Nobinan uusi sähköbussivarikko valmistui projektinjohtopalvelulla seitsemässä kuukaudessa
Nobinan täyssähkölinja-autojen varikko Oulussa valmistui liikennöintiä varten vain seitsemässä kuukaudessa ja tavoitebudjetissa keskellä talven kireimpiä pakkasia. Hankkeen toteutusmuodoksi valittiin Swecon projektinjohtopalvelu, johon kaikki osapuolet sitoutuivat.
Projektinjohtopalvelu varmisti rakentamisen aikataulun ja budjetin
Pohjoismaiden suurin linja-autoliikenteen liikennöitsijä Nobina on toiminut jo kauan pääkaupunkiseudulla ja Turun alueella. Kesällä 2024 sähköbussiliikennöinti aloitettiin myös Oulussa.
”Turussa kaikki kalustomme on sähköistä ja HSL:n alueellakin jo yli puolet, ja nyt uudet sähköbussit tukevat myös Oulun kaupungin liikenteen päästöjen vähentämistä”, kertoo Nobinan kehityspäällikkö Janne Pusa.
Loppuvuodesta 2023 varikkotontilla kasvoi yhä metsää, mutta liikennöinnin piti alkaa päivälleen 3. kesäkuuta. Sähköbussivarikon rakentamiseen jäi aikaa vain seitsemän kuukautta. Swecon rakennuttamisen asiantuntijat ehdottivat toteutusmuodoksi projektinjohtopalvelua (PJP). Sen etuna on hankkeen toteutus lyhyemmässä ajassa ja pienemmillä kustannuksilla.
”Kannamme PJP-toteutuksessa kaikki päätoteuttajan vastuut ja huolehdimme esimerkiksi aikataulun ja budjetin seurannasta sekä hankinnoista”, kertoo Swecon Construction Director Juha Mäkelä.
Pusan mukaan osaava tuki rakentamisessa oli Nobinalle tärkeää, koska liikennöijän on pystyttävä keskittymään liikennöinnin käynnistämiseen. Jotta bisnes olisi kannattavaa, rakentamisprosessin on oltava ruohonjuuritasoa myöten äärimmäisen kustannustehokas.
”Swecon projektinjohto loi varmuutta siihen, että meillä on osaava apu projektia pyörittämässä, ja Juha piti pakan vakaalla kädellä kasassa.”
Yli 40 sähköbussin varikko valmistui aikataulussa ja alle tavoitebudjetin. Pusa uskoo, että hanke olisi ollut vaikea saada onnistumaan perinteisellä projektimallilla. Projektinjohtopalvelu mahdollisti ketterämmän tavan aloittaa rakennustyöt, vaikka suunnittelu oli yhä kesken.
”Toteutus oli selkeästi nopeampi, ja voinkin suositella projektinjohtopalvelua ehdottomasti projekteihin, joissa on kova aikataulupaine ja tarve kustannusten seurannalle.”
Työmaan johtamisen tavoitteena rakentamisen laatu ja turvallisuus
Varikkohankkeen toteutuksessa työmaan johtamiskokemus oli tärkeä osa aikataulu-, laatu- ja kustannushallintaa. Swecon asiantuntijat keskustelivat suoraan jokaisen tontille tulevan palveluntuottajan kanssa, mikä varmisti eri vaiheiden toteutuksen juuri oikeaan aikaan.
”Valitsimme työmaalle vain toimittajia, jotka tiesimme ehdottoman luotettaviksi”, Mäkelä korostaa. Tiivis yhteistyö työmaan kanssa varmisti tekemisen laadun ja turvallisuuden. ”Työtapaturmia ei sattunut ainuttakaan, vaikka runkovaiheeseen osuivat talven kovimmat pakkaset, jotka hidastivat tai pysäyttivät tekemisen kokonaan 17 päivänä.”
Rakenneratkaisut säästivät toteutusaikaa
Sweco oli mukana myös bussivarikon LVI– ja rakennesuunnittelussa. Nobina asetti suunnittelulle selkeät tavoitteet. ”Tulemme toimimaan Oulussa vuosikymmeniä, joten halusimme rakennuksen, joka kestää, mutta kustannustehokkaasti ilman mitään ylimääräistä”, Pusa sanoo.
Varikko toteutettiin teräsrunkoisena ja puukattoelementeillä. ”Se oli taloudellinen ja toimiva ratkaisu, jossa vesikatto saatiin rungon päälle nopeasti”, kertoo Swecon rakennesuunnittelija ja työmaainsinööri Henry Pått.
LVI-suunnittelun erityispiirteenä olivat ATEX-tilat ja linja-autojen pesulaitteisto. Lisäksi LVI-tekniikan piti tukea tilaajan toimintoja monipuolisesti. ”Siksi kohteeseen suunniteltiin laaja hyödykeverkosto niin öljyille kuin paineilmalle”, kertoo Swecon LVI-suunnittelun osastopäällikkö Olli Koivisto, joka vastasi myös kohteen LVI-valvonnasta.
PJP-toteutus mahdollistaa suunnittelijoiden läsnäolon työmaalla esimerkiksi työmaainsinöörin roolissa. Se antaa suunnittelijoille arvokasta työmaakokemusta ja mahdollistaa suunnitteluratkaisujen kehittämisen. ”Vaihdoimme esimerkiksi pintalaatan betonia nopeammin kuivavaksi Plaano-tasoitteeksi, ja bussien latauspisteiden rakenteet tehtiin betonielementeistä, jotka vain nostettiin paikoilleen.”
Mäkelä kiittelee niin Nobinan kuin koko suunnittelu- ja työmaaorganisaation sitoutumista yhteisiin tavoitteisiin. ”PJP-toteutus ei päästä ketään helpolla, mutta kun yhteispeli toimii ja kaikki ovat valmiita joustamaan, lopputulos vastaa tilaajan tavoitteita.”