Kokonaisvaltainen julkisivuremontti Asunto Oy Kristian
Kokonaisvaltainen julkisivuremontti Asunto Oy Kristian
Asunto Oy Kristian on Kruunuhaassa oleva kolmentoista asunnon vuonna 1906 valmistunut taloyhtiö. Taloyhtiön julkisivujen ja etenkin vesikatteen kunto oli vuosien saatossa rapistunut ja edellisistä suuremmista korjauksista oli jo paljon aikaa. Teimme taloon kokonaisvaltaisen julkisivu ja vesikaton korjaussuunnittelun ja nyt talo seisookin ylpeänä paikoillaan uusiutuneena ja täydessä loistossaan. Vastasimme lisäksi urakan valvonnasta kohteessa. Kohde sijoittui kolmanneksi Vuoden 2019 Julkisivuremonttikilpailussa, jossa palkittiin aikakauden arkkitehtuuria kunnioittavia ja mallikkaita rakennuksia. Palkinto julkistettiin lokakuussa 2019.
As Oy Kristian 17 on suojeltu rakennus, jonka koristeellisen julkisivun rappauksessa on harvinainen suomukuviointi. Koristeet ja rappaus olivat talossa kuluneet melkein näkymättömiin ja väri haalistunut vuosien saatossa.
Talo on hyvin koristeellinen. Kaikista koristeista, kuvioista ja listoista säilytettiin fragmentti eli pala vanhaa kuviota ja rappausmallia. Tämän vanhan mallin avulla tehtiin peltimalli, joka ohjauskiskojen avulla leikkasi rappauslaastin talon julkisivuun alkuperäisen mukaisesti. Lisäksi asiantuntija teki talon kahden päällekkäisen suomun kuviot julkisivun pintaan käsin – yksi suomu kerrallaan.
Talon väritys kaivettiin esiin vanhoista rakenteista rakennuskonservaattorin toimesta. Vanhoista paljastuneista sävyistä valittiin yhdessä Helsingin kaupunginmuseon kanssa oikeat sävyt. Helsingin kaupunginmuseo oli tiiviisti mukana värien ja parvekekaiteiden määrityksessä. Rakennuksen parvekekaiteet tehtiinkin täysin vanhan hengen mukaisesti ja nykyiset turvamääräykset täyttäen.
Sisäpihan julkisivurappaus ja kaikki parvekkeet sekä vesikaton pellitykset ja kattoturvatuotteet uusittiin.
”Asunto-osakeyhtiö Kristian 17 on erittäin onnistunut esimerkki jugend-ajan arkkitehtuuria kunnioittavasta ja vaalivasta kulttuuriperintotyöstä. Remontti on edellyttänyt perusteellista rakennushistoriallista selvitystyötä ja huolellista ja ammattitaitoista suunnittelua etenkin, kun on haluttu palauttaa julkisivun reliefmäisyys ja rappausstrukstuurit alkuperäisen mukaisiksi. ”
JULKISIVUREMONTTI 2019 TUOMARISTO