Skip to content

Sweco toteutussuunnittelukumppaniksi Oulun Energian kolmanteen sähkökattilahankkeeseen

Julkaistu 21.5.2026

Oulun Energia on valinnut Swecon toteutussuunnittelun kumppaniksi kolmannen sähkökattilan hankkeessa Oulussa. Sweco on ollut mukana hankkeessa esisuunnittelusta lähtien ja tukenut Oulun Energiaa myös kattilan hankinnassa. Hanke liittyy kaukolämmön uudistumiseen ja lämmöntuotannon kehittämiseen.

Kolmas sähkökattila on osa Oulun Energian kaukolämmön uudistumista, jossa lämmöntuotantoa kehitetään useita tuotantomuotoja rinnakkain hyödyntäväksi. Elektrodikattila muuntaa sähkön lämmöksi erittäin hyvällä hyötysuhteella ja toimii joustavana kuormana sähköjärjestelmässä. Kun sähköntuotanto perustuu yhä enemmän uusiutuviin, elektrodikattilat mahdollistavat uusiutuvan sähkön varastoinnin ja hyödyntämisen kaukolämmössä ja vähentävät fossiilisten polttoaineiden tarvetta.

Swecon toimeksianto kattaa sähkökattilahankkeen toteutussuunnittelun. Sweco on osallistunut hankkeeseen myös esisuunnitteluvaiheessa sekä tukenut Oulun Energiaa kattilan hankinnassa.

”Olemme tehneet Oulun Energian kanssa useita vastaavia hankkeita, mikä on selkeyttänyt vastuunjakoa ja työnjakoa. Kun hankinnat ja eri suunnittelualojen rajapinnat on määritelty etukäteen, projektin etenemistä on helpompi ohjata aikataulussa. Sähkökattilat liittyvät laajempaan kehitykseen, jossa kaukolämpöä tuotetaan useilla eri tavoilla rinnakkain,” projektipäällikkö Lauri Pienipaavola Swecolta sanoo.

Lisätietoja:

Teemu Karjalainen, Sweco puh. +358405798483 teemu.karjalainen@sweco.fi
Olli Nurmesniemi, Project Supervisor , Sweco, puh. +358503160211 olli.nurmesniemi@sweco.fi
Tiina Varhee, mediakontakti, Sweco, puh. 040 723 1231 ext.tiina.varhee@sweco.fi