Ekologinen kompensaatio osana luontokadon torjuntaa ja yritystoiminnan turvaamista
Valveutuneet yritykset tunnistavat, että niiden taloudellinen tuotto on useimmiten suoraan riippuvainen luonnon tuottamista ekosysteemipalveluista. Mitä paremmin luonto voi, sitä paremmat edellytykset kaikella yritystoiminnalla on jatkua kannattavana. Näin ollen ei ole lainkaan kaukaa haettua sanoa, että ekologinen kompensaatio on merkittävä keino yritysten pitkän tähtäimen toiminnan turvaamiseen.
Mitä ekologinen kompensaatio tarkoittaa?
Ekologisessa kompensaatiossa yhtäällä aiheutettu luontohaitta hyvitetään toisaalla täysimääräisesti. Tavallisimmin luontohaitan kompensointi eli luontohyvitys tehdään suojelemalla ja/tai ennallistamalla luontoa hankealueen ulkopuolella.
Lopputulemana luonnon määrä paikallisesti hankealueella vähenee, mutta säilyy alueellisesti samana. Tällöin hankealueen rakentaminen ei aiheuta luontokatoa.
Luontoteot askel oikeaan suuntaan
Valveutuneet yritykset tekevät työtä luonnon eteen eri konstein. Erotuksena ekologiseen kompensaatioon voidaan puhua luontoteoista. Niitä ovat mitkä tahansa luonnolle tehtävät hyvät teot, jotka eivät täytä kompensoinnin kriteerejä.
Esimerkiksi suojelu ja ennallistaminen ovat luontotekoja, kun ne eivät tähtää täysimääräiseen kompensaatioon. Luontoteot eivät ole vähäpätöisiä, vaikka niillä ei yllettäisi yhtä suureen hyvään kuin kompensaatiolla, sillä jokainen teko luonnolle on tärkeä.
Hanke voi olla myös luontopositiivinen. Tällöin luonnolle tehdään enemmän hyvää kuin hanke aiheuttaa haittaa eli luontohaitta ylikompensoidaan. Ylikompensaatiossa suojellaan ja/tai ennallistetaan enemmän kuin pelkkä täysimääräinen kompensaatio vaatisi.
Ekologinen kompensaatio luo sosiaalista toimilupaa
Ekologinen kompensaatio on luonnonsuojelulaissa vapaaehtoista. ELY-keskus voi kuitenkin antaa kompensaatiosta hyväksynnän, jolloin se kirjataan viralliseen kompensaatiorekisteriin.
Olipa kyseessä kuinka iso ja luontoa laajasti tuhoava hanke tahansa, vetää kompensaation virallinen hyväksyttäminen maton mahdollisten viherpesuväitteiden alta, sillä tällöin luonnonsuojeluviranomainen on varmistanut, että hanke todella korvaa aiheuttamansa paikalliset luontohaitat.
Mitä suuremmasta hankkeesta on kyse, sitä enemmän hanke tavallisesti aiheuttaa myös vastustusta. Vaikka kompensaatio tehdään aina luonnolle, sen avulla on mahdollista vähentää hankkeen aiheuttamia haittoja muun muassa paikallisille asukkaille, luonnon virkistyskäytölle, matkailulle ja porotaloudelle.
Kustannukset verrattain pieniä
Kompensaation hinta aiheuttaa usein huolta toimijoissa. On tietenkin totta, että mitä suurempi hanke on, sitä enemmän luontoa sen tieltä tuhoutuu ja sitä suurempi on kompensoinnin hinta.
Käytännön laskelmat ovat kuitenkin osoittaneet, että kompensaation kustannukset ovat enimmilläänkin joitakin prosentteja hankkeen kokonaiskustannuksista.
Kustannuksia voidaan myös merkittävästi pienentää noudattamalla lievennyshierarkiaa. Tällöin hankkeen luontovaikutuksia ensisijaisesti vältetään esimerkiksi sijoittamalla hanke paikkaan, jossa luontoarvot ovat jo valmiiksi vähäiset. Toissijaisesti luontohaittaa lievennetään hankealueella esimerkiksi perustamalla nurmikoiden sijasta niittyjä. Vasta viimesijaisesti jäljelle jäänyt luontohaitta kompensoidaan muualla.
Ekologinen kompensaatio osana lainsäädäntöä
Vaikka ekologinen kompensaatio on Suomessa verrattain uutta, tehdään sitä maailmalla paljon ja se mainitaankin jo yli sadan valtion lainsäädännössä.
Esimerkiksi Iso-Britanniassa lainsäädäntö määrää, että luonnon on oltava hankkeen rakentamisen jälkeen 10 % paremmassa tilassa kuin ennen rakentamista. Lisäksi osa kansainvälisesti merkittävistä yhtiöistä tekee kompensointia vapaaehtoisesti.
Eritoten ekologinen kompensaatio, mutta myös sen ”pikkuveli” luontoteot ovat tehokas keino hidastaa Suomessa ja maailmalla käynnissä olevaa luontokatoa.
Luontokadon ja ilmastonmuutoksen torjunta on pitkällä tähtäimellä väistämätöntä myös taloudellisen toiminnan näkökulmasta. Yritysten kannattaa olla tässäkin ennemmin edelläkävijöitä kuin perässä hiihtäjiä, sillä edelläkävijyys harvoin on haitaksi yrityksen maineelle ja kannattavuudelle.
Eini Nieminen, luontoasiantuntija, eini.nieminen@sweco.fi
Sweco tarjoaa ekologisen kompensaation ja luontotekojen koko paketit. Asiantuntijamme tukevat tarvittaessa monipuolisesti hankkeen luontohaittojen vähentämisessä ja siitä viestimisessä. He auttavat hankkeen sijoittamisen suunnittelussa, laskevat luontohaitat ja -hyödyt, etsivät alueet, joilla kompensointi tai luontoteot tehdään, sekä suunnittelevat ja toteuttavat käytännön toimet.


