Niiralan 100-vuotiaan koulun vaativa peruskorjaus alitti hankebudjetin

Niiralan vanha koulu Kuopion keskustassa avautui syksyllä 2022 uudistuneena, kun suojeltu arvorakennus peruskorjattiin uusille pienille oppilaille. Vaativaan maailmanaikaan sattunut peruskorjaus alitti budjetin, ja aikataulu venyi vain aavistuksen.

Kuopion Tilapalvelut käynnisti Niiralan koulun peruskorjauksen hankesuunnittelun vuonna 2019. Kohde oli toiminut viime vuosina muiden koulujen väistötiloina, mutta peruskorjauksella se haluttiin palauttaa noin 300 alakoululaisen ja 50 esikoululaisen käyttöön. Suunnittelun alussa kaikki vaihtoehdot olivat vielä pöydällä, paitsi ettei suojeltua arvorakennusta voitu purkaa.

”Halusimme varmistaa, että tilat on mahdollista peruskorjata koulukäyttöön kohtuullisilla kustannuksilla, vaikka rakennus olikin teknisesti vanhentunut”, kertoo Kuopion Tilapalvelujen rakennuttaja Marko Väätäinen. Kouluverkon tarkastelu osoitti, että keskustassa koululle oli tarvetta jatkossakin. ”Niinpä Niiralan koulu on ja pysyy!”

Rakennuttajakonsultiksi valittiin tuttu kumppani Sweco. ”Hanke toteutettiin yhteistoiminnallisella projektinjohtourakalla, joten halusimme mukaan rakennuttajakonsultin, jolla on laaja-alaista kokemusta”, Väätäinen sanoo. Ison talon resurssit osoittautuivat arvokkaiksi, kun rakennuttajakonsultin roolia oli tarpeen kesken hankkeen kasvattaa. ”Swecolta löytyi tiukoissa paikoissa joustonvaraa.” Sweco vastasi myös hankkeen rakennusteknisestä valvonnasta ja kosteudenhallintakoordinoinnista.

Henkilövaihdosten keskellä hankkeeseen toi vakautta rakennuttamisen projektipäällikkönä lähes alusta asti toiminut Swecon Teemu Heiskanen. Väätäisen mukaan hän hoiti asioita rauhallisesti kovien aikataulupaineiden keskellä, mikä eheytti tilannetta. ”Tietoa siirtyi Teemun kautta, ja töitä tehtiin projektin eduksi ilman tiukkoja rooleja ja yhtiörajoja.”

Poikkeuksellinen maailmantilanne hidasti aikataulua alle pari viikkoa

Kohde vastaanotettiin syksyllä 2022 vain 1,5 viikkoa alkuperäisestä aikataulusta myöhässä, ja esiopetus pääsi alkamaan ajallaan lukukauden alussa. Viivytysten taustalla oli poikkeuksellinen maailmantilanne. Toinen korona-aalto iski työmaalle kesäkuussa 2022.

”Yhtäkkiä työmaalta hävisi 500 työtuntia”, Heiskanen muistelee. Lisähaastetta toi maailmantilanteen aiheuttama materiaali- ja komponenttipula, mikä hidasti esimerkiksi IV-koneiden toimintakokeita.”

Hankebudjetti alittui kolmella miljoonalla

Niiralan koulun peruskorjaus valmistui lopulta kolme miljoonaa euroa alle hankebudjetin. Se oli tuntuva saavutus, koska purettavaa oli ennakoitua enemmän. Väätäisen mukaan vanhan koulun peruskorjauksessa ei haluttu ottaa minkäänlaisia riskejä. ”Käytettävyydestä ei tingitty. Tilojen terveellisyys ja turvallisuus menivät kaiken edelle.”

Kaikki välipohjat purettiin alalaattapalkiston kantavaan pintaan asti ja tyhjennettiin orgaanisesta materiaalista. Myös sydänmuuria jouduttiin purkamaan, jotta uudet ilmanvaihtokonehuoneet mahtuivat ullakolle rakennuksen vesikaton alkuperäistä muotoa muuttamatta. Julkisivu ja vesikatto uusittiin, mutta niiden ulkonäkö säilyi ennallaan. ”Kouluun lisättiin myös kaksi hissikuilua, mikä vaati maapohjan vahvistusta ja välipohjien puhkomisen”, Heiskanen kertoo.

Budjetin alitus oli Väätäisen ja Heiskasen mielestä yhteistoiminnallisen projektinjohtourakan ansiota. Rakennusurakoitsija pääsi vaikuttamaan toteutusratkaisuihin ja toi hankkeeseen arvokasta kustannustietoa. ”Yhteistoiminnallinen hankemuoto onkin paikallaan juuri tällaisissa teknisesti haastavissa, aikataulukriittisissä ja monimutkaisissa hankkeissa”, Heiskanen sanoo.

Väätäisen mielestä urakkamalli auttoi myös riskien hallinnassa ja jakamisessa. Kukaan osapuoli ei ajanut vain omaa etuaan, vaan päätökset tehtiin yhdessä. ”Suunnitteluratkaisuja voitiin muuttaa helposti työmaan edetessä ilman lisämuutoskäsittelyä vain yhdessä päättämällä.”

Niiralan koulu näyttää peruskorjauksen jälkeen samalta kuin ennenkin, ja myös sisällä säilytettiin monia suojeltuja osia, kuten käytävien ja aulojen ovia, jalkalistoja ja kaiteita. Vanhoihin raameihin yhdistettiin luokkahuoneissa siirtoseinät, mikä lisää tilojen monikäyttöisyyttä. Koulu sai pihalleen myös prosenttitaideperiaatteella toteutetun Pekka ja Teija Isorättyän Huu-Ha-teoksen. Ruostumattomasta teräksestä tehty pöllö toimii valoveistoksena, 6-metrisenä lyhtynä, joka vartioi koulua kaupungin nukkuessa.

Kuva: Kuopion Tilapalvelut, Vicente Serra

Ole meihin yhteydessä!

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.