Parmacon dynaamiset kiertotalousrakennukset vähentävät materiaalipäästöjä
Uudelleen käytettävien ja siirrettävien rakennusten edelläkävijä Parmaco ja Swecon rakennesuunnittelijat tekevät tiivistä yhteistyötä. Kun sama rakennus taipuu elinkaarensa aikana moneen käyttöön, rakentamisen hiilijalanjälki on jopa 73 prosenttia pienempi.
Siirrettävän rakennuksen hiilijalanjälki jopa 73 % pienempi
1960-luvulla perustettu kotimainen Parmaco on pioneeri uudelleen käytettävien julkisten rakennusten toteuttajana. Keväällä 2024 yhtiö valittiin Euroopan 30 kiertotalousedelläkävijän joukkoon, koska siirtokelpoiset ja muuntojoustavat rakennukset tuottavat selvästi tavanomaista vähemmän ympäristövaikutuksia.
”Swecon toteuttaman hiilijalanjäljen laskennan mukaan siirtokelpoisen puukoulun hiilijalanjälki on jopa 73 prosenttia pienempi kuin vastaavan kokoisen paikalla rakennetun puu- tai betonirakennuksen”, kertoo Parmacon suunnittelupäällikkö Antti Soininen.
Parmacon tavoitteena onkin muuttaa rakentamisen tapaa. Siirtokelpoiset rakennukset voivat toimia elinkaarensa aikana ensin esimerkiksi päiväkotina, sitten kouluna ja lopuksi hoivakotina.
Parmaco luottaa tuttuihin rakennesuunnittelijoihin
Parmaco on tehnyt yhteistyötä Swecon puurakennesuunnittelijoiden kanssa vuodesta 2018 asti, ja yhdessä toteutetaan vuosittain 10–30 kohdetta. Suurimmat ovat tuhansien neliöiden kouluja.
”Swecolta löytyy asiantuntevaa porukkaa, joka tekee tarkkaa työtä”, Soininen sanoo. Myös haasteisiin järjestyy aina ratkaisu, ja Soininen arvostaa suunnittelijoiden luotettavuutta tiukoissa aikatauluissa. Joskus suunnittelulle jää aikaa vain viikko. ”Kun jokin asia sovitaan, sen voi jättää heidän huomaansa tietäen, että homma etenee ilman perään kyselyä ja vahtimista.”
Yhteistyötä lujittavat vuodesta toiseen samoina pysyvät projektipäälliköt ja suunnittelijat, mikä lisää ymmärrystä esimerkiksi tuotantotekniikasta. Sweco tekee rakennesuunnittelua myös Parmacon kilpailijoille, mutta eri toimijoita palvelevat eri tiimit ja projektipäälliköt. ”Suunnittelijoita ei käytetä asiakkuuksissa ristiin”, kertoo Swecon projektipäällikkö Susanna Friman.
Modulaarisuuteen perustuva muuntojoustava rakentaminen vaatii ennakointia
Dynaamiset puurakennukset suunnitellaan yhtä pitkälle käyttöiälle kuin perinteiset paikalla rakennetut rakennukset. Jotta samat moduulit palvelevat erilaisia käyttäjiä, huonejakoa pitää pystyä muuttamaan ja kerroksia lisäämään joustavasti, kun rakennus siirretään uuteen paikkaan.
”Muuntojoustoa vaativissa tilanteissa käytetään usein pilari-palkkirunkoa, koska se mahdollistaa seinälinjojen muuttamisen ja tilojen avartamisen tai sulkemisen”, kertoo Swecon rakennesuunnittelija Ina Kaugin. Muuntojoustavuus vaatii myös ennakointia. ”Varaudumme jo nykyisissä rakennejärjestelmissä lainsäädännön muutoksiin liittyen esimerkiksi palokatkoihin.”
Elinkaaripäästöjen kannalta rakenteiden optimointi on tärkeää. Tyyppirakennuksissa vältetään kaikkea materiaalihukkaa, ja esimerkiksi lattiavasat ja eristevillat tilataan suoraan oikeassa mitassa. ”Optimoimme myös kantavat rakenteet äärimmilleen. Mitään ei ylimitoiteta”, Kaugin lisää.
Projektien hektisessä toteutusaikataulussa työmaalle tarvitaan joskus väliaikaiset tuentasuunnitelmat tai tehtaalle vaihtoehtoinen rakenneratkaisu vain tunneissa. ”Olemmekin yhteydessä päivittäin monta kertaa, ja yleensä ongelmat ratkeavat nopeasti.”
Kuva: Keimolanmäen koulu / Parmaco
Ruotsin-markkinoille uusi rakennejärjestelmä
Vähitellen yhteistyö on laajentunut vakiomoduulijärjestelmien suunnittelusta uusien rakennejärjestelmien kehittämiseen. Kauginista Parmacon tekemistä kuvaakin jatkuva kehittymisen halu. Samaa ei tehdä vuosikaupalla. ”Pohdimme yhdessä koko ajan, miten voisimme toteuttaa parempia ja tehokkaampia rakennejärjestelmiä.”
Sweco on ollut mukana kehittämässä Parmacon kaksikerroksisten koulurakennusten rakennejärjestelmää ja Ruotsin-markkinoille sopivaa järjestelmää, jossa moduulien kattorakenne oli ratkaistava uudella tavalla. Suomessa vesikatot asennetaan jo tehtaalla ylimmän kerrosmoduulin päälle, mutta Ruotsissa vesikatto nostetaan ylös vasta työmaalla, koska teiden kuljetuskorkeudet eivät salli koko kerrosmoduulien kuljettamista.
Ruotsiin on suunniteltu myös yksi Parmacon vastuullisimmista kohteista, Götaforsin koulu, joka sai korkeimman tason BREEAM-In-Use-ympäristösertifikaatin. Seuraavaksi Swecon teräsrakennesuunnittelijat auttavat kehittämään tyyppiratkaisuja Parmacon teräsrakenteisiin tilaelementteihin.
”Ostimme pari vuotta sitten Fixcel-nimisen yrityksen, jonka teräselementtituotteisiin tullaan kehittämään yhtä pitkälle vakioituja ja optimoituja ratkaisuja kuin puumoduuleihimme”, Soininen kertoo.
Yläkuva: Götaforsin koulu / Parmaco