Massiivipuu loistaa Inkoon suurimmassa ruotsinkielisessä koulussa
Inkooseen valmistunut Kyrkfjärdens skola on vaikuttava yhdistelmä CLT-massiivipuuta ja huolella valittuja betonirakenteita. Käyttäjien iloksi puu näkyy luokissa ja yleisissä tiloissa tuoden hyvinvointia koulutyön arkeen.
Inkoon jokirannassa kirkon ja kotiseutumuseon välissä on ollut koulu jo vuodesta 1949 asti. Huhtikuussa 2023 vanhan koulun tilalle valmistui puinen Kyrkfjärdens skola, joka on kaupungin suurin ruotsalainen koulu. Purku- ja rakennustöistä sekä suunnittelun tilaamisesta vastanneelle Rakennuspartiolle kohde oli jo seitsemäs puukoulu- tai puupäiväkoti.
”Saimme huomattavaa hyötyä suunnittelunohjaukseen myös siitä, että arkkitehti ja Swecon rakennesuunnittelijat olivat meille ennestään tuttuja”, toteaa Rakennuspartion työpäällikkö Sebastian Hallén. ”Tutut suunnittelijat tiesivät heti, mitä me haluamme.”
KVR-hankkeen suurin haaste oli raaka-aineiden hintojen raju nousu, eikä työmaavaihekaan päässyt helpolla. Perustustöitä hidasti syksyllä 2021 jo marraskuussa alkanut talvi. ”Suunnittelun kustannukset pysyivät kuitenkin hyvin annetuissa raameissa”, Hallén toteaa.
Koulu saatiin valmiiksi laadusta tinkimättä säänsuojateltan alla, ja noin 200 esi- ja alakoululaisen lukuvuosi alkaa syksyllä ajallaan. Kesällä jäljellä on enää yhden vanhan osan purkaminen ja piha-alueiden viimeistely. Hallén on mielissään ensimmäisistä käyttäjäpalautteista. ”Käyttäjät ovat olleet vaikuttuneita uudesta koulusta, joka on varmasti Suomen hienoimpia.”
Kyrkfjärden näyttää ja tuntuu puukoululta
Puukoulujen paloturvallisuus on aina suurennuslasin alla, ja Kyrkfjärdenissä se varmistettiin massiivipuun luontaisilla palonkesto-ominaisuuksilla. Rakennuksen paloluokkaa nostettiin tarkoituksella P2:sta P1:een, jotta rakennus voitiin toteuttaa ilman sprinklerijärjestelmää.
”Se laskee ylläpitokustannuksia, ja samalla massiivipuisia CLT-elementtejä ja muita puupintoja voitiin jättää vapaasti näkyville”, kertoo Swecon puurakentamisen ryhmäpäällikkö Susanna Friman.
Puurakenteet näkyvätkin luokkien ulkoseinien puoleisilla sisäpinnoilla, auloissa ja porraskaiteissa. Pääportaiden ja musiikkisalin lattia on pakettia, ja muissa tiloissa on jalan alla mukavan tuntuista tekstiililaattaa, koska Kyrkfjärden on ”sukkakoulu”. Puuta on käytetty julkisivuverhouksena, jonka alla ovat piilossa tuulensuojakipsilevyillä suojatut CLT-elementit. Puun läsnäolo parantaa sisäilman laatua ja lisää käyttäjien hyvinvointia koulutyön arjessa.
”Rakennus todella näyttää, tuntuu ja tuoksuu puukoululta”, Friman sanoo tyytyväisenä.
Betonirakenteilla on paikkansa
Massiivipuuta on käytetty Kyrkfjärdenissä kaiken kaikkiaan noin 1500 kuutiota . Puusta on tehty myös koulun komea korkea katto, jonka toteutus onnistui yhdistämällä päällekkäin kaksi naulalevyristikkoa. Myös betonirakenteilla on koulussa oma tärkeä roolinsa.
”Betonista on tehty rakennuksen ontelolaatta-alapohja, sokkelit ja väestönsuoja”, Friman sanoo. Erikoisimpia rakenneratkaisuja on välipohjan CLT-betoni-liittolaatta. ”Suomessa ratkaisua on käytetty suhteellisen vähän, mutta meillä sen toimivuudesta on jo useita hyviä kokemuksia.”
Myös Rakennuspartio on tottunut käyttämään eri materiaaleja sen mukaan, mikä sopii eri käyttötarkoituksiin parhaiten. ”Toki näemme puun käyttöä mielellämme lisää pelkästään sen pienemmän hiilijalanjäljen takia”, Hallén sanoo.
Kuva: Arkkitehdit Frondelius+Keppo+Salmenperä Oy