Sujuva kaavoitus ja luvitus tukevat Kolin alueen matkailun kehittämistä

Kolin kansallismaisemat houkuttelevat yhä enemmän matkailijoita, ja siksi myös turvallisia pysäköintipaikkoja tarvitaan lisää. Swecon maankäytön, kaavoituksen ja ympäristön asiantuntijat edistävät rakennushankkeita Ylä-Kolintiellä.

Kolin Matkailuvisio tähtää Kolin kansallispuiston saavutettavuuden ja liikenneinfran parantamiseen sekä matkailun kasvattamiseen. Lieksan kaupunki kaavoittaa parhaillaan Kolilla alueita muun muassa hotellin ja pysäköintialueen rakentamista varten.

”Tarkoituksena on laajentaa kansallispuistoon kulkevien pysäköintimahdollisuuksia erityisesti Ylä-Kolilla”, kertoo Lieksan kaupungin elinvoimajohtaja Susanna Saastamoinen.

Sweco auttaa kaupunkia Ylä-Kolintiellä osayleiskaavan ja asemakaavan laadinnassa, ja siksi myös uuden pysäköintialueen vesilupaprosessi oli loogista luottaa saman asiantuntijan käsiin. ”Sweco on tehnyt meille viime vuosina useita kaavatöitä alueella, joten he pystyivät varmistamaan tarvittavat asiantuntijat saman organisaation sisällä”, Saastamoinen sanoo.

Pysäköintialue on tulossa paikalle, josta löytyi tihkuvesipinta eli alue, jossa lähteen vesi tihkuu maanpinnan läpi. ”Pysäköintialuetta ei voitukaan lähteä toteuttamaan suoraan rakennusluvan mukaan, koska tihkuvesipinta-alueelle rakentaminen vaatii vesilain mukaisen poikkeusluvan”, kertoo Swecon nuorempi suunnittelija Linnea Mäkinen.

Rakentaminen ei vaaranna luontotyypin suotuisaa suojelutasoa

Poikkeusluvan hakemisessa korostui lainsäädännön ymmärtämisen lisäksi luonnontieteellinen osaaminen. Lupahakemus sisälsi muun muassa kohteen perustiedot, alueen sijainti- ja kaavoitustiedot sekä tulevat rakentamistoimenpiteet.

”Arvioimme hakemuksessa myös rakentamisen vaikutuksia alueen tihkuvesipintaan ja keinoja ympäristövaikutusten pienentämiseksi”, Mäkinen kertoo. Tarkastelun tuloksena oli, että vaikka tihkuvesipinta jää pysäköintialueen alle, rakentaminen ei vaaranna huomattavasti alueen luontotyypin suotuisaa suojelutasoa. ”Erilaisia lähteikköluontotyyppejä on seudulla suhteellisen suuri määrä.”

Lisäksi Swecon asiantuntijat antoivat suosituksia keinoista, joilla rakentamisen vaikutuksia, kuten maisemahaittoja, pystytään vähentämään. ”Olennaista on hallita parkkialueella syntyviä hulevesiä ja huolehtia, että vieraslajit eivät leviä pintamaan mukana”, Mäkinen sanoo. Lisäksi maisemahaittoja pyritään minimoimaan poistamalla puustoa ja kasvillisuutta vain rakentamisen kannalta tarvittava määrä.

Viranomaiset tyytyväisiä vesilupahakemuksen laatuun

Yhteistyö Lieksan paikallisten viranomaisten, kuten ELY-keskuksen, kanssa oli Mäkisen mielestä todella sujuvaa. ”Se helpotti hakemuslupaprosessiin kuuluvaa työtä, kuten lähtötietojen hankintaa.”

Saastamoinen on puolestaan tyytyväinen Swecon asiantuntijoiden itsenäiseen toimintaan ja työnlaatuun. ”Prosessi sujui jouhevasti, ja hakemuksen sisällön laadusta on tullut hyvää palautetta myös viranomaisilta. Dokumentit oli toteutettu kerralla niin hyvin, ettei AVIlta tullut täydennys- tai lisäliitetarpeita.”

Sweco tukee alueen luvitus- ja kaavoitusprosesseja eri vaiheissa niiden hyväksyntään asti.

Kuva: Lieksan kaupunki, Pekka Ovaskainen

Ole meihin yhteydessä!

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.