Kriittisen infrastruktuurin resilienssi on vastuullisuutta

Yritysturvallisuus ja vastuullisuus mielletään usein erillisiksi: edellinen liittyy riskienhallintaan ja omaisuuden suojeluun, jälkimmäinen moraalisiin velvoitteisiin yhteiskuntaa ja ympäristöä kohtaan. Yritys on kuitenkin yhteiskunnallinen toimija, eivätkä sen turvallisuusratkaisut ole arvoista irrallisia. Missä määrin yritysturvallisuus ja kriittisen infrastruktuurin toiminnan turvaaminen voidaan ymmärtää vastuullisuutena? Tarkastelun viitekehyksenä käytän erityisesti normatiivisen etiikan näkökulmia.

Vastuullisuus arvosuhteena

Vastuullisuus on toimintaa, joka perustuu tietoiseen suhteeseen arvojen, velvollisuuksien ja vaikutusten kanssa. Se on sitoutumista siihen, mikä on oikein, hyvää tai kestävää – ei vain itselle, vaan myös muille. Vastuu kohdistuu johonkin, sillä on suunta, ja se edellyttää konkreettisia toimia. Yritysvastuu on yritysten tapa toteuttaa vastuullisuutta.

Aristoteleen hyve-etiikassa vastuullisuus on osa hyvää luonnetta ja viisasta toimintaa. Kantilaisessa etiikassa se puolestaan tarkoittaa velvollisuuksien täyttämistä – riippumatta toiminnan seurauksista.

Vastuullisuus ei ole itsenäinen, arvoneutraali toiminto, vaan se rakentuu aina suhteessa johonkin arvoasetelmaan. Se on moraalinen positio, joka edellyttää sekä käsitystä hyvästä että suhdetta johonkuhun – toisiin ihmisiin, yhteiskuntaan, tuleviin sukupolviin tai luontoon. Ilman tätä normatiivista kehystä vastuullisuus jää muotoilultaan tyhjäksi.

Yksi tärkeä arvoasetelma löytyy filosofi Hans Jonasin vastuuetiikasta. Jonasin mukaan teknologisessa maailmassa elävän ihmisen – ja analogisesti myös organisaation – tulee kantaa erityistä huolta tulevaisuudesta, myös silloin kun toiminnan seuraukset eivät ole täysin ennustettavissa.

Yritysturvallisuus osana yhteiskunnallista vastuuta

Yritys ei toimi irrallaan yhteiskunnasta. Sen olemassaolo on riippuvainen lainsäädännöstä, infrastruktuureista, työntekijöistä ja asiakkaista – mutta myös luottamuksesta ja yhteiskunnallisesta hyväksyttävyydestä. Yrityksen vaikutus ei rajoitu liiketaloudellisiin mittareihin, vaan ulottuu myös työpaikkoihin, alueelliseen kehitykseen, toimintojen jatkuvuuteen ja jopa kansalaisten turvallisuuteen. Yritys on osa yhteiskunnallista kudosta.

Näin ollen sen turvallisuustoimet – vaikka ne kohdistuisivat ensisijaisesti omaan toimintaan – heijastuvat laajemmin ympäristöön. Tästä syystä voidaan kysyä: onko yrityksen itseensä kohdistama suojaaminen samalla myös yhteisön suojaamista? Vastaus on myöntävä, edellyttäen että yritys tunnistaa oman vaikutuspiirinsä ja toimintansa eettisen ulottuvuuden.

Yritysturvallisuus moraalisena toimintana

Yritysturvallisuus voidaan määritellä toimintana, jonka tarkoitus on ehkäistä, hallita ja toipua häiriöistä, jotka uhkaavat yrityksen toimintakykyä, omaisuutta tai mainetta. Kapeasti tulkittuna tämä voi näyttäytyä sisäänpäin kääntyneenä, jopa itsekkäänä toimintana. Laajemmin nähtynä yritysturvallisuuden vaikutukset ulottuvat kuitenkin pitkälle: kriittiset toiminnot pysyvät käynnissä, työntekijät turvassa, asiakastiedot suojassa ja huoltovarmuus vakaana.

Näin ollen yritysturvallisuus on vastuullisuutta erityisesti silloin, kun se perustuu arvoasetelmaan (esim. turvallisuus, jatkuvuus, oikeudenmukaisuus) ja suojaa myös muuta kuin yritystä itseään. Se on yhteiskunnallisen edun vaalimista yrityksen käytössä olevien keinojen avulla.

Filosofi Martha Nussbaumin ajattelu tukee tätä näkemystä. Hänen kehittämänsä toimintakykyteorian mukaan ihmisarvoinen elämä edellyttää mahdollisuuksia vaikuttaa omaan elämäänsä. Yritysturvallisuus voi tätä kautta edistää työntekijöiden ja yhteisön hyvinvointia – suojelemalla työpaikkoja, tietoturvaa ja fyysistä turvallisuutta.

Turvallisuus yhteisen hyvän välineenä

Miksi juuri yhteisen hyvän palveleminen on vastuullisuutta, mutta yrityksen oman edun suojeleminen ei välttämättä ole? Vastaus liittyy vastuullisuuden eettiseen perusluonteeseen: se edellyttää suuntautumista muihin. Yrityksen oman toiminnan suojeleminen on vastuullista, jos yritys ymmärtää itsensä osaksi laajempaa kokonaisuutta ja toimintansa merkityksen yhteiskunnalle.

Yritykset tuottavat yhteiskunnalle monenlaista arvoa – työpaikkoja, palveluita, luottamusta ja vakautta. Filosofi Amartya Senin ajattelua mukaillen voidaan sanoa, että yritysten kriisinhallinta ja häiriönsietokyky voivat parantaa yhteiskunnan toimivuutta, ja monien yritysten osalta myös kokonaisturvallisuutta ja huoltovarmuutta.

Yritykset voivat myös olla haavoittuvuuksien lähteitä. Esimerkiksi Vastaamo-tapaus osoitti, kuinka yksittäinen organisaatio voi altistaa laajemman yhteiskunnan merkittäville riskeille. Tältäkin osin yrityksen toiminnan turvaaminen on moraalisesti perusteltua.

Filosofi Philip Pettitin mukaan yritykset ovat moraalisia toimijoita, jotka ovat vastuussa teoistaan. Hänen käsitteensä ”keskusteltava organisaatio” viittaa siihen, että yrityksen tulee olla avoin vuoropuhelulle – myös turvallisuusasioissa – olematta kuitenkaan liian sinisilmäinen.

Peter Singerin utilitaristinen etiikka puolestaan korostaa tekojen vaikutusta hyvinvointiin. Yritysturvallisuuden näkökulmasta tämä tarkoittaa sitä, että turvallisuustoimien tulisi minimoida haitat ja maksimoida hyödyt kaikille osapuolille – ei vain yritykselle. Esimerkiksi kyberturvallisuuden parantaminen suojaa paitsi yritystä itseään myös asiakkaita ja yhteiskuntaa laajemmin.

Kriittisen infrastruktuurin suojaaminen on vastuullisuutta

Edellä esitetyn valossa voidaan todeta, että yrityslähtöinen kriittisen infrastruktuurin suojaaminen – suunnittelun, toteutuksen ja käytönaikaisen hallinnan keinoin – on erityistä vastuullisuutta. Se perustuu arvoasetelmaan, jossa yritys ymmärtää roolinsa yhteiskunnallisena toimijana.

Turvallisuus ilman arvopohjaa voi olla teknisesti tehokasta mutta eettisesti ohutta. Kun yritys suojaa itseään osana yhteisönsä turvaamista, sen turvallisuustyö ylittää pelkän riskienhallinnan ja muuttuu moraalisesti merkitykselliseksi.

Tuomas Raivio, tuomas.raivio@sweco.fi

Kirjoittaja Tuomas Raivio on tekniikan tohtori, joka  johtaa Swecolla kriittisen infrastruktuurin kasvualuetta sekä toimii alan työelämäprofessorina Aalto-yliopistossa.