4D-aikataulut

4D-aikataulut on modernein tapa tehdä aikataulusuunnittelua. Kun aikataulutuksessa hyödynnetään tietomalleja, hankkeen läpimenoaika voidaan varmistaa jo suunnittelun alkuvaiheessa. Digitaaliset työkalut tarjoavat tukea myös työmaan vaiheistamiseen, logistiikkaan ja seurantaan.

4D-työkalu rakentamisen aikataulusuunnitteluun

Tutkimukset osoittavat, että vain noin 30 prosenttia rakennushankkeen työajasta on tuottavaa. Tehokkuuden kannalta on tärkeää, että työmaalla tehdään oikeita asioita oikeaan aikaan. 4D-aikataulupalvelussa yhdistämme tietomallin ja hankkeen aikataulut. Näin tietomallista saadaan mahdollisimman suuri hyöty irti hankkeen kaikissa vaiheissa aina konseptoinnista toteutukseen.

4D-aikataulut onkin modernein tapa tehdä aikataulusuunnittelua. Se vähentää turhaa työtä, optimoi tekemistä ja auttaa ennakoimaan aikatauluriskejä.

Vaihtoehtovertailut ja toteutuksen optimointi

4D-aikataulut tehostavat hankkeen vuorovaikutusta, koska suunnittelijat, urakoitsijat ja tilaaja voivat pohtia 3D-näkymässä etukäteen, miten kohde kannattaa toteuttaa. Erilaisia asentamisjärjestyksiä voidaan testata ja etsiä näin purku- ja asennustöille optimaalisin vaiheistus osakokonaisuus kerrallaan.

Tutustu myös kehittämäämme Site360-työkaluun, jolla tavoiteaikataulu yhdistetään työmaan tämän hetkiseen tilanteeseen. Mallissa voidaan visualisoida eri väreillä eri urakoiden, kuten elementtiasennusten tai betonivalujen, tilanne sekä seurata asennusten etenemistä.

Logistiikka- ja turvallisuussuunnittelu

4D-aikataulupalvelu taipuu monenlaiseen käyttöön. 3D-tietomallissa voidaan suunnitella etukäteen esimerkiksi työmaan logistiikka, haalaus ja turvallistaminen. Tietomallissa onnistuvat myös dynaamiset törmäystarkastelut. Näin valitaan ennakoivasti paras mahdollinen sijainti työmaan pysäköinnille, materiaalien varastoinnille, turva-aidoille, työmaakopeille ja nostureille.

Lisäksi 4D-aikataulutus tehostaa käytön aikaista operointia ja tuotantoa. Esimerkiksi huoltoreitit voidaan suunnitella hankkeessa hyvissä ajoin ennen varsinaista toteutusta.

4D-aikataulupalveluilla optimoidaan

  • Suunnitelmien ja työmaan aikataulut
  • Asennusjärjestys ja työmaan vaiheistus
  • Työmaalogistiikka ja turvallistaminen
  • Huoltoreitit

 

 

Ole meihin yhteydessä!

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.