Laakson yhteissairaalan kuljetuksista vastaavat ihmisten rinnalla mobiilirobotit

Laakson yhteissairaalan kuljetuksista vastaavat ihmisten rinnalla mobiilirobotit

Laakson yhteissairaala edustaa valmistuessaan uudenaikaista terveydenhoitoa, mikä näkyy myös sisälogistiikassa. Mahdollisimman suuri osa kuljetuksista hoidetaan mobiiliroboteilla, jotka kuljettavat turvallisesti ja tehokkaasti niin pyykkejä, ruokaa kuin lääkkeitäkin.

Laakson sairaala-alueelle vaiheittain valmistuva Laakson yhteissairaala on Suomen suurimpia sairaalahankkeita. Se suunnitellaan osaksi Meilahden kampusta, joka tulee olemaan 2030-luvulla yksi pääkaupunkiseudun neljästä sairaala-alueesta. Tiloja on tulossa sekä Helsingin kaupungille että Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirille (HUS).

Sweco on ollut mukana Laakson yhteissairaalan logistiikkasuunnittelussa vuodesta 2019 asti, jolloin toteutettiin kuljetusautomaation esiselvitys. ”Hahmottelimme, miten paljon sisäisiin kuljetuksiin tarvitaan robotteja, mitä ne maksavat ja kuinka kannattavaa robotiikan hyödyntäminen on”, kertoo Swecon erityisasiantuntija Ville Ruuskanen.

Sittemmin sairaalalle on suunniteltu esimerkiksi ruokapalvelukonseptia. ”Laaksosta halutaan luoda maan uudenaikaisin sairaala, ja siksi myös sisäisistä kuljetuksista huolehditaan mahdollisimman laajasti automatisoiduilla ratkaisuilla, kuten mobiiliroboteilla.”

Robottien tilatarpeet huomioidaan jo suunnittelussa

Valtavan kokoisessa sairaalassa robottien on kuljetettava hyvin erilaisia kuormia. Robotiikka huomioidaankin jo tilasuunnittelussa, ja Swecon asiantuntijat ovat määritelleet yhdessä arkkitehtien kanssa robottien kulkureitit, latauspisteet ja minimitilatarpeet. Uudisrakentamisen etuna on, että mobiiliroboteille voidaan varmistaa tehokas toimintaympäristö alusta alkaen.

”Yhteissairaalaan on tulossa erilliset hissit henkilö- ja tavaraliikenteelle, ja jokaisessa kerroksessa on kaksi logistiikka-aulaa”, Ruuskanen kertoo. Lisäksi maan alle on suunniteltu huoltopiha, josta robotit hakevat tavararullakot ja jonne ne myös palautetaan. Näin robotit eivät liiku samoissa tiloissa potilaiden ja vierailijoiden kanssa. ”Se varmistaa turvalliset ja tehokkaat kuljetukset ilman häiriöitä, joita esimerkiksi tuolit tai muut satunnaiset esteet voivat aiheuttaa.”

Uusia innovaatioita sairaalalogistiikkaan

Mobiilirobottien käytössä pyritään innovatiivisuuteen, ja siksi vaihtoehtoihin tutustutaan laajasti. ”Valitsemme terveydenhuollossa ja teollisuudessa käytetyistä roboteista parhaiten juuri Laakson sairaalaympäristöön sopivat ratkaisut”, Ruuskanen sanoo. Näin robotiikka tukee yhteissairaalan eri toimintoja ja käyttäjiä heidän arjessaan.

Kaikkiin mahdollisiin kuljetuksiin ei ole vielä olemassa ratkaisuja edes maailmalla. Kehitystyön alla ovat esimerkiksi tyhjien sänkyjen automaattikuljetukset. Laaksoon halutaan kehittää myös monitoimirobotti, joka pystyy kuljettamaan sekä suuria rullakoita että pieniä kuormia huoneisiin. ”Sinänsähän erilaiset robotit pystyvät jo nyt vastaamaan monenlaisista materiaalitoimituksista aina pyykeistä ruokahuoltoon, näytteisiin, jätekuljetuksiin ja lääkkeisiin.”

Innovatiivisuuden lisäksi sairaalalogistiikassa kiinnitetään huomiota henkilöturvallisuuteen. Lääkekuljetukset ovat vaativimmasta päästä. ”Lääkekuljetuksissa koko kuljetusketjun on oltava murtovarma ja jäljitettävissä”, Ruuskanen korostaa. Ruokakuljetuksissa on puolestaan varmistettava, ettei ruoka pilaannu, ja hoitotarvikkeiden kuljetuksissa korostuu hoidon ja varastoitavien tarvikemäärien kannalta oikea ajoitus.

Sairaalahankkeen edetessä turvallista sisälogistiikkaa suunnitellaan eteenpäin yhdessä käyttäjien kanssa. Näin hahmotetaan etukäteen myös ihmisten ja robottien väliset rajapinnat. ”On tärkeää tietää, missä kohdassa automaatio ottaa vastuun kuljetuksesta ja missä kohdassa puolestaan luovuttaa sen takaisin ihmiselle”, Ruuskanen sanoo. Kun kaikki yksityiskohdat ovat tiedossa, kuljetusprosessi on joka kohdasta optimoitu, toimiva ja tehokas.

Kuva: TUG/mobiilirobotit

Ole meihin yhteydessä

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.