Omaisuudenhallintasuunnitelma yhdistyy Vesikolmion strategiaan

Vesikolmio Oy tuntee vastuunsa kriittisen infrastruktuurin toimijana. Vesihuoltoyhtiö tilasi Swecolta omaisuudenhallintasuunnitelman, joka kytkeytyy sekä yhtiön strategiaan että päivittäiseen toimintaan.

Vesihuoltoyhtiö Vesikolmion omaisuudenhallintasuunnitelma

Uudistuva vesihuoltolaki velvoittaa vesihuoltoyhtiöt laatimaan omaisuudenhallintasuunnitelman. Kalajokilaaksossa toimiva tukkuvesiyhtiö Vesikolmio Oy toimi asiassa ennakoivasti ja tilasi omaisuudenhallintasuunnitelman Swecolta jo ennen lakimuutosta.

”Halusimme varmistaa, että meille jää riittävästi aikaa suunnitelman laatimiseen ja viemiseen niin strategiaamme kuin päivittäiseen toimintaan”, kertoo Vesikolmio Oy:n toimitusjohtaja Risto Bergbacka. Omaisuudenhallintasuunnitelma tukee muun muassa vesihuoltoyhtiön korjausvelan hallintaa ja investointien aikatauluttamista pitkällä tähtäimellä.

Koska vesihuolto kuuluu kriittiseen infraan, omaisuuden suunnitelmallinen kunnossapito ja kehittäminen ovat osa riskienhallintaa ja yhteiskunnan huoltovarmuutta. ”Haluamme turvata asiakkaillemme puhtaan käyttöveden saannin ja jätevesien käsittelyn pitkälle tulevaisuuteen.”

Projekti lyhyesti

  1. Ennakoiva lähestymistapa: Vesikolmio Oy tilasi Swecolta omaisuudenhallintasuunnitelman ennen vesihuoltolain muutosta, integroiden sen strategiaan ja päivittäiseen toimintaan.
  2. Riskienhallinta ja huoltovarmuus: Suunnitelma tukee Vesikolmion korjausvelan hallintaa, investointien aikataulutusta sekä kriittisen infrastruktuurin huoltovarmuutta.
  3. Työpajojen rooli: Suunnitelman sisältö syntyi työpajoissa, joissa käsiteltiin mm. hallintoa, vesihuolto-omaisuutta, tietojärjestelmiä ja investointeja.
  4. IT-asiantuntijoiden konsultointi: Swecon teollisuusjärjestelmien IT-asiantuntijat konsultoivat prosessia laaja-alaisen omaisuudenhallinnan varmistamiseksi.
  5. Kokonaisinvestointitarve: Suunnitelma tarjoaa pitkän aikavälin taloussuunnitelman ja kehitystehtävät, ja korostaa yhtiön kokonaisinvestointitarpeen tuntemisen tärkeyttä.
Ilmakuva teollisuusalueesta metsän reunalla, rakennuksia ja parkkipaikkoja näkyvissä.

Omaisuudenhallintasuunnitelma syntyi työpajoissa

Vesikolmiolla systemaattista omaisuudenhallintaa oli jo pistetty vireille, mikä auttoi käytäntöjen dokumentoinnissa ja kehitystarpeiden kartoittamisessa.

”Vesikolmiolla on todella motivoitunut ja tehokas pieni organisaatio, mikä helpotti suunnitelman laatimista”, toteaa Swecon projektipäällikkö Jaana Pulkkinen. Suunnitelman sisältö syntyi vuoropuhelun kautta. ”Järjestimme työpajoja, joissa käsittelimme esimerkiksi hallintoa, vesihuolto-omaisuutta, tietojärjestelmiä, kunnossapitoa ja investointeja.”

Kokonaisajattelu on Pulkkisesta tärkeää, jotta vesilaitoksen toimintaa katsotaan riittävän laajalla skaalalla. Omaisuuteen sekä omaisuudenhallintaan kuuluvat olennaisena osana myös tietokoneet, tietojärjestelmät ja ohjelmistot. ”Siksi konsultoimme prosessin aikana Swecon teollisuusjärjestelmien IT-asiantuntijoita.”

Bergbacka pitää ulkopuolisen asiantuntijan suurimpana arvona taustaosaamista, mikä auttoi löytämään toiminnan eri osa-alueilta kehitystä kaipaavat kohdat. ”Swecon projektipäälliköstä huomasi myös heti vesilaitostaustan sekä vahvan laitos- ja verkosto-osaamisen.”

Omaisuudenhallintasuunnitelma kertoo kokonaisinvestointitarpeen

Omaisuudenhallintasuunnitelma toimii kokonaiskatsauksena omaisuudenhallintaan, joka on johtamisjärjestelmä. Suunnitelma sisältää pitkän aikavälin taloussuunnitelman sekä kehitystehtävät vastuuhenkilöineen ja toteutusvuosineen. Se siis kokoaa yksiin kansiin, miten vesihuoltoyhtiön koko omaisuudesta pidetään huolta ennakoivasti.

”Systemaattisella omaisuudenhallinnalla tähdätään resurssien riittävyyteen, oikea-aikaisiin investointeihin, talouden tasapainoon ja toimintavarmuuden ylläpitoon”, Pulkkinen sanoo. Tasapainoilu eri investointitarpeiden välillä on aina haastavaa, ja siksi yhtiön on tärkeää tuntea kokonaisinvestointitarve. ”Vaikka yhtiössä olisi tehty mittavia laitosinvestointeja, investointitarve ei poistu vedenjakeluverkostosta.”

Suunnitelma on lähtölaukaus Vesikolmion strategiselle omaisuudenhallinnan kehittämiselle, ja dokumentti toimiikin yhtiössä juuri sellaisena monitasoisena johtamisen ja päätöksenteon työkaluna kuin on tarkoitettu. Se on uusi askel myös Vesikolmion vastuullisuustyössä.

”Tähän asti olemme keskittyneet edistämään ympäristövastuullisuutta ja hiilineutraalia jätevedenpuhdistusta, mutta nyt omaisuudenhallinta laajentaa vastuullisuusnäkökulmaamme myös toimintamme jatkuvuuden turvaamiseen”, Bergbacka sanoo.

Ole meihin yhteydessä

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.