös suunnannäyttäjänä toimialallaan ja viestii avoimesti tuotteidensa ympäristövaikutuksista.

Framery on äänieristettyjen puhelinkoppien ja kokoustilojen edelläkävijä, ja yhtä tavoitteellisesti yhtiö suhtautuu tuotteidensa vastuullisuuteen. Vastuullisuuskonsulttimme ovat laatineet useille Frameryn tuotteille elinkaariarvioinnit (life cycle assessment, LCA) ja niiden pohjalta standardimuotoiset ympäristötuoteselosteet (Environmental Product Declaration, EPD).

”Vastuullisuuskonsultit olivat meille luontevia kumppaneita myös uusimman tuotteemme ympäristövaikutusten arvioinnissa”, kertoo Frameryn Sustainability manager Noora Jukkola.

Framery One on maailman ensimmäinen älykäs äänieristetty työtila. Sen rungossa on käytetty aikaisemmista malleista poiketen vanerin sijaan terästä ja alumiinia. Jukkolan mukaan se pidentää tuotteen elinkaarta ja helpottaa korjaamista. ”Framery One kestääkin käytössä jopa 50 vuotta, ja noin 95 prosenttia sen materiaaleista on kierrätettäviä.”

Vastuullisuustyön pitää perustua faktoihin

Framery on mukana YK:n Global Compact Network – yritysvastuualoitteessa, ja ilmastotavoitteet on asetettu tieteeseen perustuen Science Based Targets -aloitteen mukaan. Motivaatio ympäristövastuullisuuteen lähtee Jukkolan mukaan yhtiön johdosta. ”Meillä on vahva halu tehdä asiat oikein ja näyttää suuntaa. Alamme on suhteellisen nuori, joten olemme mukana luomassa monia yhteisiä käytäntöjä ja toimintatapoja.”

Framery haluaa vastuullisuustyönsä perustuvan faktoihin. Kolmannen osapuolen verifioima EPD helpottaakin eri valmistajien tuotteiden ympäristövaikutusten arviointia yhteismitallisesti. Frameryn tuotteiden ympäristövaikutukset arvioidaan huonekaluille asetetuilla tuoteryhmäsäännöillä.

Puhelinkopit ovat kuitenkin huonekaluiksi poikkeuksellisen monimutkaisia. Eri komponentteja, materiaaleja ja järjestelmiä on paljon, ja kaikkien niiden ominaisuudet, painot ja valmistuspaikat pyritään selvittämään elinkaarilaskentaa varten.

Elinkaariarvioinnit ohjaavat uusien tuotteiden suunnittelua

Vastuullisuuskonsulttimme laativat ympäristötuoteselosteiden lisäksi asiakkaan käyttöön raportin, jossa on avattu elinkaariarvioinnin tuloksia ympäristöselostetta laajemmin. Tieto eri osa-alueiden, kuten materiaalien ja kuljetusten, vaikutuksista kokonaispäästöihin palvelee Frameryn tuotekehitystä.

”Tuloksista pitää oppia ja niiden pitää ohjata uusien tuotteiden suunnittelua. Tavoitteenamme on pienentää tuotteidemme hiilijalanjälkeä”, Jukkola sanoo.

Suurin ympäristövaikutus on tuotteiden raaka-aineiden valmistuksella. Jukkolan mukaan elinkaariarvioinnin tulokset ohjaavatkin raaka-aineiden ja toimittajien valintaa.

”Siirryimme käyttämään tuotteen suurimman päästölähteen, alumiinikomponentin, kohdalla pohjoismaista toimittajaa, joten päästöt tulevat olemaan jatkossa selvästi alhaisemmat. Lisäksi kartoitamme mahdollisuuksia kierrätetyn raaka-aineen käytön lisäämiseksi.”

Jukkola uskoo, että yhteistyö Gaian kanssa jatkuu tulevaisuudessakin. Elinkaarilaskennan ulkoistaminen on Framerylle tehokas tapa toimia, ja yhteistyö on sujunut jouhevasti tiiminä.

”Olemme jakaneet tehtävät selkeästi niin, että vastaamme itse tuotetiedon hankinnasta toimittajilta, ja Gaialta saamme syvää osaamista elinkaarimallinnuksesta. Se on ihan oma tieteenalansa. Voimme olla varmoja, että elinkaarilaskenta vastaa ympäristötuoteselosteiden uusimpia standardeja ja vaatimuksia.”

Ole meihin yhteydessä!

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.