Olympiastadionin upeat maanalaiset tilat kestävät katseet ja kovat kuormat

Olympiastadionin upeat maanalaiset tilat kestävät katseet ja kovat kuormat

Historiallinen olympiastadion laajeni vuosia kestäneessä peruskorjauksessa pääasiassa maan alle. Jälkijännitettyjä paikallavalurakenteita hyödynnettiin maanalaisten liikunta- ja logistiikkatilojen kansirakenteissa, jotta tilat kestävät niin yllä olevien maamassojen kuin kymmenien rekka-autojen painon kansainvälisten megatapahtumien aikana.

Kaikkien suomalaisten tuntema Olympiastadion valmistui Helsinkiin vuonna 1938, vaikka olympialaiset siirtyivätkin sotien takia kesälle 1952. Stadionin laaja peruskorjaus aloitettiin liki 80 vuotta myöhemmin Museoviraston valvonnassa. Myös uudisrakentamista tarvittiin, jotta stadion toimii kansainvälisenä tapahtumapaikkana ja monitoimiareenana tulevinakin vuosikymmeninä.

”Klassisen ja siksi suojellun arkkitehtuurin takia uudisrakentaminen keskittyi maan alle stadionin ulkokaarelle”, kertoo Swecon jännitettyjen rakenteiden osastopäällikkö Jonas Heikkilä. Sweco vastasi mittavan peruskorjauksen päärakennesuunnittelusta, johon sisältyi muun muassa katettujen katsomojen teräsrakennesuunnittelu ja maanalaisten uudistilojen erikoissuunnittelu.

Maan alle suunniteltiin tiloja noin 20 000 neliötä, ja suurin osa niistä toteutettiin elementtien sijaan jälkijännitettyinä paikallavalurakenteina. Ratkaisua käytetään talonrakentamisen ohella siltarakentamisessa. ”Se mahdollisti myös maan päällä pohjoissisäänkäynnin katoksen kaarevat linjat.”

Jälkijännitys vastasi stadionin tilavaatimuksiin

Stadionin ulkokaaren alle tarvittiin monikäyttöisiä varastotiloja, kokouksiin sopiva monitoimitila, logistiikkakeskus ja liikuntakeskus. Jälkijännitettyjen rakenteiden etuja hyödyntämällä rakennekorkeudet saatiin minimoitua ja tiloista tuli avarat.

”Esimerkiksi liikuntakeskuksessa massiiviset jälkijännitetyt laattapalkit mahdollistivat sen, ettei tukipilareita tarvittu muualla kuin liikunta-alueiden laidoilla”, toteaa Swecon yksikön päällikkö Aleksi Keskinen. Kansilaattarakenteiden päälle tulivat stadionin laajat piha- ja oleskelualueet. Yksi erikoisimmista suunnitteluratkaisuista oli ripustaa joukkuetilat vetotangoilla yläpuolisista jälkijännitetyistä palkeista. ”Näin joukkuetilojen alapuolisesta voimailutilasta saatiin avara.”

Stadionin haastavat tilavaatimukset olivat tiedossa alusta asti. ”Poikkeuksellisen geometrian ja erittäin pitkien jännevälien takia jälkijännitetyt rakenteet olivatkin ainoa kustannustehokas vaihtoehto”, toteaa Swecon suunnittelupäällikkö Atte Heiskanen. Lisäksi tilojen pitää kestää kovia kuormia, kuten toista metriä maata. ”Kansainvälisten konserttien ja megatapahtumien aikana logistiikkakeskuksen kansirakenteen päällä saattaa olla parkissa myös useita kymmeniä rekka-autoja.”

Paikallavaluholveihin yhdistettyjen elementtipilareiden korkeus kohoaa jopa 10 metriin, ja järeimmät palkit ovat 23 metriä pitkiä, 1,5 metriä leveitä ja yli 2 metriä korkeita. Kaiken kaikkiaan jälkijännitetyt rakenteet vaativat yli 700 tonnia raudoitteita ja yli 100 kilometriä rasvapunosta, jolla betoni jännitetään kestämään kovat kuormat.

Laatu varmistettiin työmaaystävällisillä suunnitelmilla

Arvokohteessa kaikki tehtiin varman päälle, ja laadunvarmistus oli monivaiheista ja jatkuvaa. Esimerkiksi jälkijännitetyt kansirakenteet epoksoitiin ja vedeneristettiin, vaikka punostetut rakenteet ovat jo oikein suunniteltuina itsessään varsin vesitiiviitä. Suunnittelijoiden piti miettiä tarkkaan myös muottityötä ja raudoitusjärjestystä, koska massiiviset palkit ristesivät keskenään paljon. ”Raudoitteet suunniteltiin, esivalmistettiin ja tuotiin työmaalle valmiina”, Keskinen kertoo.

Heikkilä on tyytyväinen siihen, miten vähän työmaalla tarvittiin muutoksia, vaikka hanke oli laaja ja vaativa. ”Rakennesuunnitelmien laatu oli korkea ja ennen kaikkea työmaaystävällinen, mikä oli ihan välttämätöntä. Palkit olivat niin suuria, että asentaja seisoi asennustöiden aikana konkreettisesti muotin sisällä.”

Sweco on ollut laajasti mukana Olympiastadionin useita voittoja kahmineessa peruskorjausprojektissa. Kohteelle myönnettiin tänä vuonna myös arvostettu kansainvälinen tunnustus.