Rakkaudesta vanhoihin taloihin
Kun Sanna Snell päätti vaihtaa työpaikkaa, hän nosti luurin ja soitti Swecolle. Keskustelujen jälkeen hänelle soitettiin takaisin ja ehdotettiin, että hän perustaisi Turkuun kokonaan uuden osaston. Nyt osastolla on jo viisi henkeä ja Sanna nauttii uudesta roolistaan esihenkilönä.
Nimi: Sanna Snell
Titteli: osastopäällikkö
Koulutus: graafinen tekniikka, DI & rakennustekniikka AMK
Swecolla: 2 vuotta
Harrastukset: jooga, käsityöt, veneily perheen kanssa
Elämän isoimman ammatillisen haasteen edessä
”Minulle tuli edellisessä työpaikassani olo, että haluaisin tehdä töitä isommassa organisaatiossa. Entinen esihenkilöni oli Swecolla töissä ja sain häneltä puhelinnumeron, johon soittaa. Tiedusteluni sai positiivisen vastaanoton ja jäin odottamaan mitä tuleman pitää. Pian minulle soitettiin takaisin ja kysyttiin, haluaisinko perustaa Turkuun kokonaan uuden tutkimusosaston. Olin alkuun hämmästynyt, sillä minulla ei ollut ollut tämänkaltaista selkeää vetovastuuta aikaisemmin. Tehtävä kiinnosti minua kuitenkin paljon ja halusin haastaa itseni.
Arvostan todella paljon, että minuun luotettiin ja minulle annettiin mahdollisuus. Olen saanut pikkuhiljaa kasvattaa kokemusta ja minulla on ollut muun organisaation täysi tuki. Olen myös itsestäni ylpeä, että otin tämän haasteen vastaan. Olen ollut osastopäällikkönä nyt kaksi vuotta. Alkuun olin yhden naisen osasto, mutta nyt tiimissäni on jo viisi henkeä.”
Kaikista kannetaan huolta
”Opintojen aikana diplomityön ohjaajani sanoi minulle, että minusta tulisi hyvä esihenkilö. Se tuntui silloin vähän hassulta, vaikka tietenkin hyvältä kommentilta. Myöhemmin tajusin, kuinka paljon uskoa se antoi minulle, kun sitten sain esihenkilövastuun. Ajattelin, että voin uskaltaa yrittää, kun arvostamani henkilö on minuun uskonut.
Nautin tosi paljon esihenkilötyöstä, vaikka tykkään myös hoitaa asiakkuuksia ja tehdä asiakasprojekteja eli muun muassa ryömiä vanhojen talojen alla ja kiivetä rapistuneille ullakoille. Esihenkilönä haluan tsempata ja kehua aina kun tilaisuus on. Suomessa kehuminen ei ole kovin juurtunutta työelämässä. Itsekin olen saanut kehuista voimaa.
Swecolla ymmärretään, että kaikki me tullaan töihin henkilökohtaisten hankaluuksien ja painolastien kanssa sellaisina kuin olemme. Jos jollakulla on vaikeaa, se ymmärretään. Meidän tiimissä kannetaan huolta toistemme jaksamisesta, ilmapiiri on välitön. Itsekin pyrin olemaan mahdollisimman avoin ja helposti lähestyttävä.”
Joogaohjaajana tutkintojen välissä
”Opiskelin Aallossa puunjalostustekniikan puolella graafista tekniikkaa sekä sivuaineena kognitiivista neurotiedettä. Valmistuin pahimpaan taantumaan 2008. Jo opiskeluaikana minulla oli ollut haastavaa, sillä en kokenut pääainettani ihan omakseni. Opinnot olivat tosi teoreettisia, enkä keksinyt, mitä alan tehdä.
Valmistumisen jälkeen tein joogaohjaajan töitä täystoimisesti pari vuotta. Joku voisi ajatella, että nämä pari vuotta oli jonkinlaista välitilaa tai hukkaan heitettyä aikaa, mutta eivät ne olleet. Joskus tuntuu, että kaiken mitä olen oppinut, olen oppinut joogassa. Kun tekee harjoitusta, joutuu käymään läpi paljon asioita, oppii itsetuntemusta ja nämä henkiset valmiudet kantavat harjoituksen jälkeenkin. Tuli sitten miten haastavia tilanteita tai pelkoja eteen tai minne ikinä sitten menenkin, tiedän, että pystyn fokusoimaan ja mikä tärkeintä, hengittämään. Kaikesta aina selviää. Kun opettaa joogaa toisille, ihmiset ovat epämukavuusalueellaan ja heidät tulee kohdata myötätuntoisesti. Valmensin ihmisiä laidasta laitaan, ja se opetti ihmistenlukutaitoa. Se on ehkä suurin lahja nykyiseen työhöni.
Noina vuosina mielessäni heräsi ajatus rakennusalasta, joka oli aina kiinnostanut. En kertonut kenellekään, että hain ammattikorkeaan rakennustekniikan linjalle, ennen kuin pääsin sisään. Tiesin heti alkuun, että haluan korjausrakentamisen pariin ja tutkia vanhoja rakennuksia. Sisäilmatutkimuksien pariin pääsin ensimmäistä kertaa aloittaessani edellisessä työpaikassani, ja silloin tajusin, että juuri tätä haluan tehdä. Myöhemmin suoritin vielä työn ohessa rakennusterveysasiantuntijan pätevyyden.”
Rakkaudesta vanhoihin taloihin
”Rakennustyyleistä rakastan jugendia ja 20-luvun klassismia. Ihailin jo pienenä tyttönä vanhoja rakennuksia kuten mummolaamme – vanha maalaistalo Juvalla – sekä lapsuuden kotikaupungissani Vantaalla sijaitsevaa vanhaa jugend-kartanoa. Vanhat rakennukset ovat tosi kauniita, käsin tehtyjä vaivoja säästelemättä. Ennen ajateltiin, että rakennus kestää helposti jopa 150 vuotta. Arvostukseni vanhaa ja käsillä tekemistä kohtaan on aina ollut korkealla ja se edelleen motivoi tutkimustyössäni.
Isäni on rakennusmestari ja pääsin pienestä pitäen mukaan rakennustyömaille. Työmaatoimistossa katselimme yhdessä piirustuksia ja joskus kadulla kävellessämme isäni laittoi minut kertomaan, mikä missäkin rakennuksessa oli tehty väärin ja mikä olisi oikea ratkaisu. Lapsuuden haaveammattini olikin arkkitehti, mutta teini-iässä se jäi, kun en ollut niin innokas piirtäjä. Onneksi myöhemmin olen päässyt työskentelemään rakennusten ja rakentamisen parissa.”
Perhe-elämää ja mökkihaaveita
”Meillä on iso perhe, johon kuuluu oma tytär ja puolison kolme lasta. Silloin kun koko perhe on kotona, hiljaisia hetkiä ei juurikaan ole vaan äänekästä ja ihanaa yhdessä oloa. Vapaa-aika on itselle merkityksellistä ja tärkeää, välillä pitää pystyä vastustamaan työn imua, jotta jaksaa. Myös vapaa-aikaa, jolloin ei tee yhtään mitään, tarvitaan. Yritän noudattaa elämässä ajastusta, että pitää toimia niin kuin itse katsoo oikeaksi ja olla rehellinen itselleen ja muille. Lisäksi omaa intuitiotaan kannattaa kuunnella.
Joogan lisäksi harrastan käsitöitä. Neulon, virkkaan, ompelen ja kunnostan vanhoja huonekaluja. Meillä suvussa on tehty aina käsillä; niin vanhempani kuin isovanhempanikin. Se on varmaan geeneissä.
Perheen kanssa veneilemme kesäisin. Mieheni kanssa haaveilemme oman kesämökin rakentamisesta Turun saaristoon. Ei ole tonttia, ei saarta, mutta aika tarkat suunnitelmat päässä, miltä meidän oma mökkimme näyttäisi.”
